Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2017 14.49
Tiedote

Tiedote 197/2017
10.11.2017

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 13. marraskuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat strateginen viestintä ja EU:n ja Afrikan väliset suhteet. Lisäksi ulko- ja puolustusministerit käsittelevät yhteisistunnossaan EU:n turvallisuutta ja puolustusta.

Ulkoministeri Soini allekirjoittaa kokouksen yhteydessä ilmoituksen Suomen osallistumisesta EU:n pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön (PRY). Suomi on tukenut yhteistyön käynnistämistä Lissabonin sopimuksen mukaisesti. PRY:n käynnistäminen on merkittävä askel EU:n puolustusyhteistyön syventämisessä. Tavoitteena on vahvistaa pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien maiden kesken EU:n puolustusyhteistyötä. Tämä tukee Suomen pitkäaikaista tavoitetta EU:n vahvistamisesta turvallisuusyhteisönä ja turvallisuuden tuottajana.

Ulkoministereiden ja puolustusministereiden yhteisistunnossa käsitellään lisäksi laajemmin yhteistyötä turvallisuuden ja puolustuksen alalla, mm. puolustuksen vuosittaiseen arviointiin ja puolustusrahastoon liittyvää valmistelua sekä EU:n siviilikriisinhallinnan kehittämistä. Aiheesta annetaan päätelmät.

Ulkoministerit käsittelevät lisäksi EU:n strategista viestintää, joka käsittää niin riippumattoman median tukemisen kumppanimaissa, positiivisen kuvan luomisen unionista kuin informaatiovaikuttamisen vastaisen toiminnan. Suomi tukee EU:n strategisen viestinnän kehittämistä ja näkee sen keskeisenä osana EU:n oman turvallisuuden vahvistamista ja kumppanimaiden kriisinsietokyvyn tukemista.

Ulkoministerit keskustelevat myös valmistautumisesta tulevaan EU:n ja Afrikan unionin huippukokoukseen. Huippukokouksen nuorisoa koskeva pääteema tarjoaa mahdollisuuden etsiä yhdessä ratkaisuja ajankohtaisiin yhteisiin kysymyksiin EU:n ja Afrikan välillä liittyen mm. talouskasvuun, turvallisuuteen ja väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisyyn, nuorisotyöttömyyteen, koulutukseen, liikkuvuuteen sekä muuttoliikkeeseen.

Ulkoasiainneuvostossa hyväksytään myös EU:n Venezuelaan kohdistamat pakotteet ja päätelmät kriisinsietokyvystä.

Kokouksen yhteydessä järjestettävässä aamiaistapaamisessa ulkoministerit keskustelevat Makedonian ulkoministeri Nikola Dimitrovin kanssa.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin kabinettipäällikkö Raili Lahnalampi, puh. +358 295 351 946 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sari Rautio, puh. +358 295 351 534

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

 
Sivun alkuun