Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus kannattaa verokantoja koskevien sääntöjen ajantasaistamista

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2018 13.28
Uutinen

Hallitus kannattaa EU:n arvonlisäverojärjestelmän uudistamisen yleisiä tavoitteita. Kaikille jäsenvaltioille tulisi antaa samat oikeudet alennettujen verokantojen käyttöön, mutta nykyistä joustavampi suhtautuminen alennettuihin verokantoihin ei saisi haitata sisämarkkinoiden toimivuutta.

EU:n komissio antoi 18. tammikuuta ehdotuksen arvonlisäverokantojen muuttamisesta. Ehdotus on osa EU:n yhtenäisen arvonlisäveroalueen perustamista edistävää verotuspakettia, johon sisältyy useita direktiiviehdotuksia.

Komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat nykyiseen tapaan soveltaa enintään kahta vähintään viiden prosentin suuruista alennettua verokantaa. Lisäksi kaikille jäsenvaltioille annettaisiin oikeus soveltaa yhtä viittä prosenttia alempaa verokantaa sekä nollaverokantaa. Nykyinen laaja listaus alennettuihin kantoihin oikeutetuista tavaroista ja palveluista korvattaisiin negatiivisella luettelolla tavaroista ja palveluista, joihin alennettuja verokantoja ei saisi soveltaa.

Hallitus kannattaa verokantoja koskevien sääntöjen ajantasaistamista, mutta komission ehdotukseen liittyviä yksityiskohtia tulee vielä selvittää tarkemmin. Komission ehdottaman mallin vaarana on, että se johtaisi alennettujen verokantojen käytön laajentumiseen ja järjestelmän monimutkaistumiseen EU:n tasolla. Hallitus kannattaa alennettujen verokantojen soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden ja palvelujen listaamista negatiivisen luettelon sijaan.

Hallitus lähetti asiasta eduskunnalle torstaina 1. maaliskuuta. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa silloin, kun on kyse EU:n lainsäädäntöehdotuksesta tai muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta ehdotuksesta.

Halituksen kirjelmä julkaistaan Päätökset-sivulla.

EU:n komission tiedote arvonlisäverotuksen uudistamisesta (18.1.)

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Tommi Parkkola, puh. 02955 30344, tommi.parkkola(at)vm.fi

 
Sivun alkuun