Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Twinning: Toiminta laajenee uusiin maihin ja Suomen menestys jatkuu – tällä kertaa Sambiassa

Ulkoministeriö
4.5.2021 11.12
Uutinen

Twinning-toiminta laajeni vuodenvaihteessa seitsemään uuteen maahan komission kansainvälisten kumppanuuksien pääosaston (DG INTPA) kolmevuotisella pilotilla. Pilotin hankkeista kahden ensimmäisen tarjouskilpailut on jo järjestetty ja Suomi voitti näistä molemmat. Suomi ryhtyy näin tukemaan Sambiaa sekä korruptionvastaisen toiminnan että valtiontalouden tarkastustoiminnan kehittämisessä. Tarjouskilpailuvoitot ovat hienoa jatkoa Suomen viimeaikaiselle Twinning-menestykselle.

Twinning: Toiminta laajenee uusiin maihin ja Suomen menestys jatkuu – tällä kertaa Sambiassa

Kafue-joki
Twinning-toiminnan laajeneminen tuo mukanaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. Suomen Twinning-yhteistyö Sambiassa alkaa kesällä 2021. Kuvassa Kafue-joki. Kuva: Pirjo Suomela-Chowdhury.

Twinningin laajeneminen sen perinteisten yhteistyöalueiden ulkopuolelle on merkkipaalu, joka tuo mukanaan valtavasti uusia mahdollisuuksia. Twinning on ollut Euroopan unionille tärkeä väline tukea julkisen hallinnon sekä lainsäädännön kehittämistä nimenomaisesti EU:n lähialueilla laajentumis- ja naapuruuspolitiikan kohdemaissa. DG INTPA:n pilotin puitteissa hankkeita on määrä toteuttaa Sambian ohella Senegalissa, Madagaskarilla, Namibiassa, Kirgisiassa, Indonesiassa sekä Dominikaanisessa Tasavallassa. Tukea annetaan eri sektoreilla ja teemat vaihtelevat mm. tuomioistuinlaitoksen kehittämisestä uusiutuvaan energiaan, digitalisaation edistämiseen sekä kaupankäynnin edellyttämien julkisten palvelujen vahvistamiseen.

"On erinomaista, että Suomi on aktiivisesti mukana uusissa Twinning-avauksissa. Olemme jo aiemmin vakiinnuttaneet paikkamme EU:n lähialueiden kehittämistyössä ja nyt pääsemme viemään osaamistamme myös kauemmas. Suomi on ainoa EU-jäsenmaa, joka on mukana molemmissa Sambian hankkeissa. Twinning onkin Suomelle hyvin konkreettinen keino olla kokoaan suurempi maailmalla", toteaa ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Anttonen.

Sambia uusi avaus myös HAUSille

Korruptionvastaiseen toimintaan liittyvällä hankkeella vahvistetaan ensisijaisesti Sambian antikorruptiokomission toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on edistää komission hallintoa ja teknisiä valmiuksia sekä parantaa yhteistyötä muiden korruptionvastaisiin toimiin osallistuvien virastojen kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään lainsäädännön päivittämiseen, rikostutkinnan ja syytteiden nostamiskäytäntöjen tehostamiseen sekä korruptionvastaisesta toiminnasta viestimiseen.

Suomen ja Saksan konsortiota johtaa HAUS kehittämiskeskus Oy ja Saksasta on mukana The German Foundation for International Legal Cooperation (IRZ).

Suomen toisella Twinning-hankkeella vahvistetaan Sambian viranomaisten edellytyksiä hallinnoida julkisia varoja tehokkaasti ja vastuullisesti. Suomi toimii yhteistyössä Kroatian sekä konsortiota johtavan Itävallan kanssa ja edunsaajana on Sambian valtiontalouden tarkastamisesta vastaava virasto. Konkreettiset tavoitteet liittyvät viraston mandaatin päivittämiseen, varojen käytön valvonnan tehostamiseen sekä viraston hallinnollisten palvelujen ja työntekijöiden hyvinvoinnin vahvistamiseen. Tässäkin konsortiossa suomalaista julkisen hallinnon asiantuntemusta viedään Sambiaan HAUS kehittämiskeskus Oy:n johdolla ja koordinoimana.

"HAUS on ollut jo pitkään mukana Twinning-toiminnassa ja olemme tehneet yhteistyötä useiden kumppanimaiden kanssa. Olemme monasti olleet ensimmäinen suomalainen twinnaaja uusissa kohdemaissa. Antikorruptiohankkeen voitosta kuulimme samana päivänä, kun valtioneuvosto julkaisi Afrikka-strategian. Olemme monesta syystä erityisen iloisia ja ylpeitä näistä voitoista. Menestys Sambiassa juhlistaa mukavalla tavalla myös HAUSin 50-vuotisjuhlavuotta", iloitsee HAUS Internationalin johtaja Heidi Lempinen.

Molemmat hankkeet ovat kolmevuotisia ja niiden on määrä alkaa tulevan kesän aikana.

Twinning tukee Afrikka-strategian toimeenpanoa

Twinningissä EU:n jäsenmaat kilpailevat hankkeista tarjouskilpailuissa, joiden perusteella kumppanimaat valitsevat toteuttajat. Toiminta perustuu kollegiaalisuudelle ja parhaiden käytäntöjen jakamiselle ja tuo yhteen samojen kysymysten parissa toimivia virkamiehiä EU-jäsenmaista ja kumppanimaista.

Vaikka koronapandemia onkin estänyt matkustamisen ja pakottanut hankkeet jatkamaan työtä etäyhteyksin, on ihmisten välinen yhteistyö silti säilynyt toiminnan ytimessä.

Twinning tarjoaakin oivan välineen tukea Suomen tuoreen Afrikka-strategian toimeenpanoa.

"Suomella ja Sambialla on pitkä kokemus yhteistyöstä. Hallinnon vahvistaminen on vuosien varrella ollut yksi kehitysapumme teemoista ja on hienoa, että voimme tehdä yhteistyötä nyt EU-rahoituksella. Näiden voitettujen Twinning-hankkeiden kautta Suomi on vahvasti mukana Sambian julkisen hallinnon kehittämisessä myös lähivuosina", tiivistää Suomen Lusakan-suurlähettiläs Pirjo Suomela-Chowdhury.

 

Eerikki Vainio, asiantuntija, ulkoministeriön Twinning-tiimi

 

Suomi on ollut mukana toteuttamassa yli kahtasataa Twinning-hanketta ja Sambia on Suomelle jo kolmaskymmenes Twinning-kumppanimaa. Twinning tarjoaa Suomelle mahdollisuuden julkisen hallinnon osaamisen vientiin EU-rahoituksella ja tukee samalla suomalaisten virkamiesten verkostoitumista kumppanimaiden ja muiden EU-jäsenmaiden kollegoiden kanssa.

Twinning-toimintaa on toteutettu vuodesta 1998 alkaen. Ohjelma luotiin alun perin tukemaan EU:n laajentumisprosessia, mutta se on sittemmin ulottunut koskemaan myös unionin naapuruuspolitiikan kohdemaita. Komission kansainvälisten kumppanuuksien pääosaston pilotilla Twinning-ohjelmaa testataan vuosina 2021–2024 EU:n lähialueita kauempana. EU:n uusi ulkosuhderahoitusväline Global Europe mahdollistaa Twinning-toiminnan globaalin toteuttamisen DG INTPA:n pilotin jälkeenkin.

Suomessa Twinning-toimintaa koordinoi ulkoministeriön Twinning-tiimi.
Sivun alkuun