Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta, hallituksen esityksen valmistelu
VM066:00/2014 Säädösvalmistelu
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annettua lakia. Pienten riippumattomien panimoiden alkoholiveron alennusta lisättäisiin. Lisäksi ehdotetaan, että verotukeen oikeutettujen panimoiden vuosituotannon ylärajaa nostettaisiin.
Esityksen vaikutus valtion vuoden 2015 talousarvioon otetaan huomioon lisätalousarviomenettelyssä.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero VM066:00/2014
Asianumerot 1287/03.01.00/2014
Asettaja valtiovarainministeriö
Toimikausi/aikataulu – 10.4.2015
Asettamispäivä
Lainvalmistelu
Hallituksen esitys 352/2014 Käsittelytiedot eduskunnassa
Eduskunnan vastaus 321/2014
Hyväksytty säädös 383/2015
Tavoitteet ja tuotokset
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman aikaisin vuonna 2015. Lakia sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2015.
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
Olutliitto ry:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Olutliitto ry
Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö
Suomen Yrittäjien lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Suomen Yrittäjät
Kilpailu- ja kuluttajaviraston lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Pienpanimoliiton lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Pienpanimoliitto
-
19.12.2014 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
Päivittäistavarakauppa ry:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Päivittäistavarakauppa ry
-
19.12.2014 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
19.12.2014 Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista TXT
18.12.2014 Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Tullin lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
18.12.2014 Tulli
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
17.12.2014 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n lausunto pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
16.12.2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Lausuntopyyntö pienpanimoiden veronalennuksen muutoksista PDF
1.12.2014 Valtiovarainministeriö
Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi pienpanimoiden veronalennuksen muuttamisesta PDF
1.12.2014 Valtiovarainministeriö
-
17.11.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö
-
12.11.2014 Valtiovarainministeriö
-
25.8.2014 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira)
-
25.8.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
22.8.2014 Olutliitto ry
-
22.8.2014 Suomen Yrittäjät
-
21.8.2014 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön verkosto
-
21.8.2014 Pienpanimoliitto ry
-
21.8.2014 Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
-
20.8.2014 Päivittäistavarakauppa ry
-
20.8.2014 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
-
19.8.2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Tullin lausunto muistiosta koskien hallituksen esitystä pienpanimoiden olutveron alentamisesta PDF
15.8.2014 Tulli
-
12.8.2014 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
-
25.7.2014 Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Lausuntopyyntö muistiosta koskien hallituksen esitystä pienpanimoiden olutveron alentamisesta PDF
3.6.2014 Valtiovarainministeriö
Muistio, pienpanimoiden olutveron alentaminen PDF
3.6.2014 Valtiovarainministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
-
12.11.2014 Valtiovarainministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi