Hyppää sisältöön

Ukrainalainen sotajournalisti Illia Ponomarenko ulkoministeriön vieraana Maailma kylässä –festivaalilla 25. toukokuuta

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 14.5.2024 11.42
Uutinen

Yksi kansainvälisesti tunnetuimpia ukrainalaisia sotatoimittajia Illia Ponomarenko saapuu ulkoministeriön vieraaksi Helsinkiin ja esiintyy Maailma kylässä –festivaalilla Helsingin Suvilahdessa lauantaina 25. toukokuuta. Ponomarenko tapaa vierailullaan myös Suomen poliittista johtoa ja informaatiovaikuttamisen vastaisen työn asiantuntijoita sekä Ukrainaa tukevia vapaaehtoistoimijoita.

Illia Ponomarenko on raportoinut Ukrainan sodasta vuodesta 2014 lähtien ja on toimittajana vieraillut useasti Ukrainan sota-alueilla ukrainalaisten taistelujoukkojen mukana. Ponomarenko oli vuonna 2021 mukana perustamassa ukrainalaista englanninkielistä uutismediaa The Kyiv Independentiä, joka ampaisi kansainväliseen maineeseen Venäjän hyökkäyssodan myötä. Myös Ponomarenkosta itsestään tuli näkyvä hahmo erityisesti sosiaalisessa mediassa, ja nykyään hänellä on X:ssä yli 1,2 miljoonaa seuraajaa.

Ponomarenko julkaisi 7. toukokuuta muistelmakirjansa I Will Show You How It Was: The Story of Wartime Kyiv.

Puheenvuoron teemana viestinnän rooli sodassa

Illia Ponomarenko tulee puhumaan Maailma Kylässä –festivaalille viestinnän merkityksestä Ukrainan selviytymistaistelussa informaatiovaikuttamisen aikakaudella. Festivaalin teemana on tänä vuonna rohkeus.

Ukrainan sota on ensimmäinen laatuaan, jossa sotaa käydään reaaliajassa sosiaalisessa mediassa, ja informaatiovaikuttamiseen on onnistuneesti joukkoistettu päättäjien lisäksi laajemmin kansaa. Puheenvuorossaan Ponomarenko tulee keskustelemaan reaaliaikaisesta someviestinnästä, vastavaikuttamisesta ja disinformaatiosta sodan keskellä ja jakamaan näkemyksiään Ukrainan tulevaisuudesta.

”Venäjän sota Ukrainassa on yksi ihmiskunnan historian absurdeimmista, tarpeettomimmista ja turhimmista sodista. Tämä on myös suurin ja brutaalein valloitussota toisen maailmansodan jälkeen. Me Ukrainassa tarvitsemme epätoivoisesti apua ystäviltämme, jotta armeijamme voisi tukahduttaa painajaisen ja palauttaa rauhan takaisin mantereelle.”

- Illia Ponomarenko

Ponomarenko esiintyy Maailma kylässä -festivaalin puhelavalla lauantaina 25. toukokuuta klo 13.55–14.20. Haastattelu on englanniksi. Lisää tietoa Maailma kylässä -festivaalin sivuilta.

Lisätietoja

  • Ainomaija Mikola, tiedottaja, kestävän kehityksen ja kaupan yksikkö, puh. +358 50 304 2238
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].