Julkisen verkkoasioinnin kehittämishanke

SM0454:00/03/02/1999 Kehittäminen

Hankkeen tehtävänä on:

1) koordinointi ja ohjaus

5.1. määritellä ja yksilöidä hallinnon verkkopalveluiden tuottamiselle ja käyttämiselle mallit ja pelisäännöt pyrkien myös siihen, että ajallisesti palveluita voi käyttää mahdollisimman laajasti

5.2. huolehtia viranomaisten välisen laajan yhteistyön aikaansaamisesta hallinnon sähköisessä asioinnissa sekä yhteistyöstä toimittajien kanssa samoin kuin alue- ja paikallishallinnon, erityisesti myös kuntahallinnon mukaan saamisesta verkkopalveluiden aktiiviseksi tuottajaksi ja käyttäjäksi

5.3. huolehtia siitä, että hallinnon verkkopalvelut ovat käytettävissä mahdollisimman vaivattomasti ja tasapuolisesti koko maassa

5.4. seurata sähköiseen asiointiin liittyvän yleis- ja erityislainsäädännön sekä ohjeiden ja pelisääntöjen valmistelua ja laadintaa sekä tehdä tarvittaessa tähän liittyviä hallintoa koskevia ehdotuksia

1) kehittäminen ja tuotekehittely

5.1. tukea viranomaisia verkkopalveluiden tuottamisessa ja käyttämisessä sekä tukea ...

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero SM0454:00/03/02/1999

Asianumerot

Asettaja sisäasiainministeriö

Toimikausi/aikataulu 1.9.1999 – 31.12.2002

Asettamispäivä 27.7.1999

Hankkeen vaiheet

Tavoitteet ja tuotokset

Hankkeen tarkoituksena on edistää sähköisen asioinnin käyttöönottoa julkisessa hallinnossa siten, että julkiset palvelut tietoverkkojen kautta ovat tasapuolisesti kaikkien ulottuvilla.

Hankkeen tavoitteena on:

1) julkisten verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdaksi arvioida verkkoasioinnin mahdollisuudet ja rajoitteet julkisissa palveluissa

2) varmistaa julkisen hallinnon siirtyminen verkkopalvelujen tuottajaksi ja käyttäjäksi laaja-alaisesti ja riittävän yhtenäisesti

3) parantaa kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen valmiuksia hyödyntää tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia julkisissa palveluissa

4) parantaa julkisten palveluiden laatua ehkäisten riskit kansalaisten syrjäytymiseen ja tukien alueiden tasapainoista kehittymistä

5) parantaa hallinnon palvelukykyä ja kustannustehokkuutta.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää palvelujen kehittämistyön lisäämistä lähes kaikkialla hallinnossa samoin kuin viranomaisten välisen laajan yhteistyön aikaansaamista. Yhteistyö on ulotettava koskemaan alue- ja paikallishallintoa, erityisesti myös kuntia.

Ministeriöt ohjaavat hallinnonalaansa ja asettavat sille tulostavoitteet. Tulostavoitteiden kautta turvataan myös kehittämiselle välttämättömät resurssit. Verkottava paikallis- ja aluehallintoprojekti (VEPA) ehdotti keväällä 1999, että keskeisille hallinnonaloille tulisi koota verkkopalveluiden toteuttamissuunnitelmat. Tulosohjauksen keinoin ja tarpeellisia suunnitelmia edellyttäen ja laatien voidaan saada myös kokonaiskäsitys siitä, mitä eri puolilla on tapahtumassa. Näiden tietojen pohjalta voidaan paremmin arvioida, mitä jo tehdyn ja suunnitteilla olevan lisäksi vielä tarvitaan.

Tämä hanke tukee kaikkia verkkoasiointiin tavalla tai toisella liittyviä muita hankkeita ja projekteja. Tiivistä yhteistyötä on tehtävä muiden valtakunnallisten hankkeiden kuten Väestörekisterikeskuksen henkilökorttihankkeen (päättyy 31.12.1999), verkkopalveluiden tukiprojektin (VETURI; päättyy 30.6.2000) ja verkkoasioinnin pelisääntötyöryhmän (päättyy 31.12.1999) kanssa. Lisäksi on oltava yhteistyössä Sitran esittämien hallintoa koskevien kärkihankkeiden, hallinnon sisäisen virkakortin käyttöönottoa koskevien hankkeiden ja kuntahallinnon aktiivista mukaansaantia varten julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnassa (JUHTAssa) asetettavien erillisten projektien kanssa sekä otettava huomioon monet verkkohankkeet, erityisesti hallinnonalojen yhteinen hallintopalveluverkko. Muissa hankkeissa ja projekteissa tehty yksityiskohtaisempi työ ja niissä saadut tulokset otetaan JUNA-hankkeen lähtökohdaksi. Hanke yhteensovittaa, markkinoi ja monistaa muiden hankkeiden ja projektien tuloksia. Se valmistelee myös tarpeellisilta osin asioita poliittisten ja muiden merkittävien elinten käsittelyyn.

Lähtökohdat

Kiinnostus sähköiseen asiointiin lisääntyy koko ajan sekä ulkomailla että Suomessa. Tietoverkoissa on yhä enemmän informaatiota eri asioista ja myös tavaroita voi jo tilata verkon kautta. Kansalaiset edellyttävät, että palveluita voi käyttää ja saada sujuvasti, vähällä vaivalla ja mieluiten aukiolo-ajoista riippumatta. Useat palvelut ketjuuntuvat ja käyttäjän kannalta ei ole merkitystä sillä, onko palvelun tarjoaja valtion vai kunnan yksikkö. Tietoyhteiskuntakehitys etenee ja hallitus tukee sitä omilla toimenpiteillään. Yhteiskunnassamme on tapahtumassa merkittävä kulttuurimuutos, jonka johdosta on tarve arvioida uudelleen myös hallinnon toimintatapoja. Julkisen hallinnon on välttämätöntä seurata kehitystä ja palvella asiakkaitaan enenevässä määrin verkkojen kautta. Samanaikaisesti on kuitenkin tapahtumassa alueiden ja kansalaisten syrjäytymistä, jonka estämiseksi on ryhdyttävä toimiin.

Tällaisessa suurten muutosten tilanteessa tarvitaan taho, joka huolehtii hallinnon sähköisten asiointipalveluiden kokonaisuudesta viranomaisten välisenä laajana yhteistyönä edistäen samalla julkisten palveluiden asiakaslähtöisyyttä, laatua ja saatavuutta maan eri osissa. Julkisten palveluiden tarjoajien ja toimittajien välille on saatava rakennettua yhteistyötä eikä yksittäisten virastojen ongelmista saa seurata kokonaisuudelle pitkäaikaisia viivytyksiä. Verkkopalveluiden tuottaminen kuuluu viime kädessä aina sille, joka tuottaa perinteisetkin palvelut. Hallinnon pitää voida myös erilaistua. Tämä saattaa puolestaan edellyttää, että eri puolille maata rakennetaan sähköisen asioinnin osaamiskes-kuksia. Joka tapauksessa tarvitaan sekä keskitettyä tekemistä että alueellista ja paikallista osaamista.

Paavo Lipposen II hallituksen ohjelma, jossa on useita välittömästi ja välillisesti hankkeen asettamista ja sen työtä tukevia kohtia, antaa tälle hankkeelle tavoitteet ja suuntaviivat. Hallitusohjelmassa todetaan mm., että julkisen sektorin toimintaprosesseja, sähköistä asiointia ja päätöksenteon avoimuutta on kehitettävä tieto- ja viestintätekniikan tarjoamista mahdollisuuksista käsin ja että kansalaisten ja alueiden syrjäytymistä ehkäistään tuomalla tietoyhteiskunnan palvelut tasapuolisesti kaikkien ulottuville.

Hallituksen hankesalkussa todetaan, että asetetaan julkisen hallinnon sähköisen asioinnin suunnittelua ja toimeenpanoa koordinoiva ja tukeva hanke ajaksi 1.9.1999-31.12.2002. Hankkeen tavoitteena on hankesalkun mukaan saada julkinen hallinto siirtymään laajamittaisesti ja riittävän yhtenäisesti verkkopalveluiden aktiiviseksi tuottajaksi ja käyttäjäksi. Hankkeella parannetaan julkisen hallinnon palvelukykyä ja tehokkuutta ja kehitetään sähköistä asiointia käyttäen tieto- ja viestintätekniikan tarjoamia mahdollisuuksia.

Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa

Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.

Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet