Suomen hallitukset ja ministerit

Tietoja voi selata hallitusten, ministereiden, ministerinimikkeiden ja ministeriöiden mukaan. Jokaisesta hallituksesta löytyvät kaikki ministerit ja heidän toimikautensa. Yksittäisestä ministeristä on listattu kaikki hänen ministeritehtävänsä.

Ministerit nimen, puolueen tai ministeripäivien mukaan

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand

Ruotsalainen kansanpuolue

Valtioneuvoston kanslia

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strandin vastuulle kuuluvat valtioneuvoston kansliassa ne Euroopan unioniin liittyvät asiat, jotka eivät kuulu pääministerille. Hän toimii esimerkiksi Suomen edustajana EU:n yleisten asioiden neuvostossa. Lisäksi ministeri Strand vastaa valtion omistajaohjauspolitiikasta.

Henkilökuva

Joakim Strand on syntynyt vuonna 1982 Turussa. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen ja kauppatieteiden maisteri.

Strand on kolmannen kauden kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan Vaasan vaalipiiristä vuonna 2015. Hän on toiminut eduskunnassa tulevaisuusvaliokunnan ja tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajana ja jäsenenä esimerkiksi talous- ja puolustusvaliokunnassa. Strand on toiminut myös muun muassa kotikaupunkinsa Vaasan kaupunginvaltuuston, Pohjanmaan maakuntahallituksen, Merenkurkun neuvoston sekä kahden energiayhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Ennen kansanedustajuutta Strand työskenteli yrityselämässä. Strand on myös pelannut Vasa IFK:n riveissä jalkapalloa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Ruotsalainen kansanpuolue
Syntymäaika ja -paikka: 2.8.1982 Turku
Kotipaikka: Vaasa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri 5.7.2024 -

Ministerinä yhteensä 171 päivää
Aiemmat ministeritehtävät

Ansioluettelo ja työ eduskunnassa

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

Twitter
Instagram

sfp.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot