Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Haavisto vierailulle Senegaliin

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 2.1.2023 12.07
Tiedote

Ulkoministeri Pekka Haavisto matkustaa 2.–3. tammikuuta Senegalin pääkaupunkiin Dakariin, missä hän tapaa maan ulkoministerin Aïssata Tall Sallin ja muuta valtiojohtoa.

Tapaamisissa keskustellaan muun muassa Suomen ja Senegalin kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Suomi on hiljattain perustanut suurlähetystön Dakariin. Kyseessä on Suomen historian ensimmäinen suurlähetystö ranskankielisessä Länsi-Afrikassa.

”On tärkeää, että Suomi tiivistää suhteitaan Länsi-Afrikkaan, sillä alueen kehityksellä on vaikutuksia myös Suomeen. Toisaalta alue tarjoaa suomalaistoimijoille monipuolisia yhteistyömahdollisuuksia. Senegal on Suomelle ja EU:lle merkittävä kumppani läntisessä Afrikassa”, ulkoministeri Haavisto sanoo.

Dakarissa ulkoministeri Haavisto tapaa myös Senegalin kansanedustuslaitoksen, tutkimuslaitosten, kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Ministeri keskustelee heidän kanssaan Senegalin sekä laajemmin Länsi-Afrikan ja Sahelin alueen tilanteesta.

Ulkoministeri Haaviston matkaohjelmaan sisältyy myös Suomen Dakarin-suurlähetystön avajaiset.

Lisätietoja

  • Laila Clyne, ulkoministerin diplomaattiavustaja, puh. +358 295 350 492
  • Pirjo Suomela-Chowdhury, yksikönpäällikkö, Eteläisen ja läntisen Afrikan yksikkö, +358 295 350 456
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].
 
Sivun alkuun