Kulttuurialan tulevaisuutta selvittävä työryhmä

OKM051:00/2021 Toimielin

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 15.6.2021 asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksia taide- ja kulttuurialan elpymiseksi ja vahvistamiseksi Suomessa.

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero OKM051:00/2021

Asianumerot VN/16052/2021

Asettaja opetus- ja kulttuuriministeriö

Toimikausi/aikataulu 1.7.2021 – 31.5.2022

Asettamispäivä 15.6.2021

Toimielimen tyyppi Työryhmä

Tavoitteet ja tuotokset

Työryhmän tehtävänä on tehdä ehdotuksia
- kulttuurin ja taiteen toimialan elpymistä ja vahvistamista koskeviksi toimiksi
- Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineeseen sisältyvien määrärahojen kohdentamisesta
- kulttuurin ja luovien alojen rahaston perustamisesta; sekä
- kulttuurin ja taiteen rahoituspohjan vahvistamisesta seuraavalle hallituskaudelle
Työryhmä toimii myös Kulta ry:n ja Taideyliopiston hankkeiden ohjausryhmänä.

Tiivistelmä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 15.6.2021 asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksia taide- ja kulttuurialan elpymiseksi ja vahvistamiseksi Suomessa.

Lähtökohdat

Covid-19-pandemia ja siitä johtuvat rajoitukset on vaikuttaneet voimakkaasti taiteen ja kulttuurin toimialoihin ja toimijoiden toimintamahdollisuuksiin vuoden 2020 maaliskuusta lähtien. Erityisesti yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset ovat heikentäneet ja monin osin estäneet käytännössä kokonaan alan toimintaa, olkoonpa kyse yksittäisistä alan ammattilaisista tai erilaisista yhteisöistä. Samalla yleisöjen mahdollisuudet päästä taiteen ja kulttuurin pariin ovat heikentyneet. Pandemian vaikutusten talouteen voidaan arvioida olleen merkittäviä sekä paikallisesti, alueellisesti että valtakunnallisesti, samoin vaikutusten ihmisten hyvinvointiin. Vaikka rajoituksia on voitu tautitilanteen helpottaessa lieventää viime aikoina, voidaan alan ennustaa toipuvan viiveellä.

Taiteen ja kulttuurin valtionrahoituksesta hieman yli puolet on vuosittain ollut rahapelitoiminnan voittovaroja. Veikkaus Oy:n aiempia vuosia alhaisempi tuloutus korostaa uusien, yhtä budjettivuotta tai kehyskautta pidemmälle aikavälille tähtäävien rahoitukseen liittyvien avausten merkitystä alalle. Rahapelitoiminnan voittovarojen kokonaisuutta tullaan käsittelemään myös erillisessä prosessissa, josta pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti kevään 2021 kehysriihessään. Hallitus päätti käynnistää ”välittömästi jatkotyön uuden pysyvän rahoitusmallin valmistelemiseksi. Tavoitteena on linjata mallista, joka turvaa edunsaajille ennustettavan, vakaan, edunsaajien autonomian turvaavan ja riittävän rahoituksen. Työskentelyn pohjana on Liikasen ryhmän raportti ja jatkotyö tehdään tiiviissä yhteistyössä edunsaajien kanssa. Uudistus toteutetaan 2024 alkaen. Päätökset tehdään vuoden 2021 loppuun mennessä”.

Hallitus linjasi kevään 2021 kehysriihessään myös uudesta kulttuurin tukivälineestä, kun se päätti pääomittaa kulttuurin ja luovien alojen rahastoa 15 miljoonalla eurolla. Valmistelutyö asiassa on alkanut.

Hallituksen on tarkoitus vahvistaa kulttuurin toimialaa myös EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksella. Suomen kestävän kasvun ohjelma sisältää kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen tuen (yrityksille suunnattu kehitys- ja pilottirahoitus sekä kulttuuri- ja luovien alojen yrityksille, yhteisöille ja muille toimijoille suunnattu rakennetuki palvelujen sekä tuotanto- ja toimintamallien kehittämiseen), jonka suuruus on yhteensä 40 milj. euroa.

Kulttuurin toimet sisältyvät kuluvan vuoden syksyllä alkavaan Suomen EU-rakennerahasto-ohjelmaan 2021-2027. Valtakunnallisena rakennerahastoteemana on alkamassa Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen –teema, johon kohdistettaisiin rahoitusta noin 13,5 miljoonaa euroa. Tavoitteena on tiiviimpi yhteistyö elinkeinoelämän, oppilaitosten ja tutkimustoimijoiden kanssa, jotta osaamisen uudistaminen vastaisi nopeasti muuttuviin (ml. pandemiat, ilmastonmuutos) elinkeino- ja työelämän sekä toimintaympäristön muutoksesta aiheutuviin osaamistarpeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee kahta hanketta, joissa tuotetaan ratkaisuehdotuksia alan haasteisiin. Kulta ry:lle annettavassa toimeksiannossa näkökulma on erityisesti kulttuuripalveluja ja niiden yhdenvertaisuutta koskevissa asioissa, alueellisessa ja paikallisessa toiminnassa sekä siinä, millaisia rakenteellisia ratkaisuja kulttuurialalla tarvittaisiin. Taideyliopisto tarkastelee taiteilijatyöhön liittyviä kyvykkyyksiä ja osaamisten vahvistamista, erilaisia ansainta- ja toimintamalleja sekä alan työllisyyden ja työllistävyyden parantamisen mahdollisuuksia.

Lisää aiheesta