Hyppää sisältöön

Etu- ja sukunimeä koskeva sääntely uudistuu vuoden vaihteessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2018 11.56
Tiedote

Etu- ja sukunimeä koskeva lainsäädäntö uudistuu vuoden 2019 alusta. Uudella lailla nimiin liittyvää valinnanvapautta lisätään ja kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennetään muun muassa mahdollistamalla sukunimiyhdistelmät.

Kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvat säännökset väljentyvät. Rinnan kansainvälistymisen kanssa turvataan kuitenkin myös perinteisen kotimaisen nimikulttuurin säilymistä. Käytössä olevien sukunimien suoja säilyy pääosin nykyisenä. Lapsen edun huomioon ottamista lapsen nimiä koskevassa päätöksenteossa vahvistetaan.

Nimiasioihin liittyviä päällekkäisiä viranomaistoimintoja karsitaan ja nimihakemusten käsittelyaikoja lyhennetään. Nimen ilmoittamista ja muuttamista varten luodaan sähköiset palvelut.

Uudistuksen taustalla ovat muun muassa perherakenteiden muutokset, kuten avoliittoperheiden lukumäärän kasvu, perheiden kansainvälistyminen sekä pyrkimys aiempaa yksilöllisempään nimenantoon.

Etunimiä nykyisen kolmen sijaan neljä

Jatkossa etunimiä voi ottaa nykyisen kolmen sijaan neljä. Etunimen ei enää edellytetä olevan kotimaisen nimikäytännön mukainen, vaan ehdotettua uutta etunimeä arvioidaan suhteessa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin riippumatta siitä, minkä maan nimikulttuurista nimi on lähtöisin.

Etunimen hyväksyttävyyteen liittyviä ehdottomia esteitä tarkennetaan. Esimerkiksi etunimen aiheuttamaa haittaa tulee arvioida eri tavalla lapselle annettavan nimen ja täysi-ikäisen henkilön oman nimenmuutoksen kohdalla.

Lapsen nimenantovelvoitetta koskeva määräaika nousee nykyisestä kahdesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

Sukunimiyhdistelmät sallitaan

Uuden lain myötä kahdesta eri sukunimestä voidaan muodostaa sukunimiyhdistelmä. Näin esimerkiksi lapsella voi olla nimiyhteys kumpaankin vanhempaansa tilanteessa, jossa vanhemmilla on eri sukunimet.

Sukunimiyhdistelmän salliminen ottaa huomioon entistä paremmin perheiden erilaiset tilanteet ja lisää tasa-arvoisuutta ja yhtenäisyyttä esimerkiksi avoliitto- ja uusperheissä. Puolisoiden yhtäläinen oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä toistensa sukunimistä kunnioittaa puolisoiden tahtoa muodostaa nimiyhteys toisiinsa ilman, että kumpikaan joutuu luopumaan omasta nimi-identiteetistään tai nimiyhteydestä mahdolliseen lapseen.

Puolisot voivat edelleen valita myös yhden yhteisen sukunimen, joka siirtyy sellaisenaan lapselle.

Lapsen sukunimeksi voidaan valita myös vieraan valtion nimikulttuurin mukaisesti muodostettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jos vanhemmilla on kansalaisuutensa tai muuhun siihen rinnastettavan seikan perusteella yhteys tähän valtioon. 

Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen avoliitossa

Pitkäkestoisessa avoliitossa elävät voivat saada erillisestä hakemuksesta yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Avopuolisoilla on oikeus yhteiseen sukunimeen, jos hakijat ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.  

Nimilautakuntakäsittelyä rajataan huomattavasti nykyisestä

Sukunimen muuttamiseen liittyviä menettelyjä maistraatissa yksinkertaistetaan ja nopeutetaan. Nimiasia, jonka ratkaiseminen ei edellytä nimilautakunnan asiantuntemusta, voidaan ratkaista itsenäisesti maistraatissa.  

Nimiasioiden sähköinen käsittely

Nimiasioiden käsittelyssä siirrytään maistraateissa vuoden 2019 kuluessa porrastetusti sähköiseen käsittelyyn. Tavoitteena on, että yksinkertaiset ilmoitusasiat ja nimenmuutokset hoituvat siirtymäkauden jälkeen automaattisesti ja että ainoastaan harkintaa vaativat tapaukset tulevat virkamieskäsittelyyn. Sähköinen käsittelymahdollisuus lyhentää käsittelyaikoja ja helpottaa väestön arkea erityisesti niiltä osin, kun kyseessä on niin sanottu rutiininomainen nimiasia.

Uudistuksilla toteutetaan hallituksen tavoitteita sääntelyn sujuvoittamisesta, turhien normien purkamisesta ja hallinnollisen taakan keventämisestä. Nimi-ilmoitusten ja nimenmuutoshakemusten sähköinen käsittely vastaa hallituksen tavoitteita julkisten palveluiden digitalisoimisesta ja palveluiden rakentamisesta käyttäjälähtöisiksi.

Siirtymäsäännökset

Uutta etu- ja sukunimilakia sovelletaan ilmoituksiin ja hakemuksiin, jotka tulevat vireille 1.1.2019 tai sen jälkeen. Esimerkiksi joulukuussa 2018 syntyneiden lasten nimiin voidaan soveltaa uutta etu- ja sukunimilakia, jos nimi ilmoitetaan 1.1.2019 tai sen jälkeen.

Aviopuolisoiden nimivalintoihin vihkimisen yhteydessä sovelletaan uutta etu- ja sukunimilakia, jos avioliiton esteiden tutkintaa pyydetään 1.1.2019 tai sen jälkeen. Puolisot voivat ottaa uuden etu- ja sukunimilain mukaisen nimen myös vihkimisen jälkeen erillisellä hakemuksella.

Henkilökohtaisessa käytössä olevasta sukunimestä, joka on yhdistetty puolison sukunimeen (niin sanotusta kaksoisnimestä) tulee lain voimaantulon myötä automaattisesti uuden lain mukainen sukunimiyhdistelmä, joka on mahdollista antaa myös lapselle.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 02951 50314
Ylitarkastaja Joanna Grandell, puh 02951 50220
Sähköposti: [email protected]