Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston yleisistunto 7.12.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 7.12.2017 13.22
Tiedote 578/2017

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 7.12.2017 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 184/2017 vp) eduskunnalle laeiksi eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 §:n muuttamisesta. Ehdotetun lain mukaan polttoaineen toimittajille tulisi velvollisuus vähentää polttoaineiden energiayksikköä kohti laskettuja, elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä vähintään kuudella prosentilla vuonna 2020 verrattuna vuoden 2010 tasoon. Pienet polttoaineen toimittajat rajattaisiin lain soveltamisalan ulkopuolelle. Laki koskisi moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, liikkuvissa työkoneissa, maa- ja metsätaloustraktoreissa sekä sisävesillä kulkevissa sisävesialuksissa ja huviveneissä käytettäviä polttoaineita. Laissa säädettäisiin myös biopolttoaineiden ja niiden raaka-aineiden kestävyyskriteerien mukaisuudesta, kasvihuonekaasupäästöjen laskennasta ja vuotuisesta tietojen antamisesta. Ehdotuksella pantaisiin täytäntöön polttoaineiden laadusta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (98/70/EY) kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja seurantaa koskevat säännökset sekä laskentamenetelmistä ja raportointivaatimuksista annetun neuvoston direktiivin ((EU) 2015/652) säännökset. (YM neuvotteleva virkamies Tarja Lahtinen 0295 250 149)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 7.12.2017 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus eräiden hyvityssakkojen enimmäismääristä. Valtion virkaehtosopimuslaissa, kunnallisessa virkaehtosopimuslaissa ja evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetussa laissa säädetyt ja valtioneuvoston 18.12.2014 antamalla asetuksella viimeksi tarkistetut hyvityssakkojen enimmäismäärät tarkistetaan rahan arvon muutosta vastaavasti. Asetus tulee voimaan 1.1.2018. (VM neuvotteleva virkamies Ulla Westermarck 0295 530 420)

Valtioneuvoston asetus muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1829/2003 voimaantulon edellyttämistä kansallisista järjestelyistä annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamisesta. Asetuksella huomioidaan Euroopan unionin uuselintarvikkeita koskevan lainsäädännön muuttuminen ja sen myötä tarve kansallisten järjestelyjen muuttamiseksi koskien myös muuntogeenisten elintarvikkeiden riskinarviointia. Asetuksen 910/2004 3 §, sellaisena kuin se on asetuksessa 135/2008, muutetaan siten, että muuntogeenisten elintarvikkeiden turvallisuusarvioinnista vastaa Elintarviketurvallisuusvirasto, joka jo nyt vastaa muuntogeenisten rehujen turvallisuusarvioinnista. Asetus tulee voimaan 1.1.2018. (MMM kaupallinen neuvos Leena Mannonen 0295 162 177)

Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 ja 19 §:n muuttamisesta. Asetuksella tarkennetaan vuodelta 2017 maksettavan nuoren viljelijän hehtaarikohtaisen tuen määrä ja perustuen tukioikeuksien arvo ensimmäisessä maksuerässä. Arvioituja yksikkökohtaisia tukitasoja tarkennetaan vuoden 2017 tukihaun ja valvonnan tulosten perusteella ennen tukien maksamista, jotta tukeen käytettävissä oleva määräraha tulee käytetyksi enimmäismäärän mukaisesti. Perustuen tukioikeuksien arvoa alennetaan 2,04 eurolla hehtaarilta tukialueella AB ja 2,60 eurolla hehtaarilta tukialueella C. Vuodelta 2017 maksettavaa nuoren viljelijän tuen hehtaarikohtaista määrää korotetaan 2,0 eurolla hehtaarilta. Vuodelta 2017 maksettavaa viherryttämistuen hehtaarikohtaista määrää ei muuteta. Tuet on tarkoitus maksaa joulukuussa 2017. Asetus tulee voimaan 12.12.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavista lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioista sekä peltokasvipalkkiosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella tarkennetaan vuodelta 2017 maksettavien lypsylehmä- ja nautapalkkioiden sekä peltokasvipalkkion yksikkökohtaista määrää ensimmäisessä maksuerässä vuoden 2017 tukihaun ja valvonnan tulosten perusteella palkkioihin käytettävissä oleva määräraha huomioon ottaen. Palkkiot on tarkoitus maksaa joulukuussa 2017. Asetus tulee voimaan 12.12.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa. Asetuksella laajennetaan jätteiden hyötykäyttömahdollisuuksia maarakentamisessa lisäämällä asetukseen uusia käyttökohteita ja jätemateriaaleja. Asetuksen ympäristökelpoisuusperusta muutetaan rakennekohtaiseksi, mikä vastaa paremmin todellista ympäristölle aiheutuvaa riskiä. Asetus korvaa nykyisen jätteiden maarakennuskäyttöä säätelevän valtioneuvoston asetuksen. Asetus tulee voimaan 1.1.2018. (YM neuvotteleva virkamies Else Peuranen 0295 250 225)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 7.12.2017 seuraavat päätökset:

Päätös vapauttaa Riikka Laatu Suomen edustajan tehtävästä Pohjoismaiden kehitysrahaston (NDF) johtokunnassa ja määrätä hänen tilalleen varaedustajana toiminut Max von Bonsdorff. Von Bonsdorff vapautetaan varaedustajan tehtävästä ja hänen tilalleen määrätään Heli Mikkola. (UM osastopäällikkö Satu Santala 0295 351 019)

Päätös määrätä budjettineuvos Johanna von Knorring toimimaan valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäen toisena sijaisena Ahvenanmaan maakunnan taloutta koskevien asioiden esittelijänä valtioneuvostossa ja vapauttaa budjettineuvos Seija Kivinen tästä tehtävästä. (OM hallitussihteeri Sinikka Vahvaselkä 0295 150 034)

Päätös asettaa yhteispalvelun neuvottelukunta toimikaudeksi 1.1.2018-31.12.2020. Kokoopano: puheenjohtaja: kehittämisjohtaja Marko Puttonen valtiovarainministeriö; varapuheenjohtaja: kehityspäällikkö Outi Lehmijoki Suomen Kuntaliitto ry; jäsenet: projektipäällikkö Anneli Salomaa oikeusministeriö, erityisasiantuntija Kalervo Koskimies opetus- ja kulttuuriministeriö, ylitarkastaja Juha Karila työ- ja elinkeinoministeriö, neuvotteleva virkamies Jaana Salmi valtiovarainministeriö, hallitusneuvos Ilkka Turunen valtiovarainministeriö, kehittämispäällikkö Marjukka Ala-Harja valtiovarainministeriö, lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen Poliisihallitus, strategiapäällikkö Asko Pajunen Verohallinto, johtaja Petteri Taponen Kela, johtaja Merja Koponen Itä-Suomen aluehallintovirasto, maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö, hallintojohtaja Petra Määttänen Varsinais-Suomen liitto, hallintojohtaja Raimo Holster Lapin liitto, vastaava palveluneuvoja Marianne Tavast-Pasonen Mikkelin kaupunki, erityisasiantuntija Minna Salminen JHL ry., tiedottaja Asmo Koste Suomen Nuorisoyhteistyö-Allianssi ry., toiminnanjohtaja Anssi Kemppi Eläkeliitto ry. ja järjestöjohtaja Terhi Jussila Invalidiliitto ry. (VM lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 0295 530 129)
Tiedote

Päätös hyväksyä valtion virkamiesten matkakustannusten korvausten tarkistamisesta tehty virkaehtosopimus ja alistaa se eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäväksi. Valtiovarainministeriö ja valtion virkamiehiä edustavat keskusjärjestöt ovat 7.11.2017 tehneet virkaehtosopimuksen valtion virkamiesten matkakustannusten korvausten tarkistamisesta 1.1.-31.12.2018 väliseksi ajaksi. Valtion virkaehtosopimuslain mukaan virkaehtosopimus tulee voimaan vasta kun valtioneuvosto on sen hyväksynyt. Koska virkaehtosopimuksesta aiheutuu valtiolle sellaisia lisämenoja, joiden hyväksymiseen tarvitaan eduskunnan päätös, sopimus alistetaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäväksi. (VM neuvotteleva virkamies Ulla Westermarck 0295 530 420)

Päätös asettaa yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunta toimikaudeksi 10.12.2017-9.12.2020. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: tekijänoikeusneuvos Viveca Still (hallitusneuvos Anna Vuopala) opetus- ja kulttuuriministeriö; sihteeri: lakimies Asko Metsola (lakimies Ville Ruokonen) Patentti- ja rekisterihallitus; jäsenet: tutkimuspäällikkö Jarno Sukanen (tutkija Milla Määttä) Kilpailu- ja kuluttajavirasto, hallitussihteeri Paula Laine-Nordström (hallitussihteeri Mika Kotala) työ- ja elinkeinoministeriö, johtaja Martti Kivistö Teosto ry (toiminnanjohtaja Pekka Sipilä Musiikkikustantajat ry), varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen Kopiosto ry (toimittaja Anna-Liisa Haavikko oikeudenhaltija), toiminnanjohtaja Elina Kuusikko Suomen näyttelijäliitto ry (toiminnanjohtaja Anne Salomaa Sanasto ry), lakimies Anna Kuusi Suomen taiteilijaseura ry (toiminnanjohtaja Tommi Nilsson Kuvasto ry), hallituksen jäsen Nina Laurio Tuotos ry (toimitusjohtaja Jukka Helle Solar Films Inc. Oy), musiikin tekijä, näyttelijä Kaija Kärkinen oikeudenhaltija (johtaja Tuomas Talonpoika Gramex ry), lakiasiainjohtaja Katri Olmo Yleisradio Oy (lakimies Mikko Tähkänen Kirkkohallitus), lakimies Kai Massa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (lakimies Minna Aalto-Setälä Keskuskauppakamari), lakimies Pia Huhdanmäki RadioMedia ry (lakimies Minna Antila Suomen Kuntaliitto), lakimies Maria Rehbinder Aalto-yliopisto (lakimies Jussi Mäkinen FiCom ry) ja lakimies Pekka Heikkinen Kansalliskirjasto (lakimies Tuula Hämäläinen Kansallisgalleria). (OKM johtaja Jorma Walden 0295 330 338)
Tiedote

Päätös nimittää Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana toimivaksi jäseneksi ajalle 1.1.2018-31.12.2019 johtaja Timo Jokelainen ja hänen varajäseneksi ylitarkastaja Pekka Räinä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. (MMM lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen 0295 162 456)

Päätös myöntää neuvotteleva virkamies Virva Walolle ero Valtiontakuurahaston johtokunnan jäsenen tehtävästä ja neuvotteleva virkamies Miki Kuusiselle johtokunnan varajäsenen tehtävistä ja määrätä rahaston johtokunnan jäsenen tehtävään neuvotteleva virkamies Miki Kuusinen ja varajäsenen tehtävään lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu 7.12.2017 lukien johtokunnan 31.12.2019 päättyväksi toimikaudeksi. (TEM hallitusneuvos Kari Parkkonen 0295 064 938)

Päätös asettaa työterveyshuollon neuvottelukunta toimikaudeksi 15.12.2017-14.12.2020. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: lääkintöneuvos Kristiina Mukala (johtaja Tuija Kumpulainen) sosiaali- ja terveysministeriö; varapuheenjohtaja: hallitusneuvos Pekka Humalto (ylitarkastaja Ritva Partinen) sosiaali- ja terveysministeriö; jäsenet: hallitussihteeri Sami Teräväinen (vanhempi hallitussihteeri Seija Jalkanen) työ- ja elinkeinoministeriö, neuvotteleva virkamies Päivi Lanttola (budjettineuvos Jouko Narikka) valtiovarainministeriö, lakimies Paula Ilveskivi (johtava asiantuntija Miia Kannisto) Akava ry, asiantuntijalääkäri Kari Haring (työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Anne Mironen) Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi (työympäristöasiantuntija Anna Kukka) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, työmarkkina-asiamies Taija Hämäläinen KT Kuntatyönantajat (erityisasiantuntija Hannele Häkkinen Suomen Kuntaliitto ry), johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari (johtava asiantuntija Riitta Wärn) Elinkeinoelämän keskusliitto ry, asiantuntijalääkäri Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto ry (toimitusjohtaja Ari Janeskari Palvelualojen työnantajat PALTA ry), puheenjohtaja Pilvi Österman (työsuojelupäällikkö Leena Haakana) Suomen Työterveyshoitajaliitto ry, työterveyshuollon erikoislääkäri Satu Rannisto (ylilääkäri Minna Pihlajamäki) Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry, tutkimus- ja palvelukeskuksen johtaja Jorma Mäkitalo (johtaja Veikko Kujala) Työterveyslaitos, suunnittelija Marianne Meyer-Arnold (vastaava asiantuntijalääkäri Paula Melart) Kansaneläkelaitos, asiantuntija Marja Tallavaara Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry (lakimies Mikaela Strömberg-Schalin Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC r.f.), työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén (asiantuntija Albert Mäkelä) Suomen Yrittäjät ry ja lääkintöneuvos Riitta Sauni (hallitussihteeri Kaisu Ahtola) sosiaali- ja terveysministeriö. (STM neuvotteleva virkamies Reetta Orsila 0295 163 505)

Päätös asettaa työterveyslaitoksen johtokunta toimikaudeksi 1.1.2018-31.12.2020. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: vanhempi neuvonantaja Liisa Hyssälä Sitra (johtaja Taru Koivisto sosiaali- ja terveysministeriö); varapuheenjohtaja: osastopäällikkö, ylijohtaja Outi Antila (johtaja Liisa Siika-aho) sosiaali- ja terveysministeriö; jäsenet: hallitusneuvos Tarja Kröger (työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth) työ- ja elinkeinoministeriö, toiminnanjohtaja Antti Sahi (edunvalvontajohtaja Perttu Pyykkönen) Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, asiantuntijalääkäri Kari Haring (johtaja Annika Rönni-Sällinen) Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, johtaja Heikki Pärnänen Suomen Lääkäriliitto ry (puheenjohtaja Pilvi Österman Suomen Työterveyshoitajaliitto ry), asiantuntijalääkäri Jan Schugk (johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari) Elinkeinoelämän keskusliitto ry, johtava asiantuntija Riitta Wärn (asiantuntija Mikko Räsänen) Elinkeinoelämän keskusliitto ry, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi (talousjohtaja Erkki Lavonsalo) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen (neuvottelupäällikkö Jorma Palola) KT Kuntatyönantajat. (STM neuvotteleva virkamies Reetta Orsila 0295 163 505)

Päätös asettaa työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvosto toimikaudeksi 1.1.2018-31.12.2020. Kokoonpano: Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n ehdotuksesta: rehtori Tauno Kekäle, toimitusjohtaja Antti Korpiniemi, johtaja Matti Mettälä, toimitusjohtaja Olli Nikula, ketjujohtaja Harri Ojanperä ja hallituksen puheenjohtaja Antti Zitting; Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ehdotuksesta: johdon asiantuntija Ritva Viljanen, lääkäri Jaana Ylä-Mononen ja palvelujohtaja Jorma Haapanen; Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n ehdotuksesta: puheenjohtaja Riku Aalto, puheenjohtaja Ann Selin ja toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen; Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n ehdotuksesta: puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, puheenjohtaja Jorma Malinen ja puheenjohtaja Silja Paavola sekä Akava ry:n ehdotuksesta: toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, yksikönjohtaja Jari Jokinen ja neuvottelujohtaja Petri Lindroos. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 0295 163 180)

Päätös asettaa sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toimikaudeksi 1.1.2018-31.12.2022. Kokoonpano: päätoimiset puheenjohtajat: varatuomari Silja Romo, varatuomari Jukka Lilleberg ja varatuomari Olli Häkkinen; sivutoimiset puheenjohtajat: oikeustieteen maisteri Inka Hassinen, oikeustieteen kandidaatti Minna Helle, varatuomari Pekka Järvinen ja varatuomari Lauri Pelkonen; lakimiesjäsenet: varatuomari Katriina Alaviuhkola, oikeustieteen kandidaatti Arita Kaario, oikeustieteen kandidaatti Pasi Järvinen, varatuomari Jaakko Hannula, varatuomari Kirsi Pohjolainen, oikeustieteen kandidaatti Liisa Heinonen, varatuomari Riitta-Maija Jouttimäki, varatuomari Heidi Nummela, oikeustieteen kandidaatti Karoliina Nurmi, oikeustieteen maisteri Sanna Pekkarinen, varatuomari Kirsi Pohjolainen, oikeustieteen kandidaatti Jaana Rissanen, oikeustieteen maisteri Milja Tiainen ja varatuomari Eeva Vahtera; lakimiesjäsenten varajäsenet: varatuomari Jan Hjelt, oikeustieteen kandidaatti Ari Pulkkinen, varatuomari Anu Kangasjärvi, oikeustieteen kandidaatti Lippe Koivuneva, oikeustieteen maisteri Mari Kuuvalo, oikeustieteen maisteri Minna Levander, oikeustieteen kandidaatti Marjaana Maisonlahti, oikeustieteen kandidaatti Pia Nissinen, oikeustieteen kandidaatti Eija Piirilä, oikeustieteen maisteri Kirsi Salo, varatuomari Henna Huhtamäki, varatuomari Susanna Siitonen ja oikeustieteen maisteri Hanna Tossavainen; lääkärijäsenet: työterveyshuollon erikoislääkäri Otso Ervasti, lääketieteen tohtori Risto Ihalainen, lääketieteen tohtori Jukka Kärkkäinen, lääketieteen tohtori Juha Nevalainen, fysiatrian erikoislääkäri Simo Järvinen, lääketieteen tohtori Leea Muhonen, lääketieteen lisensiaatti Heikki Pärnänen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Kristiina Mukala; lääkärijäsenten varajäsenet: lääketieteen lisensiaatti Teppo Heikkilä ja neurologian erikoislääkäri Johanna Rellman; muutoksenhakijoiden olosuhteita tuntevat jäsenet: työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: asiantuntija Antti Tanskanen, asiantuntija Katja Miettinen ja työmarkkinalakimies Jouko Hämäläinen; varajäsenet: asiantuntija Jan Schugk, alueasiantuntija Jenni Ruokonen ja työmarkkina-asiamies Merja Renko; edustavimpien yrittäjäjärjestöjen ja maatalousyrittäjäjärjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: työmarkkinajohtaja Janne Makkula; varajäsen: asiantuntija Marja Tallavaara; työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari, tutkimuspäällikkö Antti Veirto, asiantuntija Anu Tuovinen ja pääekonomisti Ralf Sund; varajäsenet: johtava neuvonantaja Keijo Karhumaa, sosiaalipoliittinen asiantuntija Mari Kettunen, kehityspäällikkö Kristiina Kokko ja ekonomisti Seppo Nevalainen; edustavimpien etuudensaajia edustavien järjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: toiminnanjohtaja Timo Kokko, lakimies Marjut Vuorela, lakimies Henrik Gustafsson ja kehittämispäällikkö Aki Siltaniemi; varajäsenet: hallituksen puheenjohtaja Sari Loijas, erityisasiantuntija Irene Vuorisalo, johtava lakimies Sirkka Sivula ja järjestö- ja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski; työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevat jäsenet: työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: johtaja Jyrki Hollmen, asiantuntija Katja Leppänen ja johtava asiantuntija Riitta Wärn; varajäsenet: lakimies Jenni Nisametdin, lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä ja asiantuntija Mika Kärkkäinen; työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta määrätyt jäsenet: työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen, ekonomisti Heikki Taulu ja lakimies Samppa Koskela; varajäsenet: ekonomisti Tytti Naukkarinen, lakimies Paula Ilveskivi ja lakimies Inka Douglas. (STM ylitarkastaja Jukka Lavaste 0295 163 173)
Tiedote

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 7.12.2017 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 66/2017 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan unioniin suuntautuvien ulkomaisten suorien sijoitusten seurannasta (sijoitusten seuranta -asetus). Ehdotetun asetuksen tavoitteena on luoda puitteet ulkomaisten sijoitusten seurannalle jäsenvaltiossa, tiedonvaihtoa koskeva yhteistyömekanismi jäsenvaltioiden ja komission välillä, sekä antaa komissiolle oikeus turvallisuuden ja yleisen järjestyksen nojalla tarkastella niitä ulkomaisia sijoituksia, jotka voivat vaikuttaa EU-rahoitusta saaviin projekteihin tai ohjelmiin. (UM lähetystöneuvos Pasi-Heikki Vaaranmaa 0295 351 700)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 7.12.2017 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto myönsi lainsäädäntöneuvos Veli-Pekka Rautavalle virkavapautta ulkoasiainministeriön lainsäädäntöneuvoksen virasta 1.1.2018-31.5.2018. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Valtioneuvosto myönsi Liisa Vanhalalle virkavapautta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen virasta 1.1.2018 - 31.7.2021 kuitenkin enintään siihen saakka kun virkavapauden perusteena oleva määräaikainen virkasuhde jatkuu. (OM osastopäällikkö Sami Manninen 0295 150 318)

Valtioneuvosto myönsi Virpi Korhoselle virkavapautta opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusneuvoksen virasta 1.1.2018-31.12.2022. (OKM hallitusneuvos Leo Liukkonen 0295 330 196)

Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Antti-Jussi Oikarinen Maaseutuviraston ylijohtajan virkaan 1.5.2018 - 31.12. 2018. (MMM kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio 0295 162 184)
Tiedote

Filosofian maisteri Janne Impiö maa- ja metsätalousministeriön viestintäjohtajan virkaan 8.1.2018 lukien. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 0295 162 383)
Tiedote

Oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Pasi Ovaska liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvoksen virkaan 1.1.2018 lukien. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 0295 342 389)

Valtiotieteen maisteri Marja-Riitta Pihlman työ- ja elinkeinoministeriön alueet ja kasvupalvelut -osaston osastopäällikön virkaan 1.1.2018-31.12.2022. (TEM henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela 0295 047 988)
Tiedote

Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, LL.M. Eeva Attila työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöneuvoksen virkaan 1.1.2018 lukien. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Filosofian maisteri Mikko Koivumaa työ- ja elinkeinoministeriön viestintäjohtajan virkaan 8.1.2018-31.12.2022. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)
Tiedote

Oikeustieteen tohtori Pekka Timonen työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys ja toimivat markkinat -osaston osastopäällikön virkaan 1.1.2018 - 31.12.2022. (TEM hallitusneuvos Kari Klemm 0295 047 129)
Tiedote