Tuomio kiinteistön yhteisomistussuhteen purkamista koskevassa asiassa
Unionin tuomioistuin antaa torstaina 17. joulukuuta ratkaisunsa Suomen korkeimman oikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön asiassa C-605/14, Komu. Ennakkoratkaisupyyntö liittyy korkeimmassa oikeudessa vireillä olevaan asiaan, joka koskee viiden yksityishenkilön omistamien Espanjassa sijaitsevien kiinteistöjen yhteisomistussuhteen purkamista. Osa yhteisomistajista vaatii korkeimmalta oikeudelta uskotun miehen määräämistä myymään yhteisomistajien lukuun mainitut kiinteistöt sekä jakamaan kauppahinnan yhteisomistajien kesken.
Korkein oikeus katsoo, että asiaan liittyy unionin oikeuden tulkintaa koskeva kysymys, jonka selvittäminen edellyttää unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua. Korkein oikeus on siten lykännyt asian käsittelyn ja tiedustellut unionin tuomioistuimelta, onko asiassa kyse nk. Bryssel I -asetuksen (N:o 44/2001) 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta "esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskevasta asiasta". Tuomioistuimen vastaus ratkaisee sen, onko vastaavissa tapauksissa toimivaltainen tuomioistuin suomalainen vai espanjalainen.
Suomi on katsonut tapaukseen liittyen, että kyseessä on esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskeva asia ja se kuuluisi käsitellä espanjalaisessa tuomioistuimessa. Suomi katsoi, että sekä Bryssel-asetuksen sanamuoto ja tarkoitus että tarkoituksenmukaisuussyyt puoltavat tällaista tulkintaa.
Unionin tuomioistuimen tuomiot ovat luettavissa unionin tuomioistuimen verkkosivuilta osoitteesta curia.europa.eu yleensä niiden antamispäivänä. Tapauksen asianumero on C-605/14.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Henriikka Leppo, p. 0295 351 046, ulkoasiainministeriö