Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston kanslia kerää kokemuksia valtioneuvosto.fi-sivuston käytöstä ja kehittämistarpeista. Auta kehittämistyössä ja vastaa lyhyeen verkkokyselyyn

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen puhe suurlähettiläspäivillä

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 22.8.2016 11.19
Tiedote

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen puhe suurlähettiläspäivillä maanantaina 22. elokuuta 2016.

Hyvät ystävät,

Sanotaan, että maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla mutta eräät ydinasiat taitavat pysyä aina vaan. Osa teistä ehti olla mukana kylmän sodan viimeisten vuosikymmenten nuorallakävelyssä ja siinä, miten Suomi ensin varovasti mutta koko ajan voimistuen yhdentyi länteen.

Sen määrätietoisen työn tuloksena Suomi oli henkisesti, oikeudellisesti ja talousjärjestelmältään valmis, kun padot lopulta murtuivat. Suomi asemoi itsensä normaaliksi länsimaaksi ilman mullistuksia.

Suomen erityissuhteesta Venäjään on puhuttu paljon tänäkin kesänä. Sellaistakin on esitetty, että EU:n pitäisi luopua Venäjä-pakotteista, vaikka ehdoksi asetettu Minskin sopimuksen toimeenpano ei etenisikään.

Minusta valinta on selvä. Suomen asemassa olevan maan ensisijainen intressi on saada länsimaat ryhdikkäästi tuomitsemaan sen, että Euroopassa on sotilaallisesti puututtu toisen maan asioihin.

Onneksi pakotekeskustelun suurin väärinkäsitys on helppo korjata. Usein kuulee, että Suomen vienti Venäjälle on kielletty. Tai että vientimme romahtaminen johtuu pakotteista. Ei johdu. Yli 90 prosenttia kriisiä edeltäneestä Venäjän viennistämme on täysin vapaa pakotteista.

Suomen Venäjän viennin arvo on kolmessa vuodessa puolittunut, mutta se johtuu valtaosin öljyn hinnasta ja investointilamasta Venäjällä. Kahvikuppi Espalla maksaa ruplissa kaksi kertaa enemmän kuin ennen Krimiä. Niin maksaa myös Suomessa valmistettu voimalaitoskone Venäjällä myytynä.

Sama puolitettu ostovoima koskisi joka tapauksessa myös Valion jugurtteja Pietarin Prismoissa. Teemme silti töitä sen eteen, että Venäjä luopuisi itse asemastaan elintarvikkeiden tuontikiellosta mahdollisimman nopeasti.

Venäjän lama ei kuitenkaan tee maasta merkityksetöntä kauppakumppania. Tulemme todennäköisesti vielä näkemään kalliin öljyn aikoja. Siksi on viisasta, että vain harva suomalaisyritys on vetäytynyt Venäjältä. Näissäkin oloissa monet suomalaisyritykset käyttävät idänkaupan taitojaan menestyksellä. Ja törmäävät erilaisiin arkipäivän haasteisiin, jotka tulivat minullekin tutuksi, kun työskentelin yrityspankkitehtävissä Pietarissa kymmenisen vuotta sitten.

Venäjä on maa, jossa viranomaisten yhteyksistä kaikilla tasoilla on usein konkreettista apua. Pakotteet, kuten totesin, koskevat vain hyvin pientä osaa kaupallisista suhteistamme. Muilla aloilla yhteydet kannattaa pitää kunnossa. Siksi käynnistämme ensi marraskuussa Suomen ja Venäjän talouskomission täysistuntotyöskentelyn muutaman vuoden jälkeen.

Julkinen kuohunta peittää alleen sen, että Suomen ja Venäjän kauppasuhteet ovat mainettaan paremmassa kunnossa. Venäjä ei onneksi ole täysin luopunut pyrkimyksestä kiinnittyä markkinatalouden globaaleihin instituutioihin. Saimme siitä rohkaisevan merkin viime viikolla, kun Venäjä ainakin ensi kommenteissaan lupautui alentamaan kartonkituotteiden tullit WTO-velvoitteiden tasolle hävittyään asiaa koskevan riitojenratkaisumenettelyn EU:n kanssa. Perjantaina julkistettiin EU:lle myönteinen WTO-päätös myös Venäjän asettaman sianlihan tuontikiellon osalta.

Suomi on osa länttä ja Eurooppaa. Minusta sen ei pidä tarkoittaa ovien paiskomista tai selän kääntämistä itään päin. Käytännön asioita pitää hoitaa. Yhteydenpidon tärkein arvo on kuitenkin väärinkäsitysten minimointi. Ohi puhumisessa versoo katkeruuden siemen. Se ei ole tainnut muuttua tuhansiin vuosiin eikä muutu.


***

Arvoisat suurlähettiläät,

Viime viikonloppu oli itse asiassa Suomen ulkopoliittisen käänteen vuosipäivä, vaikka varsinaista merkkipäivää vietettiin Suomenlahden eteläpuolella.

25 vuotta sitten, myöhään elokuun 20. päivän iltana vuonna 1991, Neuvosto-Eestin korkein neuvosto päätti palauttaa Viron valtiollisen itsenäisyyden.

Varhain seuraavana aamuna Neuvostoliiton sotilaat ajoivat panssarinsa Tallinnan televisiotornille. Samaan aikaan Janajevin epätoivoinen vallankaappausyritys Moskovassa kuivui kokoon ja sotilaat komennettiin pian takaisin.

Viron uusi itsenäistyminen oli yksi lopputulos itäisen Euroopan vapautumisesta, joka lähti toden teolla liikkeelle keväällä 1989. Vuosi 1989 on jäänyt historiankirjoihin toisena Euroopan hulluna vuotena, jolloin vapaus ja demokratia ottivat jättimäisiä harppauksia eteenpäin.

Nyt, vuonna 2016, tunnelma on lähes kokonaan päinvastainen.

Demokratia, vapaus, avoimuus ja kansainvälinen yhteistyö ovat kovassa vastatuulessa.

Euroopassa – Ukrainassa – on voimalla siirretty valtion rajoja, kansainvälisestä oikeudesta piittaamatta.

Euroopan unioni on menettämässä suuren, liberaalia linjaa edustavan jäsenmaan, Britannian.

Unionin sisälläkin kyseenalaistetaan oikeusvaltion perusperiaatteita.

Ympäri Eurooppaa maahanmuuttovastaiset, vanhoilliset ja kansallismieliset voimat nostavat suosiotaan.

Kaikki tämä on saanut monet meistä hieman hämilleen. Demokratian, kansainvälistymisen ja avautumisen voittokulku näyttää pysähtyneen, ainakin toistaiseksi.

Tuntuu, että koko liberaali Länsi on menettänyt itseluottamustaan, ei vain Euroopassa vaan koko maailmassa. Katsotaan nyt vaikka Trumpin menestystä Yhdysvaltain esivaalissa.

Vaarana on, että alamme käpertyä ja sulkeutua. Euroopan unionin, vapaakaupan ja maahanmuuton vastustamisesta tulee uusi normaali. Palaamme historiassa vuosikymmeniä taaksepäin.

Suomen läntiset vapaakauppajärjestelyt olivat kylmän sodan aikana herkkä aihe. Silti meillä riitti rohkeutta ja määrätietoisuutta varmistaa vienti länteen EFTA- ja EEC-liitännäissopimusten kautta.

Kun kuuntelee eduskunnan kauppapoliittisia keskusteluja nykyään, mieleen hiipii vääjäämättä kysymys: Olisiko sama jäänyt tekemättä nykyisiltä poliitikoilta?


Hyvät ystävät,

Meidän ei pidä alistua tällaiseen kehityskulkuun. Vaikka nyt näyttää vaikealta puolustaa kansainvälisyyttä, avoimuutta ja liberaaleja arvoja, emme voi antaa periksi.

Olen sitä mieltä, että Suomen – isänmaan – etu vaatii, että käymme puolustamaan Suomen avoimuutta ja kansainvälisyyttä. Ja että teemme sen rohkeasti ja määrätietoisesti. Muuten Suomen edessä on näivettymisen tie.

Täytyy rehellisesti sanoa, että avoimen, kansainvälisen, vapaata maailmankauppaa käyvän ja maahanmuuttoa kannustavan Suomen puolustajat ovat viime vuosina olleet vähissä. Enemmän äänessä ovat olleet he, jotka ovat tästä kaikesta toista mieltä.

En silti usko, että äänekkäin ryhmä edustaa suomalaisten enemmistöä. Kyselyiden mukaan selvä enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä, tukee kehitysyhteistyötä ja suhtautuu maahanmuuttoon varsin myönteisesti. Näyttää, että enemmistö on kuitenkin hiljaa. Sen täytyy nyt muuttua.

Martin Luther Kingiä lainaten:

”Aikamme tragedia ei ole pahojen ihmisten äänekäs huuto vaan hyvien ihmisten pelottava hiljaisuus.”

Ei, en todellakaan leimaa ketään pahaksi ihmiseksi. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Ihmisillä on aitoja ja perusteltuja huolia, joihin on löydyttävä vastatauksia. Tarkoitan vain sitä, että avoimen Suomen puolustajien täytyy nousta esiin. Nyt puolustajien hiljaisuus on häkellyttävää.


***

Tulen käyttämään oman ministerikauteni nimenomaan tähän: Suomen kansainvälisyyden, avoimuuden, vapaakaupan ja eurooppalaisen yhteistyön puolustamiseen. Ei pelkästään siksi, että olen arvomaailmaltani liberaali. Vaan siksi, että se on todellakin Suomen oma, kansallinen etu.

Suomen hyvinvointi on aina perustunut kansainväliseen kauppaan. Antti Chydenius kirjoitti tästä jo 250 vuotta sitten.

Vielä 100 vuotta sitten Suomi oli köyhä, takapajuinen ja eriarvoinen reuna-alue. Nousumme elintason, sivistyksen ja tasa-arvon kärkeen on ollut menestys vailla vertaa. Etukäteen sitä ei olisi arvannut kukaan. Takana on työtä ja sisua — tuuriakin — mutta myös aimo annos vapaata kauppaa.

Pienessä maassa erikoistumisen ja työnjaon edut jäävät puolikäyttöisiksi jos yritämme tehdä kaiken itse. Hyvinvointimme on moninkertainen, kun voimme keskittyä tuottamaan sadoille miljoonille ihmisille sitä mitä parhaiten osaamme, ja tuoda toisten osaamat asiat muualta. Juuri tästä Chydenius kirjoitti.

Vaikka viime vuodet ovat olleet vaikeita, olisi väärä johtopäätös alkaa sulkea rajoja ja vastustaa vapaakauppaa. Syyt viime vuosien vaikeuksiin ovat oman taloutemme rakenteissa; pitkälti työmarkkinoiden joustamattomuudessa, mistä olen puhunut ja aion puhua muissa yhteyksissä.

***

Yhdysvallat – miksei myös Kanada – on meille entistä tärkeämpi kumppani. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa laaja-alaista transatlanttista yhteistyötä. Se tarkoittaa paitsi ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä myös kauppasuhteita.

Globalisaation vastainen kierre on vahvistunut myös Yhdysvalloissa. Toivon amerikkalaisten äänestäjien ymmärtävän, että Yhdysvaltojen suuruus perustuu sen vahvaan asemaan kansainvälisessä kaupassa ja kansainvälisessä politiikassa. Vetäytymällä kuoreensa Amerikka menettää vaikutusvaltansa ja suuruutensa. Tässä ehdokas Trump on yksinkertaisesti väärässä.

Tänä syksynä on tärkeää, että EU:n ja Kanadan välinen kattava kauppasopimus saadaan maaliin ja täytäntöön. Vaarana on, että vapaakaupan vastainen populistinen vire viivyttää sopimuksen ratifiointia.
Myös EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kauppa- ja investointisopimus olisi äärimmäisen tärkeä molemmille osapuolille. TTIP on nyt vastatuulessa Atlantin molemmin puolin. Osin kyse on siitä, että näiden merkittävien sopimusten hyötyjä ei ole onnistuttu avaamaan kansalaisille, kun taas vastustajat ovat saaneet kauhuskenaarionsa hyvin läpi.

Itse uskon, että Kanada-sopimus ja EU-mandaatin pohjalta syntyvä TTIP toisivat lisää demokratiaa ja oikeusvaltiota myös tuleviin vapaakauppajärjestelyihin. Kanada-sopimus on ensimmäinen merkittävä neuvottelutulos, jossa investointisuojan riitojenratkaisu siirtyy pysyvien, osapuolista riippumattomien tuomarien käsiin. Muutenkin investointisuojan ja kansallisen lainsäädännön suhde on rajattu aiempia sopimuksia selvemmin. Nyt yritämme monistaa kehitystä Yhdysvaltojen kanssa tehtävään sopimukseen.

Mutta haluaako Yhdysvallat suostua itselleen vaikeaan kompromissiin, jos EU ei saa ratifioitua edes Kanada-sopimusta vaikka siinä jo on ne elementit, joita nyt amerikkalaisilta vaadimme? Koko EU:n kauppapoliittinen toimintakyky ja uskottavuus ovat todellisessa vaarassa. Meillä on paljon pelissä ja siksi tarvitsemme vapaakaupan vastaiskun.

Näen tässä keskustelussa ison roolin Suomelle ja muille Pohjoismaille. Meidän kaltaisemme maat hyötyvät vapaakaupasta eniten, joten meidän sitä pitää myös puolustaa. Pohjoismainen hyvinvointimalli nauttii edelleen suurta arvostusta muualla Euroopassa ja maailmalla laajemminkin, myös Yhdysvalloissa.

Jos meidän mielestämme EU:n ja Yhdysvaltain välinen sopimus on hyvä asia, voisi kuvitella, että se vakuuttaa ainakin osan niistä eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista, jotka pelkäävät sopimuksen nakertavan sosiaalista tasa-arvoa, kuluttajansuojaa tai ympäristönsuojelua. Suomessa ja Ruotsissa myös ammattiyhdistysliike on vahvasti vapaakaupan kannalla, mistä iso kiitos.


***

Yhteistyö, avoimuus ja keskinäisen riippuvuutemme tunnustavat ratkaisut ovat koetuksella myös Euroopan sisäpolitiikassa. Euroopan unionia yritetään nyt hajottaa sekä ulkoa että sisältä päin. Sisäistä hajaannusta on syntynyt turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta, talouspolitiikan linjasta ja suhtautumisesta eurooppalaisiin oikeusvaltion periaatteisiin.

Mitähän Euroopan lähihistoriasta opetetaan 2030-luvulla? Voi olla, että kylmä sodan jälkeinen aika jaetaan kahteen osaan. Ensimmäiset 20 vuotta olivat vapauden ja globalisaation kulta-aikaa. Loimme euron, yhdistimme keskisen Itä-Euroopan, monet haaveilivat tosissaan eurooppalaisesta parlamentarismista. Maailmantalous kasvoi ennätysvauhtia, samoin Suomen hyvinvointi.

Sitten tuli finanssikriisi ja puhalsi kakusta kerman. Katkerat äänet tulivat hallitseviksi. Menetimme itsetuntomme. Sorruimme populismiin niin äänestyskopissa kuin päättäjinäkin. Voi olla, että 2030-luvun historioitsijat kirjoittavat maahanmuuttokriisistä ja brexitistä, jotka tuuppasivat EU:n kehityksen käpertymisen noidankehälle. Raja-aidat nousivat uudelleen, kyky sopia uusista säännöistä katosi ja hajaantuva Eurooppa marginalisoi itsensä.

Tämän kaavan toteutuminen meidän pitää estää. Yhtenäinen ja toimintakykyinen Euroopan unioni on Suomen etu. Siksi meidän pitää tehdä aktiivisesti työtä sen eteen. Puheet siitä, että Suomi eroaisi eurosta tai koko EU:sta tekevät hallaa Suomelle itselleen.

Euroopan yhdentymisen legitimiteetin, hyväksyttävyyden, ratkaisee lopulta talouskasvu ja se, että erot ihmisten taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassa pysyvät kohtuullisina. Talouskasvu on näistä kahdesta helpompi saavuttaa. Uskon, että Euroopalla on kohtalaiset mahdollisuudet tehdä paluu, erityisesti niissä kohdissa kansainvälistä arvoketjua joissa kustannukset eivät ole keskiössä.

Mutta sosio-ekonomisten erojen hallinta on vaikeaa aikana, jolloin ruutinitehtävien katoaminen moninkertaistaa yksilöiden tuottavuuserot. Samaan aikaan niin sanottu eurooppalainen malli on pikemminkin viritetty puristamaan työsuhteet yhteen muottiin kuin mahdollistamaan erilaisuutta. Brexit voitti, koska Englannin vanhojen teollisuuskaupunkien varttunut väestö ei koe olevansa mukana uudessa taloudessa. En usko, että heidän elintasonsa on huonompi kuin heidän vanhemmillaan 1970-luvulla, mutta usko parempaan tulevaisuuteen ja ylpeys omasta työstä ovat murentuneet. Tilalle on tullut turhuuden tunne ja tyhjät näköalat.

Minusta olennaisinta on, että jokainen kokee olevansa tarpeellinen. Euroopan tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, näemmekö enemmän Saksan ja Ruotsin kaltaista kykyä uudistaa työmarkkinoita ja nostaa työllisyysastetta. Vai näemmekö Englannin, Ranskan ja valitettavasti myös Suomen tapaista kyvyttömyyttä tehdä johtopäätöksiä. Tekninen kehitys ja tuottavuuserot kulkevat joka tapauksessa eteenpäin omalla painollaan. Kyvyttömyys uudistua on tylyä etenkin sille väestönosalle, joka putoaa sivuun. Sillä tiellä kasvaa katkeroitunut populismi.

Ratkaisun avaimet ovat edelleen kansallisvaltioilla itsellään. Voimme kuitenkin tehdä enemmän myös yhdessä jos annamme EU:n näyttää kyntensä siinä, mitä se osaa. Sisämarkkinat ovat kiistaton menestystarina. Mutta voimme tehdä vielä paljon enemmän. Esimerkiksi eurooppalaiselle sähkömarkkinalle olisi kasvava tilaus, kun aurinko- ja tuulivoiman kasvu huutaa rinnalleen tehovaihteluiden tasapainottamista laajemmalla maantieteellisellä alueella. Tiedämme, että miljardia euroa lisää hyvinvointia parinkymmenen vuoden aikana.

