FI SV

EU-ministerivaliokunta: Suomi ajaa kellonajan siirtelystä luopumista

Valtioneuvoston viestintäosasto 26.1.2018 8.54
Tiedote 33/2018
EU-ministerivaliokunta: Suomi ajaa kellonajan siirtelystä luopumista

EU-ministerivaliokunta linjasi, että Suomi alkaa ajaa luopumista EU:n yhteisestä kesäaikajärjestelystä. Luopuminen edellyttää komission aloitetta EU:n kesäaikadirektiivin kumoamiseksi tai muuttamiseksi. Suomi selvittää ensivaiheessa muiden jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kannat asiaan. Lisäksi Suomi kiirehtii komissiota antamaan selvityksen koskien kesäaikaa ja kellojen siirtämisen vaikutuksia. EU:n yhtenäinen eteneminen on tärkeää erityisesti liikenteen toimivuuden kannalta. Suomessa on tehty kansalaisaloite kesäaikaan siirtymisen lopettamiseksi, ja asiasta on keskusteltu myös Euroopan parlamentissa.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Maatalous- ja kalastusneuvosto (29.1.)
  • Art. 50 yleisten asioiden neuvosto (29.1.)
  • Epävirallinen kilpailukykyministerikokous (31.1.-2.2.)

Maatalousneuvosto keskustelee unionin tulevasta yhteisestä maatalouspolitiikasta. Suomi katsoo, että yhteinen maatalouspolitiikka tuottaa lisäarvoa takaamalla ruokaturvan EU:ssa sekä turvaamalla viljelijöiden kohtuullisen tulotason, kohtuulliset kuluttajahinnat sekä toimivat sisämarkkinat. Lisäksi EU:n yhteisin toimenpitein voidaan vastata ympäristö- ja ilmastohaasteisiin sekä maaseutualueiden tasapainoiseen kehittämiseen.

Ilman Britanniaa kokoontuva yleisten asioiden neuvosto saa EU:n pääneuvottelija Michel Barnierin tilannekatsauksen Brexit-neuvotteluista sekä hyväksyy komissiolle annettavat neuvotteluohjeet, jotka koskevat Britannian maalikuussa 2019 toteutuvan EU-eron ja tulevan uuden EU-suhteen välistä siirtymäaikaa.  

Kilpailukykyministerit puolestaan keskustelevat eurooppalaisen teollisuuspolitiikan tavoitteista sekä tutkimus- ja innovaatiopolitiikasta.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

Juha Sipilä hallitus