Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuutta Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa tehostetaan
Hallitus antoi 10.4.2025 puolustusministeri Antti Häkkäsen esittelystä eduskunnalle esityksen laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa ja siihen liittyviksi laeiksi.
Ehdotetussa laissa säädettäisiin vaarallisten aineiden kuljetuksesta tiellä ja ilma-aluksessa sekä kappaletavarana aluksessa Suomen vesialueilla ja Suomen vesialueiden ulkopuolella.
"Turvallisuus on kaiken perusta toimintamme eri osa-alueilla niin puolustushallinnossa kuin muissakin turvallisuusviranomaisissa. Esityksellä ehkäisemme ja torjumme entistäkin tehokkaammin vahinkoa ja vaaraa vaarallisten aineiden kuljetuksessa Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa", puolustusministeri Häkkänen sanoo.
Laki sisältäisi säännökset eri kuljetusosapuolten vastuista sekä viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista. Esityksen mukaan Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle nimettäisiin myös turvallisuusneuvonantajat, jotka ohjaisivat vaarallisten aineiden kuljetuksen turvallisuuteen liittyvää toimintaa.
Lakiesityksen pääasialliset vaikutukset kohdistuvat Pääesikunnan teknilliselle tarkastusosastolle osoitettavista uusista tehtävistä. Teknillinen tarkastusosasto valvoo vaarallisten aineiden kuljetusta ja siihen liittyvien määräysten noudattamista Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2025.