Tasavallan presidentin esittely 19.4.2013

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.4.2013 8.36
Tyyppi:Tiedote 183/2013

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 19.4.2013 seuraavat lait:

Laki elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta annetun lain muuttamisesta, laki Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa annetun lain 2 §:n muuttamisesta ja laki ulkomailla annetun elatusapua koskevan päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 186/2012 vp). Lakeihin lisätään täydentävät säännökset, joita lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä Haagissa vuonna 2007 tehdyn yleissopimuksen soveltaminen edellyttää. Yleissopimuksen ratifiointi kuuluu Euroopan unionin toimivaltaan. Euroopan unioni allekirjoitti yleissopimuksen huhtikuussa 2011. Lakien voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (OM lainsäädäntöjohtaja Antti Leinonen 0295 150 264)

Laki hovioikeuslain muuttamisesta, laki hallinto-oikeuslain 1 ja 2 §:n muuttamisesta, laki merilain 21 luvun 1 §:n muuttamisesta, laki ryhmäkannelain 3 §:n muuttamisesta, laki poronhoitolain muuttamisesta, laki poronhoitajien sijaisapukokeilusta annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa annetun lain 5 ja 16 §:n muuttamisesta, laki eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annetun lain 5 ja 10 §:n muuttamisesta, laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain 11 §:n muuttamisesta ja laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain 8 §:n muuttamisesta (HE 153/2012 vp). Lakeihin tehdään hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistuksen edellyttämät muutokset. Lisäksi lakeihin tehdään rakenneuudistuksen aiheuttamista tuomiopiirimuutoksista johtuvat viranomaisten alueellista toimivaltaa koskevat muutokset. Lait tulevat voimaan 1.4.2014. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)

Laki Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta (HE 184/2012 vp). Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annettuun lakiin lisätään säännös tutkimuslaitoksen oikeudesta saada salassapitosäännösten ja tuomioistuimen antaminen salassapitomääräysten estämättä tutkimus- ja seurantatehtäviensä hoitamiseksi tarpeellisia tietoja maksutta tuomioistuimilta ja eräiltä muilta viranomaisilta. Lakiin lisätään säännökset myös tutkimuslaitoksen oikeudesta muodostaa tutkimusrekistereitä ja tietojen luovuttamisesta niistä. Tutkimustarkoituksia varten kerättyjen tietojen salassapidosta säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa. Lait tulevat voimaan 1.5.2013. (OM hallitusneuvos Leena Kuusama 0295 150 508)

Laki nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain 3 ja 4 §:n muuttamisesta (HE 172/2012 vp). Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annettua lakia muutetaan siten, että nuoren rikosta koskevan ilmoitusvelvollisuuden määräaika alkaisi kulua esitutkinnan valmistumisesta. Lakiin lisätään myös säännös, jonka mukaan sotilaskurinpitomenettelyssä käsiteltävistä nuoren rikoksista ei tarvitse tehdä esitutkintaviranomaisen ilmoitusta. Lisäksi lakiin lisätään säännös, jonka mukaan syyttäjän ei tarvitse tehdä seuraamusselvityspyyntöä, jos nuori rikoksesta epäilty on ulkomaan kansalainen tai hänen vakinainen asuntonsa on muualla kuin Suomessa. Laki tulee voimaan 1.5.2013. (OM hallitussihteeri Anne Hartoneva 0295 150 344)

Laki passilain muuttamisesta ja laki passilain muuttamisesta annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta (HE 188/2012 vp). Passilakia muutetaan siten, että valmis passi toimitetaan hakijalle pääsääntöisesti kirjattuna kirjeenä tai vastaavana seurattavana lähetyksenä suoraan passivalmistajalta. Viranomaiselle kuuluvia passin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastamista sekä passilähetyksen toimittamista koskevia tehtäviä voidaan siirtää yksityiselle palveluntuottajalle. Laissa säädetään yksityistä palveluntuottajaa koskevista vaatimuksista, toiminnan valvonnasta ja palveluntuottajan vastuusta. Toimitusmenettelyn muutoksen johdosta hakija noutaa passilähetyksen yksityisen palveluntuottajan toimipisteestä. Hakijan ei enää tarvitse palauttaa viranomaiselle aiempaa voimassaolevaa passiaan, vaan hakijalle toimitetaan uuden passin mukana ohjeet aiemman passin mitätöimiseksi. Lisäksi passilakiin tehdään eräitä täsmennyksiä ja teknisiä muutoksia sekä siirretään tiettyjä passilaissa säänneltyjä toiminnallisia tehtäviä sisäasiainministeriöltä Poliisihallitukselle. Lakiteknisistä syistä kumotaan vuonna 2014 voimaan tulevasta passilain muutoksesta eräitä säännöksiä. Lait tulevat voimaan 29.4.2013. (SM ylitarkastaja Elina Setälä 071 878 8586)

Laki ilmailulain muuttamisesta (HE 5/2013 vp). Ilmailulain eräitä miehittämättömiä ilma-aluksia ja lääketieteellistä kelpoisuutta koskevia säännöksiä muutetaan. Kokeilu- ja tutkimustarkoituksiin käytettäville miehittämättömille ilma-aluksille lentosäännöistä säädetty poikkeus laajennetaan kattamaan kaikki miehittämättömät ilma-alukset ja näiden alusten rekisteröintiä koskevia säännöksiä muutetaan. Lääketieteelliseen kelpoisuuteen liittyvät säännökset muutetaan vastaamaan uutta EU-lainsäädäntöä niin, että henkilölupien listaan lisätään ilmailulääkärin hyväksyntätodistus, matkustamomiehistön kelpoisuustodistus ja matkustamomiehistön lääkärintodistus. Lennontiedottajan kelpoisuustodistus muutetaan lennontiedottajan lupakirjaksi siihen liittyvine kelpuutuksineen. Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto valtuutetaan tarvittaessa puuttumaan työterveyslääkärin, ilmailulääkärin ja ilmailulääketieteen keskuksen toimintaan sekä näiden myöntämiin lupiin. Laki tulee voimaan 1.5.2013. (LVM neuvotteleva virkamies Risto Saari 0295 342 311)

Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain muuttamisesta (HE 196/2012 vp). Kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annettua lakia muutetaan siten, että välitysliikkeen vastaavan hoitajan on huolehdittava siitä, että välitysliikkeen palveluksessa ja sen jokaisessa toimipaikassa välitystehtäviä suorittavista henkilöistä vähintään puolella on välittäjäkokeessa osoitettu ammattipätevyys ja että muillakin välitystehtäviä suorittavilla henkilöillä on tehtävän edellyttämä riittävä ammattitaito. Välittäjäkokeita järjestävän Keskuskauppakamarin välittäjälautakunnan nimi muutetaan Keskuskauppakamarin välittäjäkoelautakunnaksi. Lakiin otetaan myös säännökset Keskuskauppakamarin välittäjäkoelautakunnan pitämästä välittäjäkokeen suorittaneiden rekisteristä. Laki tulee voimaan 1.5.2013. Lain 5 §:n 1 momentti tulee voimaan kuitenkin 1.1.2016. (TEM hallitusneuvos Tuomo Knuuti 0295 063 537)

Laki patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista annetun lain muuttamisesta (HE 202/2012 vp). Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteiden perustana olevien säännösten asemaa suhteessa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin selkeytetään. Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista peritään liiketaloudellisin perustein määräytyvä maksu silloinkin, kun julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse. Lisäksi lakiin tehdään eräitä teknisluonteisia muutoksia. Laki tulee voimaan 1.5.2013. (TEM ylitarkastaja Mika Kotala 0295 047 033)

Laki yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta (HE 180/2012 vp). Yrityspalvelurekisteristä muodostetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen yhteinen rekisteri. Myös työ- ja elinkeinotoimistoilla on oikeus tallettaa tietoja yrityspalvelurekisteriin sekä käsitellä rekisterissä olevia tietoja. Työ- ja elinkeinotoimistoilla on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ohella oikeus salassapitosäännösten estämättä saada yrityspalvelurekisterin tietoja tehtäviensä hoitamista varten. Lakiin lisätään selventävä säännös luovutuksensaajan oikeudesta tallettaa, tulostaa ja jäljentää teknisen käyttöyhteyden avulla luovutetut tiedot. Laki tulee voimaan 1.5.2013. (TEM ylitarkastaja Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

KANSAINVÄLISET ASIAT

Tasavallan presidentti päätti 19.4.2013 seuraavat kansainväliset asiat:

Tasavallan presidentti valtuutti pääministeri Jyrki Kataisen tai hänen estyneenä olleessaan valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen allekirjoittamaan kumppanuussopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Afganistanin islamilaisen tasavallan hallituksen välillä ja hyväksyi sopimuksen. Sopimusneuvottelut on käyty Afganistanin hallituksen kanssa ulkoasiainministeriön Aasian ja Amerikan osaston toimesta ja Suomen Kabulin edustuston välityksellä. Kumppanuussopimus pitää sisällään seuraavat osiot: poliittinen ja turvallisuusyhteistyö, kehitysyhteistyö, hallinto ja oikeusvaltiokehitys, taloudellinen yhteistyö, alueellinen yhteistyö ja muuttoliike. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa Helsingissä 29.4.2013. (UM osastopäällikkö Elina Kalkku 0295 350 556)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 19.4.2013 seuraavat nimitysasiat:

Kööpenhaminan suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Maarit Jalavan edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2013, Tunisin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Tiina Jortikka-Laitisen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 18.8.2013, Zagrebin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Juha Ottmanin edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2013 sekä Hampurin pääkonsulaatin päällikön, ulkoasiainneuvos Erja Tikan edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2013. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Ulkoasiainneuvos Ann-Marie Nyroos Kööpenhaminassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2013 lukien ja ulkoasiainneuvos Tanja Jääskeläinen Tunisissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 19.8.2013 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Pretorian suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Petri Salon sivuakkreditointi Botswanaan. (UM henkilöstöjohtaja Vesa Lehtonen 0295 351 439)

Laamanni Fred Daniel Allén Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannin virkaan 1.7.2013 lukien, käräjätuomari Minna Kristiina Koskinen Pohjois-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2013 lukien, käräjätuomari Eija Liisa Pitkänen Pohjois-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.6.2013 lukien ja määräaikainen hovioikeudenneuvos, asessori Minna Maarit Mattila Hyvinkään käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.6.2013 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)

hallitus