Valtioneuvoston asetus tietoturvan kehittämisen tuesta
LVM028:00/2022 Säädösvalmistelu
Esityksellä ehdotetaan perustettavaksi uusi määräaikainen tuki, jonka avulla organisaatiot voisivat hankkia tarkastuksen ja arvion uhkamallinnuksesta järjestelmiensä tietoturvatasosta markkinaehtoisilta toimijoilta sekä ryhtyä tulosten perusteella parantamaan järjestelmiensä tietoturvaa ja tietoturvaosaamistaan määrätietoisesti.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero LVM028:00/2022
Asianumerot VN/18738/2022
Asettaja liikenne- ja viestintäministeriö
Tehtäväluokka Asetuksen antaminen
Toimikausi/aikataulu 22.6.2022 – 31.12.2022
Asettamispäivä
Lainvalmistelu
Hallituksen esitys-
Hyväksytty säädös-
Lähtökohdat
Ehdotetut muutokset perustuvat vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioon, jossa myönnettiin liikenne- ja viestintäministeriön alalle tietoturvallisuuden kehittämiseen suomalaisissa yrityksissä 6 milj. euron määrärahaa. Sen avulla voitaisiin myöntää määräaikaisia tietoturvaseteleitä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen yrityksille ja järjestöille sekä näiden keskeisille palveluntarjoajille.
Asetusluonnos on lausunnoilla 28.6.-22.7.2022. Tavoite on, että asetus tulisi voimaan mahdollisimman pian ja tukea voitaisiin jakaa jo syksyllä 2022.
Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n lausunto PDF
16.8.2022 Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry
Huoltovarmuuskeskus; lausunto PDF
21.7.2022 Huoltovarmuuskeskus
Ammattiliitto Pro ry; lausunto PDF
20.7.2022 Ammattiliitto Pro ry
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom; lausunto PDF
20.7.2022 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
-
19.7.2022 Elisa Oyj (1)
Valtiovarainministeriön lausunto PDF
19.7.2022 Valtiovarainministeriö
-
15.7.2022 Badrap Oy
Finnish Information Security Cluster (FISC) – Kyberala ry:n lausunto PDF
15.7.2022 FISC Kyberala ry
Opetus- ja kulttuuriministeriön lausunto PDF
14.7.2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Kilpailu- ja kuluttajavirasto; lausunto PDF
14.7.2022 Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Elinkeinoelämän keskusliitto EK; lausunto PDF
14.7.2022 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
Suomen Yrittäjät ry; lausunto PDF
4.7.2022 Suomen Yrittäjät ry
Yritystukirekisteriohje VN_4029_2021 (Liite TEMin lausuntoon VN/18738/2022-TEM-5) PDF
1.7.2022 Työ- ja elinkeinoministeriö
-
1.7.2022 Työ- ja elinkeinoministeriö
Asetusluonnos PDF
22.6.2022 Liikenne- ja viestintäministeriö
Lausuntopyyntö PDF
22.6.2022 Liikenne- ja viestintäministeriö
Muistio PDF
22.6.2022 Liikenne- ja viestintäministeriö
Lausuntokierros
28.6.2022 – 22.7.2022 Lausuntokierros
Asiakirjat

Esivalmistelu
-
22.6.2022 Liikenne- ja viestintäministeriö
Lausuntomenettely

Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Kaipomäki, Mari
Erityisasiantuntija
liikenne- ja viestintäministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
22.6. – 31.12.2022
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi