Valtioneuvoston yleisistunto 7.2.2013
HALLITUKSEN ESITYKSET
Valtioneuvosto antoi 7.2.2013 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:
Hallituksen esitys (HE 1/2013 vp) eduskunnalle laiksi tasavallan presidentin palkkiosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta. Tasavallan presidentin palkkiota ehdotetaan tarkistettavaksi nykyisestä 160 000 eurosta 126 000 euroon. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi siirtymäsäännös, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa toimestaan eronneelle tasavallan presidentille maksettavan vuotuisen eläkkeen ja hänen jälkeensä myönnettävän perhe-eläkkeen määrään sovelletaan lainmuutoksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lainmuutoksella ei siten olisi vaikutusta toimestaan eronneen tasavallan presidentin eläkkeen määrään. (VNK hallitussihteeri Heidi Viitala 09 160 22217)
Hallituksen esitys (HE 2/2013 vp) eduskunnalle laeiksi rikoslain 10 ja 44 luvun sekä sakon täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta. Rikoslain menettämisseuraamuksia koskevaa lukua ehdotetaan muutettavaksi siten, että jos rikoshyöty on tuomittu valtiolle ja tuomio on pantu täytäntöön, hyötyä vastaava tuomioistuimen vahvistaman vahingonkorvauksen suorittamista valtion varoista haettaisiin Oikeusrekisterikeskukselta tuomioistuimessa nostettavan kanteen asemesta. Rikoslain terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia koskevan luvun sääntelyä tuomioistuimen antamasta määräyksestä vaarallisen eläimen tappamisesta täydennettäisiin siten, että määräys voitaisiin panna heti täytäntöön, jollei tuomioistuin toisin määräisi. Sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin lisättäisiin säännös siitä, että määräyksen panee täytäntöön poliisi eläinlääkärin avustuksella. Sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin lisättäisiin säännökset tuomioistuimen sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain nojalla antaman määräyksen lainvastaisen verkkoviestin poistamisesta ja hävittämisestä täytäntöönpanosta. Määräyksen panisi täytäntöön ulosottomies. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2013. (OM lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio 0295 150 500)
Hallituksen esitys (HE 3/2013 vp) eduskunnalle rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen tasavallan hallituksen ja Kiinan kansantasavallan Hongkongin erityishallintoalueen hallituksen välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Suomen ja Hongkongin erityishallintoalueen välisen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva sopimus allekirjoitettiin Hongkongissa 20.5.2005. Sopimuksen tavoitteena on mahdollistaa Suomen ja Hongkongin erityishallintoalueen välinen rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen sopimuksessa määrätyin edellytyksin. Rikoksesta epäilty tai syytetty voitaisiin luovuttaa syytetoimenpiteitä varten ja vankeusrangaistukseen tuomittu rangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lain voimaantulosta on tarkoitus säätää tasavallan presidentin asetuksella. (OM hallitussihteeri Juhani Korhonen 0295 150 208)
Hallituksen esitys (HE 4/2013 vp) eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön OTC-johdannaisia, keskusvastapuolia ja kauppatietorekistereitä koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. Finanssivalvonta valvoisi asetuksessa tarkoitettuja finanssialalla toimivia vastapuolia, finanssialan ulkopuolisia vastapuolia ja eläkejärjestelmiä. Finanssivalvonta olisi asetuksessa tarkoitettu yhteistyöstä ja tietojenvaihdon koordinoinnista vastaava kansallinen viranomainen. Valtiovarainministeriö olisi keskusvastapuoliyhteisöjen toimilupaviranomainen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi asetuksen rikkomisesta määrättävistä hallinnollisista seuraamuksista. Avopaperimarkkinalakia ja kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi lyhyeksimyyntiä koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen johdosta tehtävän lakiteknisen täsmennyksen vuoksi. Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi maksulaitoslakia sekä maksupalvelulakia eräiden euromääräisten tilisiirtojen ja suoraveloituksien vaatimuksia koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen täytäntöönpanemiseksi. Maksupalvelulakiin lisättäisiin uusi rangaistussäännös maksupalvelurikkomuksesta. Maksulaitoslakiin lisättäisiin uusi seuraamusmaksusäännös ja sen seurauksena myös Finanssivalvonnasta annettua lakia muutettaisiin. Finanssivalvonnasta annettua lakia muutettaisiin kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamista yhteisössä koskevan direktiivin mukaista kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien huutokaupan ajoitusta, hallinnointia ja muita näkökohtia koskevan komission asetuksen täytäntöönpanemiseksi. Finanssivalvonta toimisi asetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena markkinoiden väärinkäytön valvonnassa. Finanssivalvonnalla olisi lisäksi oikeus määrätä hallinnollisia seuraamuksia asetuksen markkinoiden väärinkäyttöä koskevia säännöksiä rikkovalle. (VM hallitussihteeri Miki Kuusinen 0295 530 339)
Hallituksen esitys (HE 5/2013 vp) eduskunnalle laiksi ilmailulain muuttamisesta. Ilmailulain eräitä miehittämättömiä ilma-aluksia ja lääketieteellistä kelpoisuutta koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi. Nykyisin vain kokeilu- ja tutkimustarkoituksiin käytettäville miehittämättömille ilma-aluksille lentosäännöistä säädetty poikkeus laajennettaisiin kattamaan kaikki miehittämättömät ilma-alukset ja näiden alusten rekisteröintiä koskevia säännöksiä muutettaisiin. Lääketieteelliseen kelpoisuuteen liittyvät säännökset muutettaisiin vastaamaan uutta EU-lainsäädäntöä niin, että henkilölupien listaan lisättäisiin ilmailulääkärin hyväksyntätodistus, matkustamomiehistön kelpoisuustodistus ja matkustamomiehistön lääkärintodistus. Lennontiedottajan kelpoisuustodistus muutettaisiin lennontiedottajan lupakirjaksi siihen liittyvine kelpuutuksineen. Lisäksi Liikenteen turvallisuusvirasto valtuutettaisiin tarvittaessa puuttumaan työterveyslääkärin, ilmailulääkärin ja ilmailulääketieteen keskuksen toimintaan sekä näiden myöntämiin lupiin. (LVM neuvotteleva virkamies Risto Saari 0295 342 311)
Hallituksen esitys (HE 6/2013 vp) eduskunnalle laiksi vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla rajoitettaisiin vaarallisten aineiden käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Lailla säädettäisiin myös poikkeuksista vaarallisten aineiden käyttökiellosta tietyissä käyttökohteissa. Esityksessä ehdotetaan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajille, maahantuojille, valtuutetuille edustajille ja jakelijoille velvoitteita laitteiden vaatimustenmukaisuuden varmistamisesta ja toimenpiteistä tilanteissa, joissa on syytä epäillä sähkö- ja elektroniikkalaitteen olevan säädettyjen vaatimusten vastainen. Lisäksi laissa säädettäisiin muun ohella valmistajien velvollisuudesta laatia EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja merkitä laitteet CE-merkinnällä sekä viranomaisten toimivallasta ja velvoitteista lain täytäntöönpanossa. (YM neuvotteleva virkamies Else Peuranen 050 381 4359)
VALTIONEUVOSTON ASETUKSET
Valtioneuvosto antoi 7.2.2013 seuraavat asetukset:
Valtioneuvoston asetus tuomareiden nimittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n muuttamisesta. Asetukseen sisällytetään uusi säännös, jonka mukaan markkinaoikeus julistaa haettavaksi markkinaoikeusinsinöörin virat. Asetus tulee voimaan 1.9.2013. (OM lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen 0295 150 276)
Valtioneuvoston asetus Sveitsin kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämisestä tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjojen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan voimaansaattamisesta ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Pöytäkirja on voimassa 3.2.2013 lukien niin kuin siitä on sovittu. Laki (897/2012) ja asetus tulevat voimaan 15.2.2013. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavista lypsylehmä- ja nautapalkkioista, teuraskaritsan laatupalkkiosta, valkuais- ja öljykasvipalkkiosta sekä tärkkelysperunapalkkiosta. Asetuksella säädetään palkkioiden myöntämisen edellytyksistä, määrästä ja maksamisesta. Talousarviossa on budjetoitu varoja tukien maksamiseen yhteensä 545,200 miljoonaa euroa. Määrärahasta käytetään vuonna 2013 nautapalkkiota varten enintään 36,655 miljoonaa euroa, lypsylehmäpalkkiota varten enintään 9,5 miljoonaa euroa, teuraskaritsan laatupalkkiota varten enintään 0,9 miljoonaa euroa, valkuais- ja öljykasvipalkkiota varten enintään 6,5 miljoonaa euroa ja tärkkelysperunapalkkiota varten enintään 3,5 miljoonaa euroa. Asetus tulee voimaan 13.2.2013. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Valtioneuvoston asetus tilatukijärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen 6 ja 7 §:n muuttamisesta. Asetuksella vahvistetaan tilatukioikeuksien alueellisen tasatuen arvo tukialueittain sekä sokerijuurikkaan lisäosan arvo vuonna 2013. Tilatukioikeuksien alueellinen tasatuki on A-tukialueella 246,76 euroa hehtaarilta, B-C1-tukialueella 201,00 euroa hehtaarilta ja C2-C4 tukialueella 166,74 euroa hehtaarilta. Sokerijuurikkaan lisäosan arvo olisi 92,82 euroa perustoimitusoikeuden tonnia kohti. Asetus tulee voimaan 13.2.2013. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)
Valtioneuvoston asetus nimetylle katsastajalle ja aluksenmittaajalle sekä nimetylle tarkastajalle maksettavien palkkioiden suuruudesta. Uudella asetuksella korotetaan sivutoimipalkkioita nykytasosta noin 40 prosentilla vastaamaan ansiotasoindeksin kehitystä. Asetus tulee voimaan 15.2.2013. (LVM hallitusneuvos Pekka Kouhia 0295 342 612)
VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET
Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 7.2.2013 seuraavat päätökset:
Päätös valtionavustusten myöntämisestä puolueille ja Ahvenanmaan maakunnalle poliittiseen toimintaan 1.1.-31.12.2013 seuraavasti: Kansallinen Kokoomus (44 edustajaa) 3 960 000 euroa, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti (42 edustajaa) 3 780 000 euroa, Perussuomalaiset - Sannfinländarna (39 edustajaa) 3 510 000 euroa, Suomen Keskusta (35 edustajaa) 3 150 000 euroa, Vasemmistoliitto (14 edustajaa) 1 260 000 euroa, Vihreä Liitto (10 edustajaa) 900 000 euroa, Svenska Folkpartiet i Finland (9 edustajaa) 810 000 euroa, Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) (6 edustajaa) 540 000euroa ja Ahvenanmaa 90 000 euroa eli yhteensä 18 000 000 euroa. (VNK hallitussihteeri Heidi Viitala 09 160 22217)
Päätös valtionavustusten myöntämisestä puolueille tiedotustoimintaan ja viestintään sekä Ahvenanmaan maakunnalle tiedotustoiminnan tukemiseen Ahvenanmaan maakunnassa 1.1.-31.12.2013 seuraavasti: Kansallinen Kokoomus (44 edustajaa) 3 520 000 euroa, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti (42 edustajaa) 3 360 000 euroa, Perussuomalaiset - Sannfinländarna (39 edustajaa) 3 120 000 euroa, Suomen Keskusta (35 edustajaa) 2 800 000 euroa, Vasemmistoliitto (14 edustajaa) 1 120 000 euroa, Vihreä Liitto (10 edustajaa) 800 000 euroa, Svenska Folkpartiet i Finland (9 edustajaa) 720 000 euroa, Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) (6 edustajaa) 480 000 ja Ahvenanmaa 80 000 euroa eli yhteensä 16 000 000. (VNK hallitussihteeri Heidi Viitala 09 160 22217)
Päätös asettaa valtuuskunta Yhdistyneiden kansakuntien naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) 57. istuntoon New Yorkissa 4.3.-15.3.2013 sekä oikeuttaa ulkoasiainministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki opetus- ja kulttuuriministeriöstä, varapuheenjohtajat ovat pysyvä edustaja Jarmo Viinanen Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa ja yksikön päällikkö Erik Lundberg ulkoasiainministeriöstä sekä jäsenet ovat pysyvän edustajan sijainen Janne Taalas Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa, ulkoasiainneuvos Jorma Paukku ulkoasiainministeriöstä, ministerineuvos Nina Nordström Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa, neuvonantaja Rauno Merisaari ulkoasiainministeriöstä, terveysalan neuvonantaja Gisela Blumenthal ulkoasiainministeriöstä, lainsäädäntösihteeri Mia Spolander ulkoasiainministeriöstä, avustaja Sanna Kyllönen ulkoasiainministeriöstä, lainsäädäntösihteeri Marjo Pekkanen ulkoasiainministeriöstä, avustaja Saila Söderman Suomen pysyvästä edustustosta YK:ssa, neuvotteleva virkamies Päivi Yli-Pietilä sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Hanna Onwen-Huma sosiaali- ja terveysministeriöstä, poliisitarkastaja Pia Holm Poliisihallituksesta, kehittämispäällikkö Helena Ewalds Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, neuvotteleva virkamies, pääsihteeri Hannele Varsa tasa-arvoasiain neuvottelukunta sosiaali- ja terveysministeriöstä ja kansanedustaja, varapuheenjohtaja Tarja Filatov tasa-arvoasiain neuvottelukunta sosiaali- ja terveysministeriöstä. (UM lähetystöneuvos Erik Lundberg 09 160 55349)
Päätös antaa ennakkopäätös, jossa valtioneuvosto päättää peruuttaa Anvia Oy:lle myönnetyt ja Nilegon Oy:lle siirretyt toimiluvat, jos tosiasiallinen määräysvalta toimiluvan haltijaan nähden muuttuu. Anvia Oyj suunnittelee yrityskauppaa Digita Oy:n kanssa. Tarkoituksena on myydä Nilegon Oy:n koko osakekanta Digita Oy:lle, jolloin edellä mainitut toimiluvat siirtyvät Digitan omistukseen. Digita Oy on Suomen merkittävin televisio- ja radiotoiminnan lähetystoiminnasta vastaava yritys. Digita tarjoaa verkkopalvelua kuudessa UHF–alueen kanavanipussa (A, B, C, D, E, ja H). Hakemuksessa esitetty määräysvallan muutos täyttää lain 9 §:n mukaiset toimiluvan myöntämisen aineelliset edellytykset riittävistä taloudellisista voimavaroista ja ilmeisestä kyvystä toimiluvan ja säännösten mukaisen toiminnan harjoittamiseen. Toimilupien siirtäminen Digitalle ei kuitenkaan edistäisi kilpailua markkinoilla viestintämarkkinalain 1 §:n tavoitteiden mukaisesti. (LVM viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala 0295 342 585)
Päätös asettaa valtuuskunta YK:n huumausainetoimikunnan (Commission for Narcotic Drugs, CND) 56. istuntoon Wienissä 11.-15.3.2013. Valtuuskunnan johtaja on sosiaalineuvos Tapani Sarvanti sosiaali- ja terveysministeriöstä ja jäsenet ovat ylitarkastaja Anne-Maria Seesmaa sisäasiainministeriöstä, ulkoasiainsihteeri Kirsti Pohjankukka Wienin suurlähetystöstä, johtaja Erkki Sippola Keskusrikospoliisista, poliisitarkastaja Jaakko Sonck Poliisihallituksesta, ylitarkastaja Katja Pihlainen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta, erikoistutkija Erik Peltomaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta, erikoissuunnittelija Markku Soikkeli Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksesta ja erikoissuunnittelija Elina Kotovirta Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksesta. (STM neuvotteleva virkamies Outi Kuivasniemi 0295 163 117)
Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 7.2.2013 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:
Valtioneuvoston kirjelmä (U 1/2013 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (maksukyvyttömyysasetuksen muuttaminen). Asetusehdotuksen tarkoituksena on parantaa maksukyvyttömyysmenettelyjen hallinnointia rajat ylittävissä tilanteissa sekä laajentaa asetuksen soveltamisalaa koskemaan entistä laajemmin elinkelpoisten yritysten saneerausmenettelyjä sekä yksityishenkilöiden velkajärjestelymenettelyjä. (OM lainsäädäntöneuvos Mari Aalto 0295 150 502)
NIMITYSASIAT
Valtioneuvosto päätti 7.2.2013 seuraavat nimitysasiat:
Ulkoasiainneuvos Matti Anttonen ulkoasiainministeriön alivaltiosihteerin virkaan 1.7.2013-31.8.2017. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 09 160 55401)
Ulkoasiainneuvos Eija Rotinen ulkoasiainministeriön Amerikan ja Aasian osaston apulaisosastopäällikön tehtävään 1.3.2013-31.8.2017 sekä kaupallinen neuvos Ilkka Saarinen ulkoasiainministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osaston apulaisosastopäällikön tehtävään 15.2.2013-31.8.2017. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 09 160 55401)
Oikeustieteen maisteri Taru Kuosmanen ulkoasiainministeriön lainsäädäntöneuvoksen virkaan 1.3.2013 lukien. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 09 160 55401)
Valtiotieteiden maisteri Helena Tarkka valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan 1.3.2013-29.2.2020. Valtioneuvosto myönsi Tarkalle vastaavaksi ajaksi palkatonta virkavapautta hänen omasta budjettineuvoksen virastaan. (VM alivaltiosihteeri Martti Hetemäki 0295 530 292)
Neuvotteleva virkamies, oikeustieteen kandidaatti Virpi Korhonen opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusneuvoksen virkaan 11.3.2013 lukien. (OKM hallitusneuvos Pia Nyblom 0295 330 235)