Samalla meidän pitää myös edellyttää, että Euroopan komissio keskittyy lainsäädäntöesityksissään oleelliseen ja jättää turhat säädösehdotukset kokonaan pois. Ehdin istua vuoden eduskunnan Suuressa valiokunnassa, jonka läpi EU-säännökset pääosin kulkevat. Monesti voi kysyä, syntyykö hyvää tarkoittavista säännöistä enemmän hyötyä vai haittaa, kun se istutetaan 28 kansalliseen lainsäädäntöhistoriaan.

Toivottavasti yksi brexitin myönteinen seuraus on, että viimein löydämme oikean tavan rajata unionin uusi lainsäädäntö aidosti siihen, mitä sisämarkkinat, yhteiset ympäristöongelmat tai yhteiset turvallisuushaasteet todella edellyttävät.


***

Hyvät ystävät,

Afrikan merkitys kasvaa. On selvää, että talous ja väestö kasvavat nopeimmin Saharan eteläpuolella. Kyseessä on valtavan iso, kymmenistä hyvin erilaisista maista koostuva manner. Suomi ei tietenkään voi olla joka paikassa eikä meidän pidäkään olla.

Keskitymme muutamiin maihin Pohjois- ja Itä-Afrikassa. Autamme Somalian kaltaisia hauraita valtioita. Sambian ja Kenian kanssa yhteistyö muuttuu kehitysyhteistyökumppanuudesta moniulotteisemmaksi taloudelliseksi yhteistyöksi. Jatkamme yhteistyötä myös Mosambikin ja Tansanian kanssa. Afrikan nopea väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat strategisen tärkeitä tekijöitä myös Euroopalla ja Suomelle. Ellei tähän kehitystrendiin löydy pikaisesti kestäviä ratkaisuja, edessä on entistä suurempia väestönliikkeitä, entistä nopeampi ilmastonmuutos.

Humanitaarisen avun tarve on tällä hetkellä valtava. Juuri nyt kyse on enemmän ihmisten aiheuttamista, poliittisista kriiseistä, vaikka myös luonnonkatastrofeja ja epidemioita riittää.

Poliittista kriiseistä akuutein lienee Syyrian tilanne. Se, miten pystymme vastaamaan humanitaarisiin kriiseihin Syyriassa ja muualla, on Euroopan humanismin ja inhimillisyyden mittari. Meidän on tarjottava suojaa ja hätäapua ja pyrittävä ratkaisemaan pakolaisuuden juurisyitä.

100 vuoden sihdillä Euroopan suurin turvallisuushaaste on ilmastonmuutos. Jos jatkamme hiilivetyjen polttamista nykytahtiin, sadat miljoonat ihmiset ovat vaarassa joutua tien päälle. Se murtaisi maailmantalouden ja haastaisi Euroopan satakertaisilla maahanmuuttopaineilla viime vuoteen verrattuna. Meitä ei paljon auta, vaikka Suomen oma ilmasto pysyisikin sopivana tai vaikka kiristäisimme turvapaikan saamisen kriteerejä kuinka.

Suomen jalanjälki maailman hiilipäästöissä on promillen luokkaa, mutta jos kehitämme ja viemme edelläkävijäratkaisuja etelän tarpeisiin, voi kädenjälkemme olla satakertainen. Siksi tulen omalta osaltani painottamaan puhtaiden energiajärjestelmien luomista kehityspolitiikassamme. Mitä Afrikan nuori, nopeasti kasvava ja kaupungistuva väestö juuri nyt janoaa, on tulevaisuudennäkymiä. Sellaisia tulevaisuudennäkymiä, johon kuuluu mahdollisuus kouluttautua ja päästä kiinni työhön ja kohtuulliseen toimeentuloon.

On ilmiselvää, että emme pysty vastaamaan tähän haasteeseen pelkästään julkisin varoin. Yksityisen sektorin rooli työpaikkojen luomisessa, palveluiden tuottamisessa ja puhtaan teknologian levittämissä on aivan keskeinen, suorastaan kriittisen tärkeä.

Siksi olen innostunut siitä, että Suomi panostaa kasvavan osan kehitysyhteistyövaroistaan yksityisen talouden edistämiseen kehitysmaissa. Se on juuri sitä, mitä kumppanimaissa tarvitaan. Ja se on ainoa keino löytää valtaviin haasteisiin uskottavia ratkaisuja.

Tulen syksyn aikana pohtimaan tarkkaan, miten Suomen satsauksesta yksityisiin investointeihin saadaan mahdollisimman suuri positiivinen vaikutus kehitysmaihin.

En vielä tässä mene yksityiskohtiin, mutta kaksi päälinjaa voin kertoa jo nyt: Aion keskittää panokset maantieteellisesti rajatulle alueelle. Aion myös etsiä toteutukseen luovia, uudenlaisia malleja. Pohdin muun muassa sitä, miten Suomen julkisella panostuksella saadaan vivutettua mukaan mahdollisimman paljon yksityistä rahaa, jotta kokonaisvaikutus kehitykseen kasvaa mahdollisimman suureksi.

Ajan takaa sitä, että Suomi on entistä relevantimpi toimija. Vaikka resurssimme ovat pienet, positiivinen kädenjälkemme voi olla suuri.

Yksityisten investointien ohella tulemme luonnollisesti toteuttamaan muitakin kehityspoliittisen selonteon linjauksia. Naisten ja tyttöjen asema vahvistaminen on Suomen kärkitavoite. Tyttöjen koulutus on siinä keskeinen keino. Panostamme myös ihmisoikeuksiin sekä oikeusvaltion ja demokratian toimivuuteen kumppanimaissa. Nämä ovat se perusta, jolle kaikki rakentuu.

Haluan tässä yhteydessä lausua kiitoksen kaikille niille virkamiehille, jotka ovat olleet mukana viemässä Suomen kehitysyhteistyön isoa muutosta eteenpäin. Säästöjen toteuttaminen ei ole helppoa eikä miellyttävää. Mutta se asenne ja ammattimaisuus, jolla olette vieneet uudistusta käytäntöön, on ihailtavaa. Suuri kiitos siitä teille kaikille! Jatkamme keskustelua kehityksen kehittämisestä alaan erityisesti vihkiytyneiden edustustojen kanssa huomenna aamiaisella.


***

Entä Suomi? Mitä meidän on tehtävä kotikentällämme?

Uusi kasvu on haettava ulkomailta, kansainvälisestä vientikaupasta. Tällä hetkellä hento talouskasvumme perustuu kotimaiseen kysyntään mutta siinä ei ole eväitä nopeampaan kasvuun.

Suomen vienti riippuu totta kai useammasta tekijästä. Globaali kysyntä on ilman muuta keskeistä. Kiinan ja Venäjän heikentynyt kysyntä tuntuu meilläkin. Toisaalta Yhdysvaltojen ja muutamien Euroopan maiden positiivinen vire nostaa meitäkin.

Oleellista on se, että Suomen yritykset ovat kilpailukykyisiä. Se taas edellyttää paitsi kustannusten hillitsemistä, myös rakenteiden uudistamista. Kilpailukykysopimus yhdessä alhaisen yhteisöveron kanssa laskee kustannuksia. Seuraavaksi meidän on panostettava työmarkkinoiden joustavuuteen.

Uudet työpaikat syntyvät kasvuhakuisiin yrityksiin, entistä enemmän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Kuten todettua, kasvua pitää jatkossa hakea ulkomailta.

Oma tavoitteeni on kasvattaa vientikauppaa käyvien yritysten lukumäärää. Tällä hetkellä vain 12 prosenttia Suomen pk-yrityksistä tekee suoraa vientiä. Luku on paljon pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tähän pitää saada muutos.

Haluan ensin selvittää, mistä alhainen taso johtuu ja mitä sille voisi tehdä. Aloitan heti syksyllä kierroksen, jonka kuluessa otan yhteyttä 50 suomalaiseen yritykseen, joilla olisi meidän Team Finland -asiantuntijoidemme mukaan hyvät edellytykset lähteä tekemään vientikauppaa mutta jotka eivät sitä nyt tee.

Haluan käydä näiden yritysten kanssa heille räätälöidyn keskustelun, jossa selvitämme heidän kasvusuunnitelmiaan ja tarjoamme heidän käyttöönsä koko Team Finland -verkoston parhaan tietämyksen ja osaamisen. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni yritys kokeilemaan siipiään maailmalla. Vaikka sitten aluksi Ruotsissa tai Norjassa. Tieto, jota näistä keskusteluista saadaan, ohjaa Team Finland -toimijoita.

Suomen ulkomaanverkoston Team Finland -roolia pitää kehittää edelleen. Saimme juuri maailmalle kuusi uutta Team Finland -asiantuntijaa, jotka auttavat yrityksiämme keskeisillä kasvumarkkinoilla. Soitin heinäkuussa heille ja olin vaikuttunut: vankan teollisuustaustan omaavia, isänmaan edusta motivoituneita ammattilaisia kaikki. Kykymme hyödyntää tällaista uudentyyppistä osaamista on näytönpaikka meille kaikille.

