Ulkoministeri Elina Valtosen puhe maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokouksessa 20.5.2025

Hyvät maanpuolustuskurssiyhdistyksen jäsenet, hyvät ystävät,

Kolmetoista vuotta sitten, kesäkuussa 2012, tässä samassa tilaisuudessa pidettiin puheenvuoro. Eräs kenraali, maansa asevoimien komentaja, kertoi omia ja maansa näkemyksiä geopolitiikasta: sodasta ja rauhasta, turvallisuudesta, kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista.

Puheenvuorossaan kenraali arvioi maailmanpoliittista tilannetta myönteisesti: ideologinen vastakkainasettelu oli hänen mukaansa lieventynyt ja valtioiden ja liittojen poliittisen ja sotilaallisen vastakkainasettelun taso alentunut. Hänen mukaansa tämä kehitys oli omiaan vähentämään suurimittaisen sodan alkamisen mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa.

Kenraali korosti puheenvuorossaan kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien merkitystä. Hän puhui YK:n peruskirjan merkityksestä ja vakuutti, että maansa pyrkii jatkossakin kehittämään ystävällisiä suhteita ja laajentamaan yhteistyötä valtioiden kanssa näihin nojaten.

Nämä ovat puheita, jotka monen meistä olisi helppo allekirjoittaa.

Valitettavasti nämä olivat vain juuri niitä: puheita. Puheita, joiden todellinen arvo, tai pikemminkin arvottomuus, paljastui hyvin pian niiden pitämisen jälkeen.

Alle kaksi vuotta myöhemmin, helmikuussa 2014, kenraalin kotimaan asevoimat miehittivät kansainvälisen oikeuden vastaisesti naapurimaahansa kuuluvan Krimin niemimaan.

Kun kymmenen vuotta puheen pitämisestä oli kulunut, oli Venäjä, kenraali Nikolai Makarovin kotimaa, ehtinyt aloittaa täysimittaisen hyökkäyssodan naapurimaatansa Ukrainaa vastaan. Täysin vastoin YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden normeja. Rikkoen räikeästi kaikkia niitä sopimuksia ja sitoumuksia, jotka Venäjä tai sen edeltäjä Neuvostoliitto olivat itse allekirjoittaneet, kuten Etykin vuoden 1975 päätösasiakirjaa ja kaikkia sen sisältävää kymmentä periaatetta.

–

Hyvät kuulijat,

Venäjän kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt yli kolme vuotta. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun sävyt ovat olleet viime vuosina synkkiä. Sota on palannut Eurooppaan. Euroopan valtioiden, päättäjien ja kansalaisten huomio on kiinnittynyt turvallisuuteen, maanpuolustukseen ja puolustusteollisuuteen tiiviimmin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

Silti meillä ei ole syytä vaipua epätoivoon. Ukraina ja rohkeat ukrainalaiset ovat onnistuneet puolustamaan maataan ja samalla koko Eurooppaa menestyksekkäästi. Maa on itsenäinen, ja sen armeija vahvempi kuin koskaan. Ukrainan rintamalinja pitää ja Venäjän eteneminen on valtavista miestappioista huolimatta marginaalista. Kaukana ovat ajat, jolloin Putin kuvitteli voivansa valloittaa Kiovan kolmessa päivässä.

Vaikka huomiomme luonnollisesti kiinnittyy niihin asioihin, joissa on vielä parannettavaa, ei meidän tule unohtaa sitä, mitä jo on saatu aikaan. Viime vuodet ovat osoittaneet, että läntisenä liittoumana me kykenemme toimimaan yhdessä nopeasti, päättäväisesti ja tehokkaasti. Eurooppa ei ole lakannut toimimasta, päinvastoin – olemme ryhtyneet rakentamaan turvallisempaa ja vahvempaa Eurooppaa.

Neljä vuotta sitten Euroopassa rakennettiin uutta kaasuputkea Venäjälle; nyt tuetaan Ukrainaa aseellisesti ja taloudellisesti valtavalla mittakaavalla. Saksa, jonka turvallisuuspoliittista pidättyvyyttä aiemmin pidettiin itsestäänselvyytenä, on noussut yhdeksi Ukrainan suurimmista tukijoista. Kuka olisi uskonut, että Saksassa sosialidemokraattinen liittokansleri Olaf Scholz tekee Saksan Venäjä-politiikassa täydellisen suunnanmuutoksen? Merzin hallitus jatkaa ja voimistaa tätä linjaa määrätietoisesti.

