Elinkeinoministeri Wille Rydman

Perussuomalaiset

Työ- ja elinkeinoministeriö

Elinkeinoministeri Wille Rydman käsittelee työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiot ja yritysrahoitus -osaston asiat. Osasto vastaa muun muassa innovaatiopolitiikasta, julkisen erityisrahoituksen ja viennin rahoituksen politiikasta, mineraalipolitiikasta, elinkeinoelämän ja yritysten kansainvälistymispolitikasta, matkailun koordinaatiosta sekä ulkomaisten investointien edistämisestä. Lisäksi osaston vastuulla ovat yritystukijärjestelmän kehittäminen ja avaruuspolitiikka.

Lisäksi Rydman käsittelee huoltovarmuuskysymykset sekä alueet ja kasvupalvelut -osastolta aluekehittämistä, äkillisiä rakennemuutostilanteita, ELY-ohjausta, yrittäjyyden edistämistä ja ELY-keskusten yrityspalveluja, EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa ja RRF-välinettä koskevat asiat.

Elinkeinoministeri Rydman käsittelee myös valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolle kuuluvat asiat.

Henkilökuva

Wille-Werner Rydman syntyi 2.1.1986 Helsingissä ja asuu siellä edelleen.

Rydman kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseon lukiosta vuonna 2005. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia ja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Tutkinnon hän suoritti vuosina 2006–2008.

Rydman on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2013. Hän on toiminut mm. Helsingin kaupunginhallituksen jäsenenä ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on ollut Helsingin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Helen Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja.

Eduskuntaan Rydman valittiin vuonna 2015. Hän toimi pitkään perustuslakivaliokunnassa (myös varapuheenjohtajana) sekä hallintovaliokunnassa. Rydman oli seitsemän vuotta Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen.

Ennen kansanedustajuutta Rydman työskenteli mm. eduskunta-avustajana sekä kansainvälisten asioiden sihteerinä. Rydman puhuu suomen lisäksi ruotsia, englantia ja saksaa.

Rydmanin isoisä on säveltäjä Kari Rydman. Samaan sukuun kuuluvat mm. kauppaneuvos Walter Rydman, ministeri Heikki Ritavuori ja ylipormestari Eero Rydman.

Rydman harrastaa musiikkia. Hän on mm. laulanut Cantores Minores -poikakuorossa, soittanut poikkihuilua, opiskellut Helsingin Konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa sekä säveltänyt omaa musiikkia eri kokoonpanoille.

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Perussuomalaiset
Syntymäaika ja -paikka: 2.1.1986 Helsinki
Kotipaikka: Helsinki

Elinkeinoministeri 6.7.2023 -

Ansioluettelo ja työ eduskunnassa

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

X
Instagram
willerydman.fi

perussuomalaiset.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot