Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Maahanmuuttoviraston turvatoimia kehitetään

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 5.4.2018 13.52
Tiedote 37/2018

Maahanmuuttoviraston turvatoimista on valmisteilla uusi laki. Laissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston käytössä olevissa tiloissa turvatehtävissä työskentelevien turvatarkastajien toimivaltuuksista. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä julkista valtaa edustavat viranomaiset joutuvat ottamaan toiminnassaan entistä enemmän huomioon turvallisuusnäkökohdat.

Mahdollistamalla turvatarkastusten tekeminen jo ennen asiakastapaamista, suojattaisiin Maahanmuuttovirastossa työskenteleviä henkilöitä erilaisilta vaaratekijöiltä, turvattaisiin työskentelyolosuhteita sekä suojattaisiin viraston omaisuutta.

Valtioneuvosto antoi 5. huhtikuuta eduskunnan käsiteltäväksi lakiesityksen asiaan liittyen.

Mahdollisiin turvallisuusuhkiin on pystyttävä tarttumaan ennakoivasti

Maahanmuuttovirasto on käyttänyt yksityisiä vartiointipalveluja, mutta vartijoilla ei ole toimivaltuuksia tehdä turvatarkastuksia tiloihin saapuville henkilöille ennen asiakaskohtaamista, vaan kyse on ollut reagoinnista uhkaavissa tilanteissa. Ehdotettavalla lainsäädännöllä täydennettäisiin nykyisiä keinoja varautua ennakolta turvallisuusuhkiin.

Maahanmuuttoviraston käytössä oleviin tiloihin tulevat henkilöt ja heillä mukana olevat tavarat saataisiin tarkastaa sen selvittämiseksi, ettei henkilöllä ole mukanaan esinettä tai ainetta, jolla voidaan aiheuttaa vaaraa turvallisuudelle tai järjestykselle tai jota voidaan käyttää omaisuuden vahingoittamiseen. Vastaavaa lainsäädäntöä on jo voimassa esimerkiksi eduskunnan, valtioneuvoston ja tuomioistuinten toiminnan turvaamiseksi.

Turvatarkastuksen tekijän olisi oltava asianmukaisesti koulutettu ja poliisin tehtävään hyväksymä

Turvatarkastajana voisi toimia poliisimies, rajavartiomies tai Maahanmuuttoviraston palveluksessa oleva tehtävään koulutettu henkilö. Turvatarkastuksen voisi suorittaa muukin henkilö, joka on saanut tehtävään asianmukaisen koulutuksen ja on poliisin tehtävään hyväksymä. Käytännössä turvatarkastuksia tekisivät ostopalveluina hankitut yksityisen turvallisuusalan toimijat.

Laissa säädettävät toimivaltuudet liittyisivät henkilöllisyyden tarkistamiseen, turvatarkastukseen, henkilöntarkastukseen, esineiden haltuunottoon, pääsyn estämiseen, henkilön poistamiseen ja henkilön kiinniottamiseen.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola, p. 0295 488 215, [email protected]

 
Sivun alkuun