Hyppää sisältöön

Hallitus linjasi: Yrityksille uusi kustannustuki koronaviruksen vuoksi

työ- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 14.5.2020 9.01
Tiedote
Elinkeinoministeri tiedotustilaisuudessa
Elinkeinoministeri Mika Lintilä

Hallitus linjasi neuvottelussaan 13.5.2020, että yrityksille tulee toimialasta riippumaton kustannustuki. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Se kohdentuu kaikkein eniten koronasta kärsiviin yrityksiin ja toimialoihin.

– Uudella kustannustuella haluamme estää yritysten konkurssiaallon ja työpaikkojen menetykset. Tavoitteena on edesauttaa yritysten nopeaa toipumista koronakriisistä ja välttää lomautusten muuttuminen irtisanomisiksi. Suomessa suorien tukitoimien painopiste on ollut tähän asti kehittämistuissa. Tarvitsemme suoraa toimialariippumatonta kustannustukea yritysten toiminnan varmistamiseen lyhyellä aikavälillä, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

– Laki yritysten kustannustuesta valmistellaan pikaisella aikataululla yhdessä työ- ja elinkeinoministeriössä ja valtiovarainministeriössä. Tuki haetaan Valtiokonttorista, mikä tuo hakuun nopeutta, toteaa valtiovarainministeri Katri Kulmuni.

Kustannustuen edellytyksenä on liikevaihdon heikkeneminen, tarkemmat ehdot tarkentuvat lakivalmistelussa

Jatkovalmistelussa määritellään, kuinka paljon liikevaihdon on täytynyt tippua, jotta yritys on oikeutettu tukeen. Tuki on tarkoitettu yrityksen kiinteisiin kuluihin ja vaikeasti sopeutettaviin palkkakustannuksiin, joiden korvaustasot tarkennetaan valmistelun edetessä.

Tuen suuruus täsmentyy myöhemmin. Tuen voi saada kahdelta kuukaudelta. Kustannustukea koskevan lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Yritysten pitää hakea tukea sähköisesti Valtiokonttorista. Valtiokonttori tiedottaa tarkemmasta hakumenettelystä mahdollisimman pian.

Kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria tukia koronatilanteessa, mutta muut suorat tuet vähennetään kustannustuesta. Ravintola-alan tuki ja kuntien myöntämä yksinyrittäjien koronatuki vähennetään täysimääräisesti ja Business Finlandin ja ELY-keskusten yrityksille myöntämistä kehittämistuista otetaan huomioon 70 prosenttia.

Saatu kustannustuki vaikuttaa yrityksen vuoden 2020 voitonjakokelpoisiin varoihin. Tuen piirissä ovat myös yhdistykset ja säätiöt, jotka harjoittavat liiketoimintaa. Kustannustuki ei koske valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin oman pääoman ehtoisen koronarahoituksen piirissä olevia yrityksiä eikä pankki- ja vakuutustoimialan yrityksiä.

ELY-keskusten ja Business Finlandin koronatilanteen tukihaut ajetaan hallitusti alas

Tällä hetkellä ELY-keskukset ja Business Finland myöntävät yrityksille koronavirustilanteen kehittämisavustusta. Hallitus linjasi, että näiden niin sanottujen koronatukien haut suljetaan samassa yhteydessä, kun kustannustukea koskeva hallituksen esitys annetaan.

Business Finland ja ELY-keskukset käsittelevät normaalisti kaikki hakemukset, jotka ovat saapuneet koronatukien hakujen voimassaoloaikana. Hakujen sulkemisen jälkeen Business Finland ja ELY-keskukset rahoittavat yrityksiä normaaleilla rahoitusinstrumenteilla.

– Business Finlandin ja ELY-keskusten myöntämät tuet ovat olleet tarpeellisia, sillä Suomi tarvitsee uutta kasvua ja liiketoimintaa koronakriisistä selviämiseen. On hyvä, että yritykset pyrkivät kehittämään liiketoimintaa myös kriisin aikana. Nyt kun yrityksen kustannuksiin ja akuuttiin tilanteeseen saadaan uusi tukimuoto, on perusteltua sulkea vastaavat haut muualta, sanoo elinkeinoministeri Lintilä.

Lisäksi kunnat myöntävät toimintatukea yksinyrittäjille. Yksinyrittäjien koronatukeen ei tule muutoksia.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, puh. 029 504 7213
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, puh. 029 504 7228 (ministerin haastattelupyynnöt)
osastopäällikkö, ylijohtaja Ilona Lundström, TEM, p. 029 504 7186
osastopäällikkö, ylijohtaja Juha Sarkio, VM, puh. 029 553 0031