Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskeva lainsäädäntö voimaan

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2017 13.19
Tiedote 69/2017

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä tehostetaan uudella lainsäädännöllä. Tasavallan presidentti on 28.6. vahvistanut lain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, lain rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä eräät niihin liittyvät lait, joilla pannaan täytäntöön ns. EU:n neljäs rahanpesudirektiivi ja maksajan tiedot -asetus.

Uuden lainsäädännön myötä valtioneuvostolla, valvontaviranomaisilla, asianajajayhdistyksellä ja ilmoitusvelvollisilla yhteisöillä ja elinkeinonharjoittajilla on velvollisuus laatia riskiarvio rahanpesun ja terrorismin rahoittamisesta.

Tavoitteena on, että yritykset ja muut toimijat perustavat rahanpesua ja terrorismin rahoittamista torjuvat toimenpiteensä nykyistä enemmän riskiarvioihin. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin asiakkaiden tehostettua seurantaa.

Lainsäädäntö tulee pääosin voimaan 3.7.2017. Ilmoitusvelvollisen riskiarviota ja poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tuntemismenettelyä koskee siirtymäaika 31.12.2017 saakka. Rekisteröitymisvelvollisuus aluehallintoviraston uuteen valvontarekisteriin tulee voimaan 1.7.2019.

Valvontaviranomaisille ja rahanpesun selvittelykeskukselle paremmat toimivaltuudet

Lainsäädännöllä tarkistetaan myös valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen sekä rahanpesun selvittelykeskuksen toimivaltuuksia. Valvontaviranomaisia ovat esimerkiksi Finanssivalvonta, Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Poliisihallitus.

Valvontaviranomaiset voivat uuden lainsäädännön myötä myös määrätä hallinnollisia seuraamuksia, kuten rikemaksun velvollisuuksien laiminlyönnistä.

Rahanpesun selvittelykeskuksella on aiemmasta viiden arkipäivän ajasta poiketen oikeus keskeyttää epäilyttävä liiketoimi kymmenen arkipäivän ajaksi.

Yritysten ja yhteisöjen rekisteröitävä omistajat ja edunsaajat

Yritysten ja muiden yhteisöjen on 1.7.2019 alkaen rekisteröitävä henkilöt, jotka omistavat merkittävän osuuden yrityksestä sekä muut tosiasialliset edunsaajat. Rekisteröinnistä säädettäisiin erikseen kaupparekisterilaissa, yhdistyslaissa, uskonnonvapauslaissa ja säätiölaissa. Edunsaajatietojen ylläpitovelvollisuus alkaa 1.1.2019.

Eduskunnan vastaukseen sisältyy lausuma: Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi neljännen rahanpesudirektiivin muutosten täytäntöönpanon yhteydessä, onko tosiasiallisia edunsaajia koskevien tietojen rekisteröintikynnys riittävällä tasolla sen varmistamiseksi, että säännökset eivät ole helposti kierrettävissä, huomioiden myös näiden tietojen käyttötarkoituksen.

Tavoitteena torjua harmaata taloutta ja talousrikollisuutta

Lainsäädännön tavoitteena on torjua aiempaa tehokkaammin harmaata taloutta ja talousrikollisuutta valtioneuvoston strategian tavoitteiden mukaisesti. Talousrikokset ovat Suomessa yksi suurimmista rikollisuuden muodoista rahanpesun taustalla.

Rahanpesulla tarkoitetaan toimintaa, jossa rikollisesta tai laittomasta alkuperästä olevat varat pyritään kierrättämään laillisen maksujärjestelmän läpi varojen tosiasiallisen luonteen, alkuperän tai omistajien peittämiseksi.

Terrorismin rahoittamisella tarkoitetaan laillista tai laitonta alkuperää olevien varojen hankkimista tai keräämistä terroristiseen tarkoitukseen.

Lisätietoa hankkeesta

Lisätietoja:
ylitarkastaja Virpi Koivu, 0295 488 592, [email protected]

 
Sivun alkuun