Hyppää sisältöön

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion puhe Kasvua Ukrainasta -seminaarissa 10. lokakuuta

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 10.10.2024 15.43
Puhe

Hyvät Ukrainan ystävät,

Ukraina jatkaa itsenäisyytensä, kansalaistensa ja alueidensa puolustamista Venäjän täysimittaista hyökkäyssotaa vastaan. Olemme sodan alusta lähtien tuominneet sen jyrkästi ja vaadimme Venäjää lopettamaan sotatoimet välittömästi. 

Sota Euroopassa on muuttanut merkittävästi omaa turvallisuusympäristöämme. Se on vaikuttanut konkreettisesti toimintaamme, myös kauppasuhteisiin. Katseemme monessakin mielessä on nyt Ukrainassa.

Omien historiallisten kokemustemmekin valossa myötätuntomme on vahvasti Ukrainan puolella, ja tuemme sitä konkreettisesti ja monin tavoin. Kokonaistukemme Ukrainalle on yli kolme miljardia euroa. Tästä puolustusmateriaalin osuus on kaksi kolmasosaa. Suomi on Ukrainan viidenneksi suurin tukijamaa kokoonsa suhteutettuna.

Ukraina on nyt Suomen suurin kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kumppanimaa. Lisäksi kansalaiset, kansalaisjärjestömme sekä te, yritykset, olette aktiivisesti olleet tuessa mukana. Olette auttaneet Ukrainaa selviytymään niin edeltävistä kuin tulevastakin talvesta. Kiitos teille siitä.

Vaikka laajamittainen jälleenrakentaminen voi päästä vauhtiin vasta kun sota on ohi, on rakentaminen ja valmistelu käynnissä jo nyt. Markkinoille aikaisessa vaiheessa menneet yritykset ovat etulyöntiasemassa. Kyseessä on ajallisesti ja rahallisesti erittäin suuri ja pitkäkestoinen urakka. Ukrainan tarpeet ovat moninaiset.

Teiltä yrityksiltä löytyy osaamista, jota Ukraina tarvitsee selviytyäkseen ja menestyäkseen. Suomalaiselle huippuosaamiselle on kysyntää esimerkiksi puhtaassa siirtymässä, digitalisaatiossa, rakentamisessa ja koulutussektorilla. Panoksenne Ukrainaan tukee maan taloutta ja suvereniteettia, mikä on täysin ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme keskiössä.

Samanaikaisesti Ukraina on myös merkittävä kasvumahdollisuusalue. Maan omassa Ukraina-suunnitelmassa on pitkän aikavälin kasvuajureiksi nimetty energiasektori, IT-sektori, logistiikka, kriittiset mineraalit sekä maatalous.

Esimerkkejä sektoreista, joihin tarvitaan suomalaisosaamista ovat myös asuntokannan ja energiainfran korjaus, kriittisten valtion toimintojen ja talouden ylläpito sekä miinanraivaus.

Fyysisen rakentamisen ohella tulee Ukrainan jatkaa yhteiskunnan modernisointia ja uudistuksia. Uudistukset ovat välttämättömiä myös Ukrainan EU- ja Nato-lähentymisen kannalta. Hyökkäyssodan kohteena oleva Ukraina on sodan keskelläkin kyennyt kehittämään lainsäädäntöään ja etenemään erityisesti EU-polun edellyttämissä uudistuksissa.

Suomi tukee tätä positiivista kehitystä. Otamme kaikessa tuessamme huomioon oikeusvaltiokehityksen sekä korruption torjunnan. Toimiva oikeusvaltio ja läpinäkyvä toimintaympäristö ovat kestävien investointien edellytys.

Hyvät ystävät,

Annoin viime vuoden heinäkuussa toimeksiannon Suomen kansallisen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelman laatimisesta. Laadittu suunnitelman ensimmäinen osa kattaa yritysten neuvontapalvelut ja rahoitusratkaisut, jotka rakennettiin hyvässä yhteistyössä Team Finland -verkoston kanssa. Suunnitelmamme ensimmäinen osa löytyy verkosta neljällä kielellä, myös ukrainaksi.

Valtion tuki on tärkeää, jotta te, suomalaiset yritykset, voitte osallistua tähän historiallisesti merkittävään rakennusurakkaan.

Nyt laadittavana on suunnitelman toinen osa, jonka on määrä valmistua loppuvuoden aikana. Tämä kakkososa kattaa laajemmin valtionhallinnon, ja esimerkiksi kansalaisjärjestöjen, osallistumisen jälleenrakentamiseen. Toinen osa on siten kokonaiskuvaus siitä, mitä Suomi tekee Ukrainan auttamiseksi nyt ja tulevina vuosina.

Osana jälleenrakennussuunnitelman ensimmäisen osan rahoitusratkaisuja korotimme kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin pääomaa 25 miljoonalla eurolla sekä sovimme Ukrainaan liittyvästä valtion tappiokorvaussitoumuksesta.

Samanaikaisesti lisärahoitamme Finnpartnership-liikekumppanuusohjelmaa kahdeksalla miljoonalla eurolla ja katamme Finnveran vienninrahoitukseen liittyvää Ukraina-riskiä 50:n miljoonan euron edestä. Luotu rahoituspaketti on ollut kysytty, se vastaa Ukrainan tarpeisiin ja se on linjassa kesällä valmistuneen kauppa ja kehitys -selonteon kanssa.

Vain pieni osa kestävän kehityksen tavoitteista voidaan saavuttaa julkisella rahoituksella. Tämä pätee sekä kehitysyhteistyöhön yleisesti että Ukrainaan. Yksityisen sektorin osallistumista on lisättävä. Kehitysyhteistyörahoitusta tuleekin käyttää siten, että osallistumisenne kehittyvien maiden, kuten Ukrainan investointeihin, tehdään houkuttelevaksi.

Hyödyntäkää siis Finnfundia investointirahoitukseen sekä Finnpartnership-liikekumppanuustukea näihin liittyviin selvityksiin. Investoinnin toteuttajana voi olla ukrainalainen tytäryrityksenne. Tällöin kehitysvaikutukset syntyvät esimerkiksi puhtaampien teknologioiden tai työllistävän vaikutuksen kautta. Investoijana voi olla myös asiakkaanne, jonka hankkeeseen toimitetaan yrityksenne teknologioita.

Suomen panostus Ukrainan jälleenrakennukseen on tärkeää myös kilpailukyvyllemme. Investointi Ukrainaan voi olla kestävän kasvun ja kilpailuedun mahdollistaja niin EU:lle, Suomelle kuin suomalaiselle yrityksellekin. Toivon ja uskon, että tämän päivän tapahtuma luo uusia avauksia, ideoita ja kumppanuuksia. Kiitos.