Hyppää sisältöön

TP-UTVA:ssa esillä Lähi-idän tilanne, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus osana Suomen ulkopolitiikkaa, Suomen tuki Ukrainalle, Naton ajankohtaiset asiat sekä EU:n puolustusyhteistyö

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.10.2024 12.49
Tiedote 450/2024
TP-Utvan kuvituskuva

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat perjantaina 4. lokakuuta Suomen Lähi-idän politiikasta, Lähi-idän tilanteesta ja alueella olevien suomalaisten turvallisuudesta.

Suomi tuomitsee Iranin ohjushyökkäyksen Israelia vastaan. Kaikkien osapuolten on osoitettava malttia. Laajemman eskalaation välttämiseksi Lähi-idässä tarvitaan välitön tulitauko ja panttivankien vapauttaminen. Suomi vahvistaa tukensa YK-järjestelmälle. Suomi seuraa tiiviisti alueella olevien suomalaisten tilannetta ja on valmis ryhtymään tilanteen edellyttämiin toimiin.

Pidemmällä aikavälillä keskeisintä on ratkaista Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti kestävällä tavalla. Ratkaisun on perustuttava osapuolten kesken neuvoteltuun kahden valtion malliin. 

TP-UTVA totesi Suomen jatkavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon sekä kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteon mukaisesti pitkän aikavälin ihmisoikeuspoliittista linjaansa mm. naisten, tyttöjen, vammaisten henkilöiden, alkuperäiskansojen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksien edistämiseksi ja puolustamiseksi.

TP-UTVA käsitteli myös Suomen osallistumista Euroopan unionin Ukrainaa tukevaan sotilaalliseen avustusoperaatioon (EUMAM). Suomi jatkaa osallistumistaan EUMAM-operaatioon enintään 60 sotilaalla, jotka toimivat koulutus- ja neuvonantotehtävissä.

Lisäksi TP-UTVA keskusteli Naton ajankohtaisista asioista ja Naton tulevasta puolustusministerikokouksesta ja sai ajankohtaiskatsauksen Suomen ja Kiinan suhteisiin.

Lisätietoja: osastopäällikkö Petri Hakkarainen, p. 0295 351 130, osastopäällikkö Anna-Kaisa Heikkinen, p. 0295 350 739, konsulipäällikkö Jussi Tanner, p. 0295 350 246 ja osastopäällikkö Jari Sinkari, p. 0295 350 083, ulkoministeriö; ylijohtaja Janne Kuusela, p. 0295 140 300, puolustusministeriö

Valtioneuvoston sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]