Vielä muutama vuosi sitten yhteisestä EU:n ulkopolitiikasta puhuminen saattoi tuntua toiveajattelulta – nyt se on todellisuutta. EU on reaktionopeudessa, koordinaatiossa ja päätöksenteossa monella osa-alueella vahvempi kuin koskaan aiemmin.

Kuitenkin suuri osa ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksistä edellyttää yksimielisyyttä. Me olemme itse valinneet rakentaa tällaisen Euroopan unionin. Olemme tehneet sen niillä reunaehdoilla, jotka jäsenvaltiot ovat yhdessä asettaneet. Niissä puitteissa EU on onnistunut hyvin.

Samalla tiedämme, että tämä ei vielä riitä. Eurooppa ei ole vielä valmis. Panostuksia puolustukseen on nostettava ja taloutemme kilpailukykyä on vahvistettava. Edellytyksiä tehokkaaseen päätöksentekoon on lisättävä. Meidän on huolehdittava siitä, ettei yksittäinen jäsenmaa voi estää Euroopan unionia toimimasta ja uudistumasta.

Meidän on oltava ylpeitä siitä, että kaikista haasteista huolimatta Euroopan unionin kehityskulku on positiivinen ja suunta eteenpäin.

Hyvät kuulijat,

Samaa ei voi sanoa Venäjästä.

Venäjän talous on sotatalous, joka perustuu kestämättömiin ratkaisuihin. Inflaatio laukkaa, työvoimapula kurittaa tuotantoa ja keskuspankin korko on nostettu 21 prosenttiin hillitsemään pääomapakoa. Yritysten investoinnit tyrehtyvät, kun kannattavuus heikkenee ja konkurssien riski kasvaa.

BKT:n kasvu perustuu lähes yksinomaan sotateollisuuteen, ja tämäkin kasvu on saavuttamassa rajansa. Väestö vähenee ja vanhenee – osaavien ihmisten maastapako on kiihtynyt, ja tuhansia on kuollut rintamalla. Venäjä ylläpitää sotakoneistoaan leikkaamalla muusta. Se on vaihtanut kasvun ja hyvinvoinnin hävitykseen ja pakotteiden kiertämiseen.

Rahoittaakseen tämän politiikan, Kreml turvautuu kotimaiseen pankkisektoriinsa – käytännössä keskuspankki painaa rahaa valtion menojen kattamiseksi. Se on resepti hitaaseen mutta vääjäämättömään taloudelliseen rappeutumiseen.

Venäjä on rahoittanut sodankäyntiään maan hyvinvointirahastosta, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut turvata eläkkeiden ja muiden sosiaalimenojen maksaminen. Nyt tuo rahasto on hupenemassa nopeasti. Kun rahastossa oli vielä vuoden 2022 alussa yli 10 000 miljardin ruplan verran likvidejä varoja, oli maaliskuun 2025 lopussa jäljellä enää noin kolmannes siitä. Suomen Pankki on arvioinut, että jos nykyinen tahti jatkuu, varat voivat ehtyä jo ennen vuoden loppua. Näin käy varsinkin, jos öljyn hinta pysyttelee alle 70 taalan.

Putin on valinnut sodan kansansa hyvinvoinnin kustannuksella. Jos ei loputtomasti, niin valitettavasti se kykenee kumppaniensa tuella jatkamaan tällä tiellä vielä pitkään. Taloudellista painetta on lisättävä, vaikka emme voikaan jättäytyä odottelemaan Venäjän talouden romahtamista. Myös Neuvostoliitto sinnitteli yllättävän pitkään, vaikka sen talousmalli oli tuomittu.

Tänään EU hyväksyi 17. pakotepakettinsa ja aloitti seuraavan paketin valmistelun.

Hyvät kuulijat,

entä miten menee Natolla?

Nato on vahvempi kuin koskaan kylmän sodan jälkeen. Kaikki jäsenmaat ovat lisänneet puolustusmenojaan selvästi – Euroopan panos on Trumpin edellisen kauden jälkeen kaksinkertaistunut – ja matka on vasta alkanut. Euroopan mantereella on herätty siihen, että omaa puolustusta ei voi ulkoistaa. Tämä kehitys ei ole hetkellinen, vaan strateginen muutos.

Suomi näyttää esimerkkiä. Orpon hallitus ilmoitti huhtikuun alussa nostavansa puolustusmenot vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä. Tämä on vahva sitoumus, joka kertoo, ettei puolustus ole meillä retoriikkaa, vaan todellista vastuunkantoa.

Eikä Yhdysvallat ole lähtemässä Natosta. Suomi on ollut koko ajan yhtä mieltä Yhdysvaltojen kanssa siitä, että eurooppalaisten pitää kantaa vastuunsa – ja me teemme sen. Siksi olemme luotettava liittolainen kaikissa mahdollisissa maailmantilanteissa.

Samalla viestimme niin Eurooppaan kuin Atlantin taakse on, että tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan vapaata vaihdantaa protektionismin - tuontitullien ja kaupan esteiden - sijaan. Liittolaisten tulisi voida käydä kauppaa keskenään vapaasti - ja nauttia markkinatalouden hedelmistä. Vain siten pysymme kilpailukykyisinä myös jatkossa, pystymme nostamaan puolustusmenojamme ja kykenemme vastaamaan autokratioiden globaaliin haasteeseen.

Mihin meidän pitäisi sitten keskittyä, jotta huominen olisi parempi kuin eilinen?

Ensinnäkin, meidän pitää jatkaa Ukrainan tukemista – ei vain asein ja rahalla, vaan myös moraalisesti ja poliittisesti. Meidän on näytettävä muille mallia, ja tehtävä työtä sen eteen, että jokainen eurooppalainen ymmärtää: Ukraina taistelee meidän kaikkien puolesta.

Toisekseen, emme voi antaa Venäjän taloudellisen painostuksen hellittää. Päinvastoin, meidän on tiukennettava pakotteita, suljettava porsaanreikiä ja otettava käyttöön uusia keinoja. Yksi esimerkki tästä on varjoalusten käyttöön puuttuminen – siihen liittyvät toimet, kuten pakolliset vakuutustodistukset ja satamien sulkeminen laittomille öljykuljetuksille, ovat askel oikeaan suuntaan.

Kolmanneksi, meidän on tiivistettävä yhteistyötä liittolaisten kesken – erityisesti taloudessa. Ystävät eivät aseta toisilleen tulleja. Atlantin yli tarvitaan vapaakauppaa, ei vastakkainasettelua. Sama pätee Afrikkaan ja muuhun maailmaan. Kaupankäynti tasavertaisuudella luo vaurautta, vakautta ja turvaa.

Neljänneksi, meidän on tehtävä töitä sen eteen, että jokaisella ihmisellä maailmassa olisi vapaus päättää, miten elää omaa elämäänsä. Kun ihmiset saavat valita, he valitsevat vapauden. He valitsevat demokratian ja ihmisoikeudet. Ongelma on se, että niin moni ei saa tehdä tätä valintaa vapaasti. Meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että he saisivat.

Hyvät kuulijat,

Viidentenä ja viimeisenä asiana nostan esiin kansainvälisen oikeuden.

Kansainvälinen oikeus on Suomen kaltaisen pienen maan turva. Meidän etumme on, että kansainvälistä oikeutta ja YK:n peruskirjaa noudatetaan ja puolustetaan, sillä nämä määrittelevät ne säännöt, joiden mukaan valtiot voivat toisia valtioita ja omia kansalaisiaan kohdella.

Jokainen varmasti ymmärtää, miksi alueellista koskemattomuutta koskeva kansainvälinen oikeuskäytäntö on meille suomalaisille niin tärkeä.

Meidän on puolustettava kansainvälistä oikeutta kaikissa tilanteissa, kaikkialla maailmassa. Niin Ukrainassa kuin Lähi-idässä.

Lokakuussa 2023 Hamasin terroristisesta hyökkäyksestä alkanut sota Gazassa on johtanut yli 52 000 palestiinalaisen kuolemaan. Uhreista suurin osa on ollut siviilejä, yli 15 000 lapsia. Humanitaarinen tilanne Gazassa on katastrofaalinen, eikä tilanteen voida odottaa merkittävästi paranevan, vaikka Israel eilen ilmoittikin humanitaarisen avun rajoitetusta jatkamisesta.

Eilen Israel kertoi myös, että sen tavoite on ottaa haltuun koko Gazan kaistaleen ja pakkosiirtää alueen väestö.

Suomi on toistuvasti vedonnut osapuoliin tulitauon kunnioittamisen, panttivankien välittömän vapauttamisen ja humanitaarisen avun esteettömään pääsyyn puolesta. Olemme vaatineet ja vaadimme edelleen kaikkia osapuolia kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta. Muistutamme, että väestön pakkosiirto on sotarikos.

Suomi tulee kaikissa tilanteissa puolustamaan kansainvälistä oikeutta. Siksi, että se on meidän oma etumme ja ennen kaikkea siksi, että se on oikein.

Hyvä kuulijat,

50 vuotta sitten Helsingissä kokoonnuttiin historialliseen kokoukseen. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous pidettiin vuoden 1975 heinäkuussa Finlandia-talossa. Kokouksessa hyväksyttiin kuuluisat Helsingin periaatteet, kymmenen ohjenuoraa, joiden oli määrä säädellä paitsi valtioiden suhteita toisiinsa, myös niiden suhdetta kansalaisiinsa. Elettiin keskellä kylmää sotaa; Neuvostoliitto eli huippuvuosiaan.

Neuvostoliitto ehkä halusi yhteistyötä, ehkä se halusi liennyttää, ehkä se halusi johtopaikan kansainvälisessä järjestössä jäädyttämään Euroopan turvallisuusjärjestyksen mieleisekseen - täydellistä syiden listaa emme koskaan tiedä. Silloin Neuvostoliittoon kuului tai sen miehityksen alla eli lukuisia nykyisistä itsenäisistä kumppanimaistamme. Kuitenkin kokouksen keskeisin anti oli siinä, että se määritti periaatteet, jotka ovat ajankohtaisia yhä tänään ja samalla se loi - ehkä tahattomastikin - ihmisille rautaesiripun takana toivoa tulevaisuudesta, jossa heilläkin olisi oma sanansa sanottavana. Sittemmin ETYKin pohjalle muodostettiin Ety-järjestö.

Suomen tämän vuoden Etyj-puheenjohtajuudesta on nyt takana reilu kolmannes ja se on edennyt odotetusti haastavassa tilanteessa, jossa keskeinen osallistujamaa Venäjä paitsi rikkoo jokaista Helsingin päätösasiakirjan kohtaa, myös tekee kaikkensa järjestön toimintakyvyn rampauttamiseksi. Me emme tästä lamaannu; järjestölle on tässäkin tilanteessa tarvetta ja valtaosa osallistujamaista pitää sen säilyttämistä tärkeänä. Samalla käymme vuoropuhelua ja haemme ratkaisuehdotuksia järjestön tulevalle 50 vuodelle.

Viiden vuosikymmenen ajan Etyjin on erottanut muista kansainvälisistä turvallisuusjärjestöistä sen laaja maantieteellinen kattavuus ja kokonaisvaltainen turvallisuuskäsitys. Missään muussa turvallisuusjärjestössä eivät Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Keski-Aasia tai Venäjä istu saman pöydän ääressä. Sillä on arvonsa, jos haasteensakin tässä ajassa.

Puheenjohtajuutemme peruslähtökohtana on kansainvälisen oikeuteen nojaavan Euroopan turvallisuusjärjestyksen puolustaminen ja sen vahvistaminen. Ukrainan tukeminen, Venäjän vastuuvelvollisuuden edistäminen ja EU:n lähialueiden maissa itsenäisyyden, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden vahvistaminen kuuluvat keskeisiin painopisteisiimme. Näissä se todellinen Helsingin henki on: tuoda toivoa, että jonain päivänä Euroopassa eletään paitsi rauhassa, myös vapaina.

—

Hyvät ystävät,

Kolmetoista vuotta sitten, kesäkuussa 2012, tässä samassa tilaisuudessa, kenraali Makarov ei ainoastaan analysoinut maailman tilaa ja geopolitiikkaa, vaan antoi myös meille suomalaisille neuvoja. Hän kertoi meille, miten Suomen pitäisi huolehtia omasta turvallisuudestaan. Hänen mukaansa liittoutumattomuus ja yhteistyö “ystävällismielisen naapurimaan” kanssa olisi ollut Suomen etu.

Me suomalaiset onneksi tiesimme, että tällaisia puheita ei kannata kuunnella eikä varsinkaan uskoa. “Ystävällismielisen naapurimaan” toimet tunnettiin ja puheiden arvo tiedettiin. Me tiedämme, miten Venäjän uhkaan on vastattava.

Rauhan saavuttaminen Ukrainaan on aivan olennaisen tärkeää, eikä kukaan halua sitä enemmän kuin ukrainalaiset itse. Mutta sillä on merkitys, minkälainen rauha Ukrainaan saavutetaan. Rauhan on oltava oikeudenmukainen ja sen on oltava kestävä. Muunlainen rauha johtaisi vain Venäjän uuteen hyökkäykseen, mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa.

Me suomalaiset tiedämme sen. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että sen tietävät myös kaikki muut.

Kiitän teitä huomiostanne ja vastaan mielelläni kysymyksiin.

Muutokset puhuttaessa mahdollisia