Säätytalo

Säätytalo on kulttuurihistoriallinen monumentti sekä valtion kokous- ja edustustila Snellmaninkadulla Helsingin Kruununhaassa, vastapäätä Suomen Pankkia.  

Säätytalo on monelle tuttu muun muassa siellä pidetyistä hallitusneuvotteluista sekä hallituksen neuvotteluista koronapandemian aikana. Valtakunnanoikeus on kokoontunut Säätytalossa neljä kertaa. Säätytalossa pidettiin myös sotasyyllisyysoikeudenkäynnit vuosina 1945–1946.

Säätytalon käyttötarkoitus eri aikoina:

• 1891–1906 Säätyvaltiopäivien istuntopaikka  
• 1906–1931 Eduskunnan kokoustila ja kirjasto  
• 1931–1978 Tieteellisten seurain talo  
• 1978– Ministeriöiden kokous- ja edustustila

Ensimmäinen valtiopäivätalo

Gustaf Nyströmin uusrenessanssityyliin suunnittelema Säätytalo valmistui vuonna 1890 Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäiviä varten aatelittomien säätyjen kokouspaikaksi. Nyström suunnitteli myös lähistöllä sijaitsevan vuotta aiemmin valmistuneen Kansallisarkiston.  

Säätyvaltiopäivät olivat Suomen suuriruhtinaskunnan lakia säätävä elin, jossa olivat edustettuna aatelis-, pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty. Valtiopäivät alkoivat kokoontua säännöllisesti vuodesta 1863 alkaen ja säännölliset kokoontumiset vaativat tarpeeksi suuria kokoustiloja. 

Valtiopäivillä neljä säätyä kokoontui ja käsittelivät esityksiä erikseen. Aatelissääty oli rakennuttanut kokoontumispaikakseen vuonna 1862 valmistuneen Ritarihuoneen. Muut kolme säätyä kokoontuivat vaihtelevissa paikoissa, kunnes ne saivat Säätytaloon omat kokoontumispaikkansa. Säätytalossa ehdittiin ennen vuoden 1906 eduskuntauudistusta järjestää valtiopäivät seitsemän kertaa. 

Rakentaminen

Säätytalon rakentaminen oli suuri yhteiskunnallinen hanke. Se suunniteltiin edustamaan käytännöllisesti kaikkia aateliin kuulumattomia suomalaisia ja symbolisesti Suomea yhtenäisenä maantieteellisenä ja historiallisena alueena.  Hankkeessa tiivistyi laillisuuden ja suomalaisuuden korostaminen sekä kansakunnan sivistämisen ajatus. 

Vuonna 1887 järjestettiin suunnittelukilpailu Suomen Pankkia vastapäätä rakennettavasta kolmen säädyn valtiopäivätalosta. Kilpailun voitti arkkitehti Gustaf Nyströmin ehdotus. Senaatti vahvisti Nyströmin korjatun suunnitelman joulukuussa 1888. 

Säätytalo rakennettiin vuosina 1888–1890 ja avattiin yleisölle tammikuussa 1891. Valmistuessaan rakennusta kiitettiin arkkitehtonisesta tyylikkyydestä ja käytännöllisyydestä. Säätytalo oli ensimmäisiä rakennuksia Helsingissä, jotka alusta pitäen varustettiin sähkövalaistuksella. Rakennuksessa oli myös teknisiä uutuuksia, kuten taitavasti piilotetut lämpö- ja ilmanvaihtolaitteet sekä puhelinjärjestelmä. Arkkitehti piirsi myös valtaosan talon huonekaluista. 

Vaikutteita maailmalta

Wienissä opiskelleen Nyströmin voidaan nähdä ottaneen vahvoja vaikutteita vuonna 1883 valmistuneesta Itävallan parlamenttitalosta. Kirjeissään Nyström myös painotti, että antiikin ja renessanssin arkkitehtuurista periytyvä suurien pylväiden kolossaalijärjestelmä, jossa pylväät ulottuvat kahden tai useamman kerroksen yli, oli käytössä myös lähes kaikissa maailman silloisissa parlamenttirakennuksissa.  

Koristeelliset sisätilat

Säätytalon sisä- ja ulkopinnat ovat kokonaan rapattuja. Sisäpintojen koristelu on 1800-luvun  koristemaalaustaidon huippua. Salomon Wuorion maalausliike koristeli tilat materiaali- ja tilailluusioita viljelevällä renessanssityylisellä koristemaalauksella. Koristemaalauksen keinoin sisätilojen pinnoissa jäljiteltiin kalliita kivilajeja sekä jalopuuta.  

Sisään tullessa saavutaan suureen pylväikön ja sivukäytävien ympäröimään lasikattoiseen porrashalliin, johon lankeaa valoa maalatuista kattoikkunoista. Porrashalli rakennuksen monumentaalisimpana sisätilana on tuttua 1800-luvun eurooppalaisista julkisista rakennuksista oopperataloista virastoihin. Muuten erikseen kokoontuvien säätyjen jäsenet saattoivat tavata toisiaan porrashuoneen avarissa tiloissa. 

Säätytalon sisätiloissa tehtiin huoltomaalaustöitä vuosina 1900–1904.  Katon koristemaalauksiin lisättiin suomalaiskansallisia koristeaiheita ja uusina väreinä käytettiin Suomen leijonavaakunan keltaista ja punaista. Vaaleampien värisävyt ja Suomen luonnosta haetut symbolit heijastavat muodissa ollutta jugendtyyliä ja kansallisromantiikkaa.

Veistosryhmä LEX

Walter Runebergin suunnittelema veistosryhmä LEX tuotiin pääportaikkoon vuonna 1893. Teos on pronssiseksi maalattu kipsiversio seuraavana vuonna Senaatintorille pystytetyn Aleksanteri II:n patsaan jalustassa olevasta veistosryhmästä. Kullattu kipsiversio samasta patsaasta on Presidentinlinnan valtiosalissa. 

Istuntosalit

Toiseen kerrokseen saivat pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty omat istuntosalinsa. Kolme suurta salia ovat kahden kerroksen korkuisia ja niissä kaikissa on lehterit, joista yleisö saattoi seurata säätyjen kokouksia. Pappissäädyn sali oli talon arvokkaimmalla paikalla pääjulkisivun puolella. Porvariston ja talonpoikien salit ovat pitkillä sivuilla, porvariston etelän ja kaupungin puolella ja talonpoikien pohjoisen ja maaseudun puolella. Istuntosalien kuvituksessa elinkeinot ovat esillä talonpoikais- ja porvarissäädyn saleissa, kun taas pappissäädyn salia korostavat kristinuskoon ja kirkkoon viittaavat symbolit. 

Päätykolmion veistosryhmä

Päätykolmion veistosryhmästä järjestettiin erillinen suunnittelukilpailu, jossa aiheeksi määriteltiin Suomen kansan kehitys vuoteen 1809 asti. Kilpailun voitti Emil Wikströmin Porvoon valtiopäiviä kuvaava ehdotus. Teoksessa keisari Aleksanteri I vahvistaa Suomen lait ja oikeudet. Keisaria ympäröivät symboliset hahmot, jotka kuvaavat Suomen kansan kehitystä ja sivistystä. Porvoon valtiopäivien tapahtumien katsottiin luoneen perustan Suomen autonomialle ja perustuslailliselle asemalle. Wikströmin suunnitelma hyväksyttiin vuonna 1894 ja veistosryhmä paljastettiin vuonna 1903. 

Säätytalo eduskunnan, tieteellisten seurojen ja valtioneuvoston käytössä 

Vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa yksikamarisesta eduskunnasta tuli Suomen ylin lakia säätävä elin ja säätyvaltiopäivät lakkautettiin. Säätytalo oli liian pieni eduskunnan täysistuntoihin ja 200 kansanedustajalle. Rakennus jäi kuitenkin eduskunnan käyttöön. Siellä pidettiin valiokuntien kokouksia ja siellä sijaitsi myös eduskunnan kirjasto.  

Eduskuntatalo valmistui vuonna 1931, jonka jälkeen Säätytalon hallinta luovutettiin valtioneuvoston päätöksellä opetusministeriölle. Ministeriö luovutti rakennuksen Tieteellisten seurain valtuuskunnan käyttöön. Säätytalo tunnettiin vuoteen 1978 Tieteellisten seurain talona ja enimmillään rakennuksessa oli 65 eri seuran toimistot. Rahoitus tilojen ylläpitoon tuli pääasiassa opetusministeriön kautta. Myös valtion laitokset järjestivät edelleen kokouksia Säätytalossa, jossa pidettiin myös Helsingin yliopiston luentoja.  

Suurinta julkisuutta saaneet tapahtumat Säätytalossa ovat olleet sotasyyllisyysoikeudenkäynnit talvella 1945–46 sekä siellä pidetyt neljä valtakunnanoikeuden istuntoa. 

Valtiovalta tarvitsi 1970-luvun lopulla lisää edustustilaa Helsingin keskustasta ja Säätytalo siirtyi valtioneuvoston kanslian hallintaan vuonna 1978. Tieteellisten seurain kirjasto siirrettiin Helsingin yliopiston kirjastoon ja myös tieteelliset seurat muuttivat pois talosta vuonna 1988. Vuosina 1988–1993 toteutetun laajan entisöinnin jälkeen Säätytaloa on käytetty ministeriöiden kokous-, edustus- ja juhlatilana.  

Vuosina 2023–2025 toteutettiin Säätytalon toinen peruskorjaus. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen sisäpinnat olivat ehtineet kulua ja talotekniikka vanhentua. Peruskorjauksessa julkisivut kunnostettiin, sisäpintojen maalauskoristelut konservoitiin ja rakennuksen talotekniikka uudistettiin. 

Kirjallisuus

• Helander, Vilhelm, Susan Sinisalo, ja Simo Rista. Säätytalo: The House of Estates Helsinki. Helsinki: Edita, 1999. 
• Winterhalter, Kati. Bonsdorff, Mikko: Säätytalo. Julkisivujen vaiheet. Arkkitehtitoimisto Okulus. Espoo 2020.  
• Winterhalter, Kati. Bonsdorff, Mikko. Jousi, Jenni: Säätytalo. Tilojen historia. Arkkitehtitoimisto Okulus. Espoo. 2023.