Kansainvälisten veroasiain yhteistyöryhmä
VM055:00/2006 Kehittäminen
Työryhmän tehtävänä on antaa lausuntoja valtiovarainministeriölle Suomen ja vieraiden valtioiden välillä tehtävistä verotusta koskevista sopimuksista sekä voimassa olevien sopimusten muutoksista samoin kuin verotusta koskevista sopimuksista aiheutuvista muutoksista Suomen sisäiseen verolainsäädäntöön ja muista kansainvälisistä veroasioista, jotka kuuluvat valtiovarainministeriön vero-osaston toimialaan sekä tehdä tarpeelliseksi katsomiaan ehdotuksia valtiovarainministeriölle kansainvälisiä veroasioita koskevissa kysymyksissä.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero VM055:00/2006
Asianumerot
Asettaja valtiovarainministeriö
Toimikausi/aikataulu 1.7.2006 – 30.6.2009
Asettamispäivä
Lähtökohdat
Valtioneuvoston asettama verosopimusneuvottelukunta, sittemmin kansainvälisten veroasioiden neuvottelukunta toimi 1960-luvulta lähtien. Komiteapäätös neuvottelukunnasta kumottiin vuoden 2003 alusta ja neuvottelukunnan työtä jatkamaan perustettiin valtiovarainministeriön vero-osaston alainen kansainvälisten veroasiain yhteistyöryhmä. Tämän yhteistyöryhmän toimikausi päättyy 30.6.2006. Osapuolten on katsottu tarkoituksenmukaiseksi jatkaa yhteistyöryhmän työtä uuden toimikauden ajan.
Muut asiakirjat ja muistiot
Eropyyntö jäsenen tehtävistä
12.11.2008 Hannele Ranta-Lassila
Jäsenmuutosesitys: Hannele Ranta-Lassilan tilalle Tomi Viitala ja varajäseneksi Pauli K Mattila
12.11.2008 Keskuskauppakamari
Jäsenesitys, HEL5961-21
16.8.2006 Ulkoasiainministeriö
Jäsenesitys
26.6.2006 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
Lausunto
21.6.2006 Suomen Pankki, 254/Ba2/2006
Jäsenesityspyyntö
6.6.2006 Valtiovarainministeriö
Asettaminen ja organisointi
Asettamispäätös RTF
21.6.2006 Valtiovarainministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi