Poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa (Kittilä) koskeva selvitysmenettely

VM186:00/2017 Kehittäminen

Kuntalain (410/2015) 109 a §:n mukaan jos kunnan hallinto ja toiminta ovat poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa, joista kunta ei omin toimenpitein kykene selviytymään, valtiovarainministeriö voi kuntaa kuultuaan asettaa kunnan hallintoa selvittämään selvityshenkilön tai selvitysryhmän.

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero VM186:00/2017

Asianumerot VM/2509/00.01.00.01/2017

Asettaja valtiovarainministeriö

Toimikausi/aikataulu 1.1.2018 – 28.2.2018

Asettamispäivä 20.12.2017

Hankkeen vaiheet

Tavoitteet ja tuotokset

Selvitysryhmän on suoritettava kuntalain 109 a §:ssä tarkoitettu selvitys.
Selvitys on oikeudellinen arvio Kittilän kunnan hallinnon tilanteesta. Selvityksen tulee tuottaa ehdotukset tarvittaviksi toimenpiteiksi kunnan hallinnon saattamiseksi kuntalain ja muiden lakien mukaiseksi.
Selvityksessä tulee erityisesti huomioida, onko Kittilän kunnan luottamus-henkilöiden pidättäminen toimestaan kuntalain 85 §:n 4 momentissa säädetyllä perusteella luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat.
Selvitys on tehtävä yhteistyössä Kittilän kunnan kanssa.
Selvitysryhmän tulee toimittaa toimenpide-ehdotuksensa Kittilän kunnan-valtuustolle käsiteltäväksi.
Saatuaan selvityshenkilön tai selvitysryhmän toimenpide-ehdotukset Kittilän kunnanvaltuuston on käsiteltävä ne ilman aiheetonta viivytystä ja saatettava niitä koskeva päätös valtiovarainministeriön tietoon.

Lähtökohdat

Valtiovarainministeriö katsoo, että edellytykset poikkeuksellisissa hallin-nollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa koskevan selvitysmenettelyn käynnistämiseksi ja selvitysryhmän asettamiseksi täyttyvät sekä kuntalain 109 a §:n 2 momentin 1 kohdan että 2 kohdan osalta.

Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa

Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.

Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet