Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Tuppurainen: Antisemitismillä ei ole sijaa Suomessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.5.2020 18.33
Tiedote 306/2020

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen tuomitsee jyrkästi viime päivinä Haminassa tapahtuneet juutalaisten hautausmaan hautojen vandalisoinnit sekä Kotkan patsastöhrinnät.

”Olen syvästi järkyttynyt kuultuani viime päivien antisemitistisista teoista Suomessa. Tuomitsen teot yksiselitteisesti”, toteaa ministeri Tuppurainen.

Vuonna 2018 Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA varoitti nousevasta antisemitismista Euroopassa. Sen toteuttaman laajan kyselytutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta juutalaisesta kertoi antisemitismin lisääntyneen heidän kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana.

Tuppurainen muistuttaa, että jokaisen pitää voida kokea olevansa Suomessa turvassa.

”Antisemitismilla ei ole sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten sillä ei kuulu olla sijaa missään maailman kolkassa”, sanoo ministeri Tuppurainen.

”Me emme vaikene näiden tekojen edessä. On hyvä muistaa, ettei viha ole voittamassa, päinvastoin. Liikuttava esimerkki enemmistön voimasta oli esimerkiksi Turun synagogan kukka-aita tammikuussa, jolla sadat ihmiset osoittivat tukensa antisemitistisen vandalismin kohteeksi joutuneelle seurakunnalle”, toteaa ministeri Tuppurainen  

Viime vuonna Tuppurainen kutsui osana Suomen EU-puheenjohtajakautta koolle jäsenmaiden korkean tason keskustelutilaisuuden vihapuheen, viharikosten ja antisemitismin torjunnasta Euroopassa.

”Kotkan ja Haminan, mutta myös aiemmat vastaavat tapahtumat osoittavat, että aiheen käsittely on yhä tärkeää, eikä Suomi ole tästä huolestuttavasta ilmiöstä irrallaan. Meidän on oltava Suomessa valppaita. Antisemitismille, aivan kuten rasismille ja muille vihateoille on oltava yhteiskunnassamme nollatoleranssi”, sanoo ministeri Tuppurainen.

Lisätietoja: erityisavustaja Emilia Tervonen, p. 0295 161 035, valtioneuvoston kanslia 

 
Sivun alkuun