Viestinnän yhteistyöryhmä STM:n hallinnonalalla
STM018:00/2001 Kehittäminen
Viestinnän yhteistyöryhmän tehtävänä on kehittää viestintää hallinnonalalla, parantaa keskinäistä tiedonvaihtoa ja luoda toimivat käytännöt ja pelisäännöt yhteistyöhön. Ryhmässä pohditaan erityisesti verkkoviestinnän tulevaisuutta ja valmistellaan mm. hallinnoalan palveluporttihanketta, yhteistä yhteisökuva- ja lehtitutkimusta ja yhteisiä koulutustilaisuuksia viestinnästä sekä pyritään selkiyttämään julkaisupo-litiikkaa hallinnonalalla.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero STM018:00/2001
Asianumerot
Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö
Toimikausi/aikataulu 26.3.2001 – 6.7.2015
Asettamispäivä 26.3.2001
Tavoitteet ja tuotokset
Yhteistyöryhmällä tavoitellaan sujuvaa ja tehokasta viestintää sekä toimivaa viestinnän yhteistyötä ja työnjakoa koko hallinnonalalla.
Lähtökohdat
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle perustettiin vuonna 1999 hallinnonalan viestintää selvittävä työryhmä (HAVI) valmistelemaan konsernin johdon käsittelyyn ehdotus yhteisistä viestinnän tavoitteista, pelisäännöistä ja työnjaosta. Loppuraportti luovutettiin ministeriölle vuoden 2001 alussa. Konsernin johtoryhmä hyväksyi linja-ukset kokouksessaan 2.2.2001 ja antoi tehtäväksi jatkotyöstää raportissa esitettyjä toimenpide-ehdotuksia hallinnonalalle perustettavassa viestinnän yhteistyöryhmässä.
Muut asiakirjat ja muistiot
jäsenesitys; Mirja Salo
Vakuutusvalvontavirasto
Jäsenesitys; Marja Konttinen ja varajäseneksi Liisa Kairesalo / Jouni Kempas
21.11.2011 Raha-automaattiyhdistys ry
Jäsenesitys; Marko Lähteenmäki
14.11.2011 THL
Jäsenesityspyyntö; (Eeva Larjomaa / VIE)
31.10.2011 Sisäasiainministeriö
Jäsenesitys; Seija Kauppinen
13.3.2007 Kela
Jäsenesityspyyntö/KELA (VIE)
26.2.2007 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenesityspyyntö/Eläketurvakeskus (Eeva Larjomaa/VIE)
7.12.2005 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenesitys; Tuula Vainikainen
30.8.2004 Lääkehoidon Kehittämiskeskus ROHTO
Jäsenesityspyyntö/Lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO (Eeva Larjomaa/VIE)
18.8.2004 Sosiaali- ja terveysministeriö
Yhteyshenkilöesitys; Tuula Muinonen
16.12.2002 Uudenmaan työsuojelupiiri
Yhteyshenkilöesitys; Suvi Lehtinen
13.12.2002 Työterveyslaitos
Yhteyshenkilöesitys; Katja Lindgren-Äimänen
12.12.2002 Lääkelaitos
Yhteyshenkilöesitys; Helena Lemminkäinen-Repo
12.12.2002 STAKES
Yhteyshenkilöesitys; Tuomo Tuunainen
11.12.2002 Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO
Yhteyshenkilöesitys; Eija Iivari
11.12.2002 STTV
Yhteyshenkilöesitys; Eija Hynninen
11.12.2002 Kansanterveyslaitos
Yhteyshenkilöesitys; Risto Isaksson
10.12.2002 Säteilyturvakeskus STUK
Yhteyshenkilöesitys; Mirja Salo
9.12.2002 Vakuutusvalvontavirasto VVV
Yhteyshekilöesitys; Saija Hotti
9.12.2002 Raha-automaattiyhdistys RAY
Yhteyshenkilöesitys; Tuula Nieminen
5.12.2002 Alko Oy
Yhteyshenkilöesityspyyntö (Eeva Larjomaa/VIE)
29.11.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenpyyntö/Alko Oy
17.9.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenpäätös; Tuula Muinonen piirien yhteiseksi edustajaksi
28.8.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenesityspäätös; Tuula Muinonen piirien yhteiseksi edustajaksi
28.8.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenesitys; Tuula Muinonen
12.6.2002 Uudenmaan työsuojelupiiri
Jäsenesityspyyntö (Eeva Larjomaa/VIE)
5.6.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
jäsenesitys; Sirkka Mäkeläinen
19.3.2001 Stakes
jäsenesitys; Harri Lehtonen
19.3.2001 TEO
jäsenesitys; Eija Iivari
6.3.2001 STTV
jäsenesitys; Katja Lindgren-Äimänen
2.3.2001 Lääkelaitos
jäsenesitys; Suvi Lehtinen
2.3.2001 Työterveyslaitos
jäsenesitys; Eija Hynninen
26.2.2001 Kansanterveyslaitos
jäsenesitys; Hanna Kohi
21.2.2001 Raha-automaattiyhdistys
jäsenesityspyyntö (TIE/Palin)
12.2.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö
Asettaminen ja organisointi
Jäsenmuutospäätös; jäseniksi Marko Lähteenmäki, Marja Konttinen ja sihteeriksi Nina Palinin sijalle Sara Träskelin
2.1.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenmuutospäätös; jäseniksi Seija Kauppinen ja Taina Pieski
30.5.2007 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenesitys; Tuula Nieminen
11.10.2002 Alko Oy
Jäsenmuutospäätös; Tuula Muinonen piirien yhteiseksi edustajaksi
28.8.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenmuutospäätös; Tuula Muinonen piirien yhteiseksi edustajaksi
28.8.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö
Jäsenmuutosesitys; Helena Lemminkäinen-Repo Stakesin edustajaksi
27.11.2001 STAKES
Asettamispäätös RTF
26.3.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi