Henkilökorttilaki-työryhmä
SM0599:00/02/02/1998 Kehittäminen
Työryhmän tulee laatia hallituksen esityksen
muotoon henkilökorttia koskeva lakiehdotus, joka mahdollistaa henkilön sähköisen tunnuksen sisällyttämisen henkilökorttiin. Tällaisella tunnuksella varustetulla henkilökortilla voisi jokainen luotettavasti asioida sähköisesti ainakin valtionhallinnossa.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero SM0599:00/02/02/1998
Asianumerot
Asettaja sisäasiainministeriö
Toimikausi/aikataulu 1.11.1998 – 15.2.1999
Asettamispäivä 27.10.1998
Lähtökohdat
Hallitus on 24.7.1998 antanut esityksen henkilötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 96/1998). Esityksessä ehdotetaan mm. säädettäväksi henkilötunnuksesta ja sen käytöstä
lain tasolla.
Valtioneuvosto on 5.2.1998 päättänyt, että toteutetaan ja otetaan käyttöön vuoden 1999 loppuun mennessä kaikille kansalaisille tarkoitettu
maksullinen henkilökortti, joka toimii henkilön
sähköisen tunnistamisen ja allekirjoituksen välineenä. Päätöksen mukaan hallinnossa aloitetaan
luotettava varmennettu sähköinen asiointi vuoden
1999 aikana. Tavoitteena on, että viranomaiset siirtävät vuoteen 2001 mennessä merkittävän osan
palveluistaan nyt käytössä olevien palveluiden
lisäksi myös sähköiseen muotoon. Oikeusministeriö ja muutkin ministeriöt valmistelevat omalta osaltaan sähköisen asioinnin, asiakirjan ja allekirjoituksen edellyttämää lainsäädäntöä.
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
Lausunto
Ahvenanmaan lääninhallitus (Länsstyrelsen på Åland)
Lausunto
15.4.1999 Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto
Lausunto 851/43/99 OM
9.4.1999 Oikeusministeriö
Lausunto 578/4900/99/KE
9.4.1999 Puolustusministeriö
Lausunto HELD056-27
7.4.1999 Ulkoasiainministeriö
Lausunto 662/05/99
7.4.1999 Liikenneministeriö
Lausunto 345/90/99
7.4.1999 Suomen Kuntaliitto
Lausunto 1/016/99
6.4.1999 Kauppa- ja teollisuusministeriö
Lausunto 29/050/99
6.4.1999 Opetusministeriö
Lausunto 115/00/99
6.4.1999 Maa- ja metsätalousministeriö
Lausunto
6.4.1999 Sisäasiainministeriö
Lausunto
5.4.1999 Vaasan maistraatti
Lausunto 197/41/99
1.4.1999 Valtioneuvoston kanslia
Lausunto
1.4.1999 Tampereen maistraatti
Lausunto
31.3.1999 Suomen Posti Oy
Lausunto 4/99
31.3.1999 Lohjan maistraatti
Lausunto
31.3.1999 Espoon kaupunki
Lausunto 30/06/99
31.3.1999 Ympäristöministeriö
Lausunto
31.3.1999 Keskuskauppakamari
Lausunto 358/030/99
30.3.1999 Väestörekisterikeskus
Lausunto
30.3.1999 Vantaan kaupunki
Lausunto
30.3.1999 Suomen Pankkiyhdistys
Lausunto
30.3.1999 Kotkan maistraatti
Lausunto
29.3.1999 Joensuun maistraatti
Lausunto 182/03/99
29.3.1999 Tietosuojavaltuutetun toimisto
Lausunto 50/04/1999
29.3.1999 Sosiaali- ja terveysministeriö
Lausunto 563/001/99 TM
26.3.1999 Työministeriö
Lausunto
26.3.1999 Kuopion seudun maistraatti
Lausunto 277/010/99
25.3.1999 Keskusrikospoliisi
Lausunto
24.3.1999 Kokkolan maistraatti
Lausunto
18.3.1999 Kaupan keskusliitto
Lausunto
17.3.1999 Espoon maistraatti
Lausunto
15.3.1999 Helsingin maistraatti
Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi henkilökorttilaiksi ja laiksi väestötietolain 23 §:n muuttamisesta
11.3.1999 Sisäasiainministeriö
Julkaisut ja raportit
Työryhmän ehdotus henkilökorttilaiksi
9.3.1999 Sisäasiainministeriö
Asettaminen ja organisointi
Asettaminen PDF
27.10.1998 Sisäasiainministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi