Kerava-Lahti oikorata hankkeen rahoitusselvitys
LVM003:00/2001 Kehittäminen
Työryhmän tehtävänä on selvittää ennakkoluulottomasti, miten oikoradan rahoitusta voidaan täydentää mm. yksityisellä rahoituksella, TEN-rahoituksella ja muilla rahoituslähteillä. Työryhmässä tulee selvittää erityisesti ylimääräisen ratamaksun periaatteita, jälkirahoitusperiaatetta ja muita keinoja sekä miten hyötyjä maksaa -periaatetta voidaan hyödyntää oikoratahankkeessa. Työryhmän työ tulee sovittaa yhteen E 18-rahoitusselvityksen sekä liikenneinfrastruktuurin rahoitusmuotojen kehittämistyön kanssa (pj Lasse Weckström). Ryhmässä tulee myös selvittää ulkomailla käytössä olevia uusia radanpidon rahoituskeinoja.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero LVM003:00/2001
Asianumerot
Asettaja liikenne- ja viestintäministeriö
Toimikausi/aikataulu 14.12.2000 – 30.4.2001
Asettamispäivä 11.12.2000
Lähtökohdat
Kerava-Lahti oikoradan toteutus mahdollisimman pikaisesti, heti Tikkurila-Kerava kaupunkiradan valmistumisen jatkona, on erittäin perusteltua rautatieliikenteen kehittämisen kannalta. Nykyiset rahoitusraamit sekä rautatieverkon perusparantaminen ovat kuitenkin siirtämässä hankkeen toteutusta vuosia eteenpäin. Hanke kuuluu osana ns. Pohjolan kolmioon, joka on nimetty yhdeksi EU:n 14:sta priorisoidusta isosta infrastruktuurin kehittämishankkeesta. Hallitusoahjelman mukaan hallitus varautuu hankkeiden rahoitukseen erillisjärjestelyin. Ison hankkeen toteutus kehysrahoituksella on vaikeaa ja lähes mahdotonta, koska jäykät kehysraamit eivät mahdollista ison hankkeen sovittamista hankeohjelmiin. Viime aikoina uusista ja joustavimmista rahoitusmuodoista on tehty lukuisia selvityksiä ja osin niitö on kokeiltu myös käytännössä. Nyt on perusteltua ottaa käyttöön uusia rahoitusmuotoja ja -keinoja. Hankkeita on pystyttävä toteuttamaan aikaisempaa selvästi enemmän ns. sektorirahoituksella. Tämä kehityssuunta on kansainvälisestikin nykyisin vallitteva.
Julkaisut ja raportit
Keravan - Lahden oikoradan rahoitus
Liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisunumero: 24/2001; Julkaisuvuosi: 2001; WWW-osoite: http://www.mintc.fi/www/sivut/dokumentit/julkaisu/julkaisusarja/2001/24_4_24.pdf;
Mietintö; Keravan - Lahden oikoradan rahoitus
10.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö
Asettaminen ja organisointi
Asettamispäätös
11.12.2000 Liikenne- ja viestintäministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi