FI SV

Selvitys: Orgaanisten lannoitevalmisteiden käytön lisäämiseen on keinoja

Maa- ja metsätalousministeriöYmpäristöministeriö 15.3.2019 12.24
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat selvittäneet, millä keinoin orgaanisten lannoitevalmisteiden käyttöä voitaisiin parhaiten lisätä. Selvityksen toteuttanut tutkijaryhmä ehdottaa usean, toisiaan tukevan toimenpiteen kokonaisuutta. Yhdellä keinolla ja pienellä hienosäädöllä riittävän suurta muutosta ei saada aikaiseksi

Suomi pyrkii ravinnekierrätyksen mallimaaksi. Käytännössä tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa, koska toimivia markkinoita kierrätyslannoitevalmisteille ei ole. Suurin kierrätettävä biomassa, kotieläintuotannon lanta, käytetään yleensä lannoitteena sellaisenaan ja muiden biomassojen ravinteiden käsittelyssä ravinnekiertoon ei ole panostettu. On riski ravinnehävikeille ympäristöön.

Tavoitteena johdonmukaiset, toisiaan tukevat toimenpiteet

Tehokkaiden ravinnekiertojen saavuttamiseksi erityisesti lannan hyödyntämistä on tehostettava. Alueellisissa kotieläintuotannon keskittymissä lantafosforia on liikaa kasvintuotannon tarpeisiin. Ylijäämää voi olla myös yksittäisillä tiloilla. Lantaa ei kuitenkaan kannata kuljettaa kauas ilman ravinteiden erottamista ja/tai väkevöintiä prosessoimalla.

Prosessointi tuottaa orgaanista alkuperää olevia kierrätyslannoitevalmisteita. Lannan typpi ja fosfori voidaan erottaa toisistaan ja niitä voidaan väkevöidä. Tämä mahdollistaa ravinteiden täsmällisemmän lannoitekäytön ja korvaa mineraalilannoitteita. Samalla kierrätetään myös hiiltä ja vähennetään maatalouden ympäristövaikutuksia.

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto ja käyttö luovat maatalouteen uutta liiketoimintaa. Osana prosessointia voidaan myös tuottaa uusiutuvaa energiaa, kuten biokaasua. Silti Suomessa muodostuvasta lannasta prosessoidaan toistaiseksi vasta 6 prosenttia. Ravinnekiertojen toteuttamiseksi tarvitaan laaja systeeminen muutos maatalouden ravinteiden käytössä.

Lannoituksen sääntelyä on selkeytettävä ja lannoitusrajoja on muokattava vastaamaan kasvien tutkittua fosforin tarvetta. Lantaa on prosessoitava etenkin kotieläintuotannon keskittymissä fosforin ylijäämän purkamiseksi ja typen hyödyntämisen tehostamiseksi.

Myös kasvitilojen tulee ottaa kierrätyslannoitevalmisteet käyttöönsä, olipa tuotantosuunta tavanomainen tai luomu. Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteiden on jatkossa voimakkaasti kannustettava kaikkia tiloja tähän.

Biokaasutuotantoon lannasta on panostettava ja sen kannattavuuden rakentumista tuettava. Se on merkittävä mahdollisuus sekä kierrättää ravinteita että vastata tavoitteisiin uusiutuvista liikennepolttoaineista. Mitä suurempi laitos, sitä tärkeämpää on edellyttää myös mädätteeseen päätyvien ravinteiden jalostamista ja kestävää lannoituskäyttöä.

Selvitys toteutettiin Juha Sipilän hallituksen toimeksiantona orgaanisten lannoitevalmisteiden käytön edistämisestä huomioiden erityisesti alueellisten lantaylijäämien ratkaisut. Sen rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö.

Julkaisu: Keinoja orgaanisten lannoitevalmisteiden käytön edistämiseen

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Pirjo Salminen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62188
erikoistutkija Sari Luostarinen, Luonnonvarakeskus, p. 02953 26346