Ulkoministeri Tuomioja EU:n ja Afrikan väliseen ministerikokoukseen
Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu tiistaina 10. lokakuuta Brazzavillessä Kongon tasavallassa järjestettävään Euroopan unionin ja Afrikan väliseen ministerikokoukseen. Tuomioja johtaa niin sanotussa troikkaformaatissa kokoukseen osallistuvan EU:n valtuuskuntaa.
Euroopan unionin ja Afrikan unionin välisen yhteistyön kehittämisen ohella kokouksen asialista keskittyy tällä kertaa paljolti Afrikan maanosan asioihin. Keskeisenä kysymyksenä on yhteisen EU-Afrikka-strategian laadintaprosessi. Tähänastista yhteistyötä edelleen syventävällä yhteisellä strategialla varmistetaan, että EU:n ohjelmat sopivat yhteen afrikkalaisten omien toimien kanssa ja edesauttavat yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Myös maahanmuuttokysymyksistä keskustellaan kokouksessa.
Afrikan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä esillä ovat muun muassa Sudanin, Kongon demokraattisen tasavallan, Norsunluurannikon ja Somalian tilanteet.
Euroopan unionin ja Afrikan välinen poliittinen vuoropuhelu on erittäin aktiivista. Ulkoministeritasolla kokouksia järjestetään säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Edellinen ministerikokous järjestettiin Wienissä tämän vuoden toukokuussa.
Lisätietoja: Afrikan ja Lähi-idän osaston apulaisosastopäällikkö Heli Sirve, puh. 040 576 9471, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikön päällikkö Jarno Syrjälä, puh. 040 836 0594