Soitin myös kuudelle Finpron aluejohtajalle. Finpron ulkomaanresurssit ovat ohentuneet dramaattisesti sen jälkeen, kun se lopetti maksullisen konsultoinnin myynnin, mikä oli sinänsä oikea ratkaisu markkina-arkkitehtuurin kannalta. Finpron muutaman hengen tiimit keskittyvät nyt asiantuntemuksensa kasvattamiseen kasvuohjelmien mukaisissa, kunkin maa-alueen teemoissa. Yleisen palokunnan rooli jää ulkoministeriölle.

Hyvällä palokunnalla on osaamista, uskallusta ja nopeutta. Heinäkuussa sain soiton Myllyn parhaan toimitusjohtajalta Pekka Savelalta. Olin toukokuussa saanut hypistellä kiinankielisillä Angry Birds -etiketeillä varustettuja kaurahiutalepusseja, jotka lähtivät konteissa valloittamaan Kiinan markkinoita.

Pekka soitti kertoakseen, että kontit olivat jumissa Kiinan satamissa. Palokunta oli jo paikalla ja yritin omalta osaltani auttaa. Pyysin kertomaan, että järjestämme Kiinan vaatiman ministeritason allekirjoitustapaamisen heti, kun he ovat siihen valmiita.

Joku voi sanoa, ettei toiminta saa olla vain reagoimista yksittäistapauksiin. Olen eri mieltä. Olemme kaksi vuotta kannustaneet elintarvikealaa etsimään korvaavia markkinoita Venäjän tilalle. Kun joku uskaltaa yrittää mutta törmää suljettuun oveen, apu tulee tarpeeseen. Tulipaloissa ja yritystoiminnassa aika on rahaa. Angry Birds -elokuva on kiinalaisten huulilla juuri nyt, ei enää ensi kesänä. Viranomaisilla on oma aikakäsityksensä eikä se yleensä ole meistä suomalaisista kiinni. Mutta meidän tehtävämme on varmistaa, että Team Finland tuo letkut palopaikalle ajoissa.

Team Finland on ollut tarpeellinen projekti. Se on uskoakseni selkeyttänyt ja vahvistanut viennin edistämisen merkitystä tässä talossa. Myös hallinnonalojen yhteistyö on parantunut paljon. Omalta osaltani haluan edelleen vahvistaa yhden tiimin ajattelua ja yrityslähtöisyyttä. Kotimaassa maakuntauudistus voi onnistuessaan tehdä yhden luukun periaatteesta totta, kun ely-keskusten, seudullisten kehitysyhtiöiden ja maakuntaliittojen elinkeinopalvelut keskitetään uusien maakuntien yhteyteen. Ulkomaan verkostossamme niin tarpeet kuin tarjoama vaihtelevat alueittain todella paljon.

Maakohtaisten tarpeiden ymmärtämiseksi ja käytännön ideoiden löytämiseksi tulen nimittämään muutaman kohdemaahan uudenlaiset, yritysjohtajista koostuvat Team Finland -arviointiryhmät. Ajatuksena on pieni, ehkä 3-5 kohdealueeseen hyvin sitoutuneen suomalaisen maajohtajan ryhmä edustuston tukemana. Tehtävänä olisi kuvata yritysten Team Finland -tarpeet puhtaasti yritysnäkökulmasta, määrittää palveluiden pullonkaulat ja ideoida ratkaisuja.

Ei tehdä tästä raskasta prosessia, joka unohtuu elämään omaa elämäänsä. Kokeillaan kunnolla muutamassa paikassa ja katsotaan, mitä tulee. Samalla haluaisin kuitenkin kuulla jokaiselta teiltä muutaman asian, jotka auttavat minua ymmärtämään työmme pulssin ja suonien tukkeumakohdat. Pyytäisin jokaista edustuston päällikköä lähettämään minulle syyskuun 15. päivään mennessä lyhyen kuvauksen viimeisen kahden vuoden ajalta tärkeimpänä pitämästänne tapauksesta, jossa lähetystö on konkreettisesti auttanut suomalaisyrityksiä viennissä ja kansainvälistymisessä.

Samassa pyytäisin lyhyen vastauksen siihen, mikä on mielestänne asemamaanne pahin pullonkaula tai pidäke suomalaisyritysten kannalta. En pyydä pitkää esseetä, vastauksen olisi hyvä mahtua yhdelle liuskalle.

Vaikka tekisimme kuinka töitä, julkisen puolen resurssimme ovat rajalliset. Meidän on hyödynnettävä muiden kuin valtiolla töissä olevien ihmisten potentiaalia. Tarkoitan Suomen kunniakonsuleita, maailmalle asettuneita suomalaisia liikemiehiä, eläköityneitä yritysjohtajia – kaikkia heitä, joilta voisi irrota aikaa suomalaisten yritysten auttamiseen. Tiedän että tätä tapahtuu jo spontaanisti eri puolilla maailmaa mutta haluan tehdä työstä koordinoidumpaa ja strategisempaa.

Temaattisista painotuksista nostan tässä esiin vain yhden tämän kesän ahaa-elämyksen. Tällaisen cleantech-ihmisenkin on ollut pakko huomata, että ulkomaiset vieraat ovat eniten kiinnostuneita suomalaisesta koulusta. Mitä jos alkaisimme takoa siellä missä brändiylivoimamme on suurimmillaan?

Tässä tarkoituksessa olemme käynnistäneet koulutusvientikokeilun. Perjantaina julkistimme Marianne Huuskon nimityksen koulutusviennin suurlähettilääksi. Marianne ei tule pääsemään helpolla eikä toisaalta turhautumaan tekemisen puutteeseen. Luomme hänelle ohjausryhmän Suomen keskeisistä oppilaitoksista ja koulutusyrityksistä. Lähdemme tosissaan katsomaan, missä palveluissa ja missä päin maailmaa ovat alhaalla roikkuvat hedelmät.

Lakeja on nyt muutettu niin, että kansainvälisistä opintolinjoista voi todella tehdä myös vientituotteen. Voisiko vaikka opettajankoulutuksen viennistä tulla keino rahoittaa omaa koulutusjärjestelmäämme, kansainvälistää suomalaisia yliopistoja ja tuottaa vuosittain tuhansia Suomen ystäviä maailmalle?

Team Finland -työn osalta jatkamme tässä esittämistäni ja toivottavasti monista muistakin ajatuksista keskustelua Team Finland -päivän aamutilaisuudessa torstaina.


****

Hyvät kollegat,

Sanomani voi tiivistää viiteen kohtaan:

1) Suomen Venäjä-suhteen tulee olla ryhdikäs mutta aktiivinen. Kätemme eivät saa olla kiukkuisina puuskassa vaan kirjoituspöydällä.

2) Tämä vuosikymmen ei saa osoittautua käännekohdaksi vapauden kulta-ajasta kohti käpertymistä ja eriytymistä. Finanssikriisin krapula ei parane pysäyttämällä katkennut filmi. Tarvitsemme integraation korjaussarjan ja vapaakaupan vastaiskun.

3) EU:n on näytettävä kyntensä siinä, minkä se kiistatta osaa: sisämarkkinat, kauppapolitiikka ja johtajuus globaaleissa ympäristötalkoissa. Luottamusta syövä sääntelyn rönsyily on lopetettava.

4) Absoluuttisen köyhyys maailmassa on puolittunut. Nyt on oikea aika siirtää painoa pari piirua sen suuntaan, että nostamme kehitysmaiden omia talouksia jaloilleen. Se tarkoittaa enemmän yrittäjyyden tukemista riskirahoituksella. Hankkeiden jatkuvuutta ja skaalautumista pitää parantaa vivuttamalla.

5) Yritysten kannalta ulkoministeriö on ennen kaikkea Team Finlandin palokunta. Pidetään tehtävä kirkkaana mielessä. Yritysjohtajat arvostavat teitä ja lähetystöjenne henkilökuntaa. Valmiita emme kuitenkaan ole. Viedään kehittämisen astetta vieläkin yrityslähtöisemmäksi ja tehdään hyvästä paras.

Tänään minulla tulee täyteen tasan kaksi kuukautta ministerinä. Runsaan kolmen vuoden sisään olen jo viides kehitysyhteistyöministeri. Tilastollisen ennusteen mukaan olen siis pian kauteni puolivälissä. — Toivottavasti saan ja kykenen toimimaan pitkäjänteisemmin vaikka ministerin pestissä kaikki on väistämättä hektistä. Pahoittelut jo tässä vaiheessa, että se tulee väistämättä näkymään myös asenteessani prosesseihin.

Minulla on ollut ilo huomata ympärillä olevan liuta teräviä ammattilaisia kaikilla tasoilla. Vastaukset kysymyksiin ovat olleet teräviä ja osoittaneet sitoutuneisuutta — lähtien siitä että hommiin on tartuttu nopeasti vaikka useimmiten yhteydenottoni on tapahtunut vastaanottajan loma-aikana.

Minä luotan teihin ja toivon, että voimme seuraavien parin vuoden aikana yhdessä turvata isänmaalle pari askelta paremman tulevaisuuden. Sekin on tämän päivän tempoilevassa ilmapiirissä paljon luvattu, mutta tällä porukalla saatetaan jopa onnistua.

Kiitos!

 
Sivun alkuun