Arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistus, hallituksen esityksen valmistelu
VM130:00/2007 Säädösvalmistelu
Valtiovarainministeriössä on aloitettu arvopaperimarkkinalain (AML) kokonaisuudistuksen valmistelu.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero VM130:00/2007
Asianumerot
Asettaja valtiovarainministeriö
Toimikausi/aikataulu 1.12.2007 – 3.2.2009
Asettamispäivä 1.12.2007
Lainvalmistelu
Hallituksen esitys-
Hyväksytty säädös-
Tavoitteet ja tuotokset
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on lain toimivuuden, tehokkuuden ja laadun arviointi arvopaperimarkkinoiden muuttuneessa toimintaympäristössä.
Lähtökohdat
Arvopaperimarkkinalaki on säädetty toimintaympäristöön, jossa Suomessa käytiin arvopaperikauppaa suomalaisilla arvopapereilla, arvopaperinvälittäjät olivat suomalaisia toimijoita ja pörssi suomalainen osuustoiminnallinen yhteisö.
Lain voimaan tulon jälkeen EU:ssa on tapahtunut laaja arvopaperimarkkinoiden integraatio. Suomen markkinoilla toimivien ulkomaisten sijoittajien ja sijoituspalvelujen tarjoajien osuus on huomattavan suuri. Suomalaisille sijoittajille on tarjolla laajasti ulkomaisia sijoitustuotteita. Pörssien lisäksi on syntynyt myös muita markkinapaikkoja ns. monenkeskisen kaupankäynnin järjestämisen kautta.
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
-
20.11.2008 Valtiovarainministeriö
Lausunto PDF
9.10.2008 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
-
7.10.2008 Oikeusministeriö
Lausunto, KUV/8117/48/2008 PDF
2.10.2008 Kuluttajavirasto
Lausunto PDF
1.10.2008 Finanssialan Keskusliitto ja Arvopaperivälittäjien yhdistys ry
Lausunto PDF
30.9.2008 Valtiokonttori
Lausunto PDF
30.9.2008 Suomen Arvopaperikeskus Oy
-
30.9.2008 Suomen Pankki
Lausunto PDF
30.9.2008 Suomen IR-yhdistys ry
Lausunto PDF
30.9.2008 Helsingin käräjäoikeus
Lausunto PDF
30.9.2008 Keskuskauppakamari
-
30.9.2008 Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta
Ilmoitus ettei lausuttavaa
30.9.2008 Suomen pääomasijoitusyhdistys ry
-
30.9.2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lausunto PDF
30.9.2008 Roschier Asianajotoimisto Oy
-
30.9.2008 Työ- ja elinkeinoministeriö
Ilmoitus, ettei lausuttavaa, H 00211/08
29.9.2008 Helsingin hallinto-oikeus
-
29.9.2008 Rahoitustarkastus
-
29.9.2008 Kilpailuvirasto
Lausunto PDF
29.9.2008 OP-keskus osk
Lausunto PDF
29.9.2008 KHT-yhdistys
Lausunto PDF
29.9.2008 OMX Nordic Exchange Helsinki Oy
Lausunto PDF
26.9.2008 Arvopaperilautakunta
Lausunto PDF
25.9.2008 Arvopaperimarkkinayhdistys ry
-
25.9.2008 Sosiaali- ja terveysministeriö
-
22.9.2008 Valtioneuvoston kanslia
-
18.9.2008 Tilastokeskus
-
18.8.2008 Vakuutusvalvontavirasto
-
31.7.2008 Valtakunnansyyttäjänvirasto
Jakelussa mainitut; Lausuntopyyntö arviomuistiosta koskien arvopaperimarkkinalain uudistamista PDF
9.7.2008 Valtiovarainministeriö
Kokousaineistot ja liitteet
Kuulemistilaisuus arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistusta koskevasta arviomuistiosta PDF
10.9.2008 Valtiovarainministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
Ilmoitus että lausuntoa ei anneta
4.9.2008 Korkein hallinto-oikeus
Ilmoitus ettei lausuntoa anneta, OH2008/86
21.8.2008 Korkein oikeus
Jakelun mukaan; Kutsu kuulemistilaisuuteen tiistaina 2.9.2008 alkaen klo 9.30
19.8.2008 Valtiovarainministeriö
Ilmoitus ettei lausuntoa anneta
19.8.2008 Helsingin yliopisto oikeustieteellinen tiedekunta
Tiedote 113/2008; Arvopaperimarkkinalain uudistamistarpeen arviointi lausuntokierrokselle
10.7.2008 Valtiovarainministeriö
Pressmeddelande 113/2008; Utvärderingen av behovet att revidera värdepappersmarknadslagen på remiss
10.7.2008 Valtiovarainministeriö
Julkaisut ja raportit
Arvopaperilain uudistaminen; arviomuistio PDF
9.7.2008 Valtiovarainministeriö
Arvopaperilain uudistaminen; arviomuistio, LIITE (arviomuistion kysymykset 1-16) DOC
9.7.2008 Valtiovarainministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi