Asemanhaltijan lakisääteisten tehtävien ja vastuiden järjestäminen Suomessa

LVM018:00/2024 Kehittäminen

Hankkeessa on tarkoitus selvittää asemanhaltijalle EU-sääntelyssä annettujen lakisääteisten tehtävien ja vastuiden järjestämistä Suomessa.

Hankkeen eteneminen

Hankkeen perustiedot Käynnissä

Hankenumero LVM018:00/2024

Asianumerot VN/14164/2024

Asettaja liikenne- ja viestintäministeriö

Toimikausi/aikataulu 7.5.2024 – 30.9.2024

Asettamispäivä 1.1.2024

Tavoitteet ja tuotokset

Hankkeessa pyritään selvittämään EU-säännöksissä asemanhaltijalle osoitetut velvoitteet ja niiden hoitamisen nykytila sekä arvioidaan tarvetta osoittaa asemanhaltijan tehtäviä lainsäädännössä tarkoituksenmukaisille toimijoille. Tavoitteena on myös selvittää, onko asemanhaltijan tehtäviin liittyvät kansallisten viranomaisten valvontavastuut ja toimivalta määritelty lainsäädännössä riittävän selkeästi. Lisäksi on tarkoitus on varmistaa, että jatkokeskustelun ja lainsäädännön kehittämisen pohjaksi olisi käytettävissä yhteinen kuva lakisääteisistä tehtävistä, jotka asemanhaltijalle on EU-asetuksissa osoitettu.

Tiivistelmä

Hankkeessa on tarkoitus selvittää asemanhaltijalle EU-sääntelyssä annettujen lakisääteisten tehtävien ja vastuiden järjestämistä Suomessa.

Lähtökohdat

Asemanhaltija on EU-säädöksissä käytetty termi, jolla tarkoitetaan rautatieasemalla toimivaa tahoa, jolle on asetettu rautatieliikenteen hallinnointiin ja erityisesti vammaisten matkustajien oikeuksiin liittyviä velvoitteita. Asemanhaltijaa ei ole kansallisessa lainsäädännössä täsmennetty Suomen olosuhteisiin nähden eikä asemanhaltijan tehtäviä ole muullakaan tavoin osoitettu toimijoille lainsäädännössä.

Asemanhaltijalle osoitettuihin tehtäviin liittyvä vastuutahojen epäselvyys on johtanut siihen, että tehtävät toteutuvat vaihtelevasti. Tämän vuoksi on koettu tarpeelliseksi aloittaa selvitys mahdollisesta tarpeesta osoittaa asemanhaltijan tehtävät täsmällisemmin kansallisessa lainsäädännössä jollekin taholle.