Ulkoministeri Timo Soinin puhe suurlähettiläspäivillä

Ulkoministeri Timo Soinin puhe suurlähettiläspäivillä maanantaina 22. elokuuta 2016.

(MUUTOSVARAUKSIN)

Hyvät suurlähettiläät, työtoverit,

Vuosi on lyhyt aika maailman muutoksille. Yhden vuoden ajanjaksolla taipumus on dramatisoida muutosta liikaa. Pitkällä sihdillä sitä taas usein aliarvioidaan.

Kun elokuussa 2015 seisoin tässä samassa pöntössä, moni tänään puhuttava asia oli jo pöydällä. Eurooppaa ympäröi muotoaan muuttavien konfliktien ja epävakauden supistuva kehä. Muutaman vuoden takainen mielikuva syvän rauhan ajasta oli jo mennyttä. Euroopan unioni kipuili sisäisissä kriiseissään. Ukrainan konflikti oli jo asemavaiheessa. Muuttoliike Suomeen kasvoi voimakkaasti, ennen terävää huippuaan myöhemmin syksyllä. Radikaali islamistinen terrorismi pelotti.

Mutta on vuoden aikana tapahtunut uuttakin. Syyskuun lopussa Venäjä toi itsensä voimalla Syyrian sodan ja Lähi-idän tilanteen osapuoleksi. Marraskuussa se eteni Turkin kanssa välirikon partaalle, alkoi kesäkuussa rakentaa suhteita uudelleen ja soitti heinäkuussa ensimmäisen puhelun vallankaappausyrityksen järkyttämille turkkilaisille. Nopeita liikkeitä.

Turkin oma kehitys on ollut vielä hurjempaa. Siellä on koettu hallitsematon muuttoliike sisään ja ulos, kurdikonfliktin uusi eskalaatio, kansaa jakavat vaalit ja vaikeat maahanmuuttoneuvottelut EU:n kanssa ─ ja vakavimpana kaikista sotilasvallankaappauksen yritys. Mieliala Ankarassa on ymmärrettävästi herkkä.

Kuluvan vuoden uutisia ovat hallinneet terrori-iskut Ankarassa, Pariisissa, Brysselissä, Kabulissa, Beirutissa, Bagdadissa, Orlandossa, Nizzassa. Koko lista on paljon pidempi. Terrorismissa ei tietenkään ole mitään uutta. Mutta jonkinlainen voimattomuuden tunne ja "uusi normaali" eurooppalaistenkin puheissa on kuulunut: joko taas.

Suomen ulkopolitiikan kannalta vuoden uutisen taisi kuitenkin tuottaa kansanvalta. Britannian kansanäänestyksen tulos juhannuksena on varmasti lähiajan kauaskantoisimpia yksittäisiä tapahtumia, todellinen "missä olit? -hetki.

* * *

Hyvät kuulijat,

En halua tässä puheessa yrittää mitään tyhjentävää analyysia maailman tilasta. En myöskään tällä kertaa yritä käydä läpi kaikkia ulkopolitiikan tärkeitä teemoja. Keskityn muutamaan. Puhun ensin vähän kansainvälisestä tilanteesta ja erityisesti Euroopasta ja sen lähiympäristöstä. Sitten yritän hahmotella muutosten vaikutuksia Suomeen. Ja lopuksi sanon pari sanaa siitä, miten oman talomme, ulkoministeriön, minusta tulisi muutoksiin reagoida.

Aloitan Euroopasta. Kuten tiedätte, en itse usko alati syvenevään integraatioon. Nyt tämä ever closer union -ajatus haastetaan muutenkin eri puolilta. Yhtäältä sitä koettelevat euroalueen ratkaisemattomat, perustavanlaatuiset ongelmat, toisaalta lähinaapuruston epävakaus ja ajoittain hallitsematon muuttoliike. Äänestäjät ovat tyytymättömiä.

Mieliala on muuttunut. Viimeistään brexitin myötä euroeliitinkin mieleen näyttää hiipivän epäilys siitä, onko eurooppalainen projekti kääntymässä takaisin maata kohti. Onko raketti saavuttamassa lakipisteensä ennen kuin se irtoaa maan vetovoimakentästä? Onko kuuluisa polkupyörä pysähtymässä ─ ja mitä sitten tapahtuu?

Tavallaan kyse on myös historian paluusta. Utopistinen usko ikuiseen edistykseen antaa tilaa paljon vanhemmalle käsitykselle siitä, että historialla ei olekaan mitään selvää suuntaa. Suoran janan sijaan voidaankin nähdä aaltoliike tai jopa ympyrä.

Yksittäisen kansalaisen mielessä edistysusko on voinut tarkoittaa sitä, että lapset saavuttavat paremman ─ tai edes suunnilleen samanlaisen ─ elintason kuin vanhempansa. Kun tämä usko murenee, äänestäjästä voi tulla vihainen.

Älkää ymmärtäkö väärin. En usko alati syvenevään integraatioon, mutta en myöskään odota EU:n hajoamista. Vaihtoehtoja on. Tarvitsemme yhteisiä rakenteita. Tarvitsemme yhteisiä paikkoja keskustella. Yhteiset ongelmat vaativat yhteistyötä. Suurten rakenteiden purkamisessa on suuria riskejä.

Sitä paitsi, Euroopan unioni on myös turvallisuusyhteisö, jonka merkitystä ei pidä aliarvioida. Turvallisuusyhteisönä EU on Suomen edun mukainen. Unionillakin on mahdollisuus selvitä ja sopeutua. Se tosin edellyttää, että yhteisesti sovituista asioista aletaan pitää kiinni.

Toisaalta Eurooppa on olemassa arvoyhteisönä myös Euroopan unionista riippumatta. Britannian erotessa unionista on yhdessä sopien löydettävä uudet yhteistyön tavat ja rakenteet Brittien kanssa. Siitä prosessista voi seurata jotain hyvääkin.

Vanha hyvä esimerkki tiiviistä ja hyvinvoivasta eurooppalaisesta arvoyhteisöstä, joka on olemassa EU:sta riippumatta, on pohjola. Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittiset perusratkaisut poikkeavat toisistaan, mutta se ei ole estänyt maiden ainutlaatuista yhteiseloa. Meille läheisin esimerkki on tietysti Suomen ja Ruotsin välinen erityissuhde, jossa maat myös aika harvinaisella tavalla täydentävät toistensa voimavaroja. Tästä lisää vähän myöhemmin.

Euroopan lähiympäristössä kuitenkin epävakaus jatkuu. Siinä missä kylmän sodan jälkeen läntinen Eurooppa kykeni vielä vakauttamaan naapurustonsa, tänään se ei näytä pystyvän samaan. Tämä pätee niin itäiseen kuin eteläiseenkin naapurustoon.

Venäjän tapa katsoa yhteisen lähialueemme turvallisuusarkkitehtuuria on toisenlainen kuin meidän. Voimapolitiikka on sille työkalu muiden joukossa. Vuoropuhelu on kaikkien etu, mutta sille on olemassa historian muovaamat askelmerkkinsä. Venäjän kanssa menestyksekäs vuoropuhelu edellyttää pieneltä maalta osaamista, hoksnokkaa ja yhteen hiileen puhaltamista.

Vuoropuhelu ei ole, eikä se saa olla, mikään kompromissi kansainvälistä oikeutta ja sääntöperustaa korostavassa linjassamme. Päinvastoin, keskusteluissa nämä lähtökohdat on tuotava väsymättä uudelleen esiin. Monenkeskisesti tunnustetuilla ja vakiintuneilla foorumeilla, kuten ETYJillä, on oma tärkeä merkityksensä.

Venäjä on Suomelle aina keskeinen asia ja tärkeä naapuri. Emme voi emmekä halua kääntää Venäjälle selkää. Samalla meidän on oltava rehellisiä tosiasioiden suhteen: Krimin laittomalla valtauksella ja toiminnallaan Ukrainassa Venäjä on rikkonut eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen keskeisiä periaatteita.

On kaikkien etu, että tähän on reagoitu päättäväisesti. Yhteinen pakotepolitiikka pitää. Mutta tähänkin pätee vanha raamatullinen viisaus – rankaise syntiä, älä synnintekijää. On Venäjän omasta toiminnasta kiinni, onko edellytyksiä palata normaalimpaan päiväjärjestykseen EU:n ja Venäjän suhteissa. Minskin sopimuksen toimeenpanolle ei edelleenkään ole vaihtoehtoja.

* * *

Hyvät naiset ja herrat,

"Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muuttuneelle toimintaympäristölle ovat ominaisia muutoksen nopeus ja ennustamattomuus." Näin todetaan valtioneuvoston kesäkuussa antamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Selonteossa esitetään ulkopolitiikkamme painopisteet ja tavoitteet.

Syksyllä 2016 kenellekään ei enää ole epäselvää, että Euroopassa vallitseva, monenkeskiseen yhteistyöhön perustuva turvallisuusarkkitehtuuri on haastettu. Itse asiassa, samoin on haastettu koko kansainvälinen normatiivinen järjestelmä.

Epävakaus maanosassamme on lisääntynyt. Epävarmuustekijöiden määrä on lisääntynyt. Jos vakiintuneiden, sääntöpohjaisten rakenteiden merkitys murenee, pieni maa häviää. Suomen etu on tunnistettava, ja sitä on puolustettava tässäkin asiassa.

Samalla konfliktin kuva on muuttunut. Monimutkaisessa ja keskinäisriippuvaisessa maailmassa politiikkaa jatketaan "toisin keinoin", kuten Clausewitzin toteamus kuuluu. Näistä "toisista keinoista" vain yksi ja äärimmäinen on perinteinen sota. Muita ovat erilaiset poliittisen ja taloudellisen painostuksen ja hämmennyksen työkalut. Suomikin on hybridivaikuttamisen kohteena. Yhteiskuntamme kestokykyä ja ymmärrystä tästä vaikuttamisesta on vahvistettava, ja vahvistunut se onkin.

Toinen osoitus konfliktien muutoksesta on kansainvälinen terrorismi. Vuoden aikana ISIL:n imu ja suomalaistenkin vierastaistelijoiden virta kalifaattiin on hiipunut ja brutaali organisaatio ajettu ahtaalle. Tämä on kuitenkin heijastunut jopa lisääntyneenä terrorismina Euroopassa, vaikka tuhoisimmat iskut onkin jälleen koettu Lähi-idässä.

Terrorismin uhka on todellinen, ja vähintään yhtä todellista on sen aiheuttama pelko. Samalla riskit on kuitenkin asetettava perspektiiviin. Sanotaan tämä nyt selvästi: terroristinen vihan ideologia ei ole todellinen uhka yhteiskuntajärjestyksellemme. Musta lippu ei tule koskaan liehumaan tämän talon katolla. Olen vuoden aikana joutunut sanomaan, että pelolle ei saa antaa periksi. Suhteellisuudentaju auttaa tässä.

Vaikka terrorismin uhka onkin todellinen, yksittäiselle ihmiselle se on pieni. On hyvä muistaa, että yksikään Suomen kansalainen ei ilmeisesti vielä koskaan ole kuollut kansainvälisen terrorismin uhrina. Kännykän räplääminen Hämeenlinnanväylällä on kertaluokkaa suurempi turvallisuusriski kuin terrori-iskun uhriksi joutuminen.

Mutta se on selvää, että kyseessä on vakava ongelma, jonka tavalla tai toisella joudumme kohtaamaan. Kansallista ennakointi- ja tiedustelukykyämme on vahvistettava. Tässä korostuu ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välinen yhteys. Ulkomailla terrori-isku voi olla kovan paineen valmiustilanne myös edustustolle, mistä olemme saaneet muistutukset muun muassa Ankarassa, Pariisissa ja Brysselissä. Tämän talon kriisivalmius on nykyään vaikuttava, mutta todellinen testi tulee vasta kun suomalaiset joutuvat kohteeksi. Toivottavasti se päivä on kaukana. Läheltä on pitänyt huolestuttavan monta kertaa.

Sekä hybridivaikuttamisen että terrorismin yhteydessä mainitaan usein avoimen, demokraattisen yhteiskunnan haasteet. Joidenkin mielestä avoin yhteiskunta antaa turhaa tasoitusta asymmetrisille uhkakuville. Kun kaveri pelaa käsipokeria, sököllä on vaikeampi menestyä.

Mutta tämä ei ole koko totuus. Avoin yhteiskunta voi vaikuttaa haavoittuvalta, koska se on moniääninen ja koska se ei aina vastaa samalla mitalla. Mutta ei pidä aliarvioida kansainvaltaisen, lakiin ja luottamukseen perustuvan järjestyksen kestokykyä silloin, kun panokset kovenevat.

Muutosten vaikutukset Suomeen ovat aiempaa suorempia. Tästä saimme kirjaimellisen muistutuksen viime vuonna Torniossa. Jälkikäteen voi todeta, että massamuuton suurin haaste tulee hallinnan tunteen menettämisestä. Kun näyttää siltä, että tilanne ei ole enää kenenkään hallinnassa, ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Tässä mielessä selviydyimme viime vuoden suurimmasta paineesta aika hyvin. Suomalaiset toimijat osoittivat ongelmanratkaisukykyä ja sujuvaa yhteistyötä, kun sitä eniten tarvittiin.

Muutokset ovat myös nopeampia ja yllättävämpiä. Viime vuosien yksi opetus Suomelle onkin ennakoinnin merkitys. Samalla kun ylläpidämme puolustuskykyämme, meidän on varauduttava yhä uusiin yllätyksiin. Tässä ulkoministeriöllä ja edustustoverkolla on tietenkin aivan keskeinen rooli.

Suomen puolustuskyvystä ja turvallisuudesta on pidettävä huolta. Kuten selonteossa todetaan: oman turvallisuutensa vuoksi Suomella ei ole mahdollisuutta eristäytyä. Yhteistyötä on syvennettävä ja tiivistettävä. Kansainvälisiä verkostojamme on jatkuvasti vahvistettava kaikilla mantereilla. Tämä edellyttää kovaa jalkatyötä ja korkeata rimaa myös edustustoissa.

Ruotsi on Suomelle aina se läheisin ja luontevin kumppani. Tätä yhteyttä haluamme molemmat aidosti vahvistaa. Näin oli helppo todeta viimeksi keskiviikkona Tukholmassa. On vain luontevaa, että myös puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa etenee määrätietoisella otteella. Olemme yhdessä vahvempia ja tuemme toisiamme.

Erityissuhde meillä on tietenkin myös Viron kanssa. Baltian maat palasivat omalle paikalleen itsenäisten valtioiden joukossa 25 vuotta sitten. Itsenäinen Viro on menestystarina, josta veljeskansa ansaitsee syvän kunnioituksemme.

Suomi ja Ruotsi ovat myös menestyksekkäästi syventäneet yhteistyötään Naton kanssa. On kaikkien etu, että Suomi ja Ruotsi ovat pöydässä, kun Itämerta koskevia asioita käsitellään. Mitä sitten tulee Suomen Nato-jäsenhakemukseen, niin tilanne on entinen – emme ole nyt hakemassa jäsenyyttä, mutta se mahdollisuus on olemassa. Tässä harkinnassa Euroopan turvallisuustilanteen kehittyminen on se olennaisin tekijä. Ollaan tässä mahdollisimman selkeitä: vaikka emme nyt olekaan hakemassa Naton jäsenyyttä, niin sen oven pitäminen avoimena palvelee Suomen turvallisuutta.

Yhdysvaltojen sitoutuminen Euroopan turvallisuuteen on olennainen asia – istuu Valkoisessa talossa sitten republikaani tai demokraatti. Tämä transatlanttinen side on Euroopan turvallisuuden kivijalka. On Suomen etu hakea tiivistä ja käytännönläheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltojen kanssa tehtävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja sotilaallinen yhteistyö sekä puolustusmateriaali parantavat Suomen omaa puolustuskykyä.

Euroopan unionin jäsenenä emme ole ulkopuolisia, jos turvallisuus yhteisössä on uhattuna. Lissabonin sopimuksen avunantolausekkeen toimeenpano Pariisin terrori-iskujen jälkeen on merkittävä päänavaus, joka vahvistaa unionia turvallisuusyhteisönä. Yhteisvastuun ottaminen näkyi myös omassa vastauksessamme Ranskan avunpyyntöön. Tuplasimme Erbilin koulutusoperaation vahvuuden, annoimme Ranskan käyttöön kuljetuslentotunteja ja vahvistamme UNIFIL-operaatiota komppanialla.

EU:n keskipakoisvoimat vaikuttavat tietysti Suomeen yhtä lailla. Brexitin yksityiskohtia ei vielä tunneta Helsingissä, Brysselissä eikä Lontoossa. Silti voidaan sanoa, että Britannian erotessa Suomi menettää vaikutusvaltaisen ja monessa asiassa samanmielisen kumppanin. Meidän on varmistettava, ettei eron hetkellä ovia paiskota eikä lusikoista turhaan tapella.

Vaikka EU ei brexitin myötä olisikaan aivan "Lumikki ja 26 kääpiötä", kuten eräs kollegamme asiaa kuvasi, unionin tasapaino muuttuu joka tapauksessa pysyvästi. Tämä edellyttää oman roolimme ja työmme uudelleenarviointia.

Varmaa on, että ulkopolitiikan rima nousee. Oma etumme riippuu entistäkin enemmän kyvystämme vaikuttaa ja sopia asioista maamme rajojen ulkopuolella: Euroopassa, Amerikoissa, Aasiassa ja Afrikassa. Suhteiden luominen, vaikuttaminen, Suomen ymmärrettäväksi tekeminen ja myyminenkin korostuvat. Kaikki tämä tarkoittaa kohoavaa vaatimustasoa ja korostuvaa työn tarkoitusta teille.

* * *

Arvon kollegat,

Vuosi sitten olin vasta aloittanut ulkoministerinä. Käsitykseni ulkoministeriöstä oli hyvä.
Tänään se on parempi.

UM on täynnä osaavaa, fiksua ja muutoskykyistä porukkaa. On vilpitön ilo työskennellä tällaisessa talossa. Johtamiseen kiinnitetään suurta huomiota, ja näen ministeriössä ja edustustoissa pääosin iloisia, itseensä luottavia ja vaativasta työstään tykkääviä naisia ja miehiä.

Olen ollut sen verran kauan ihmisten johtamisen kanssa tekemisissä, että huomaan kyllä kun homma toimii ja työporukka loistaa. Kun kollegat pelaavat yhteen ─ ja näen tätä ilahduttavan usein ─ työssä on paitsi vahva imu myös valtava voima.

Tällä kertaa haluan nostaa erityisesti esiin myös perheen aseman edustustoissa. Virkamatkoilla olen saanut tutustua monen teistä puolisoon ja olen ollut syvästi vaikuttunut. Omasta kokemuksestanikin tiedän, kuinka suuri puolison rooli ja merkitys voivat olla. En voi kuin ihailla sitä hyppyä tuntemattomaan, jonka he ulos siirtyessään joutuvat tekemään.

Vanhan vertauksen mukaan suurlähetystö on kuin laiva avomerellä. Koti on kaukana ja kippari jumalasta seuraava. Jokaisen, myös puolisoiden ja perheiden, on voitava luottaa siihen että heitä kohdellaan reilusti ja että heistä pidetään huolta. Puolisoiden työttömyysturvaan, terveydenhuoltoon ja taloudelliseen asemaan tulee kiinnittää vielä huomiota.

Työyhteisön onkin oltava kunnossa. Edustustoverkon toimintaedellytyksistä on pidettävä kiinni. Resurssit ovat niukat nyt ja tulevaisuudessa, mutta hölmöläisten peiton jatkamiseen Suomella ei enää ole varaa.

Edustustoilta edellytetään jatkossa entistäkin enemmän vaikuttamista ja suhteiden luomista. Perinteisen seurannan merkitys vastaavasti vähenee. Poliittinen raportointi ei häviä minnekään, mutta tiedon lähteisiin ja tiedon arvoon kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Vaikuttamisessa meidän on otettava pari askelta eteenpäin, asetettava tavoitteita ja seurattava niitä. Tarkempi ensi vaiheen käsikirja löytyy selonteosta.

Hyvät kuulijat,

Valta ja voima ovat kielessä. Se, jolla on hyvä tarina, voittaa. Kun kansainvälisen politiikan palikat liikkuvat, syntyy tarve uusille kansallisille kertomuksille.

Suomea ei kaikkialla tunneta. Siksi meidän on jälleen asemoitava maatamme sille paikalle jolle me kuulumme ─ muuten muut tekevät sen puolestamme. Tarvitsemme taitavaa ja linjakasta viestintää, ja sanat pitää asettaa selvästi.

Kansainvälinen asemamme riippuu tarinoista joita meistä kerrotaan. Nämä tarinat ovat joko itse kertomiamme, tai sitten ne sepittää joku muu. Olemme läntinen demokratia, luottamukseen perustuva avoin yhteiskunta ja pohjoismainen hyvinvointivaltio ─ ja jokaisen sanan voi ottaa tosissaan. Historiamme ei ehkä ole pitkä tai loistokas, mutta pian satavuotiaan Suomen tarina on aika hyvä.

Suomen tarinaa teidän tulee maailmalla kertoa, omin sanoin ja niin että teitä ymmärretään. Se on työtä, jolla on tarkoitus.

Paljon kiitoksia, onnea ja menestystä!