Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen

Kansallinen Kokoomus

Valtiovarainministeriö

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle kuuluvat valtiovarainministeriön vastuualueista hallintopolitiikka, kunta-asiat, hyvinvointialueet, julkisen hallinnon ICT ja valtio työnantajana.

Ministeri Ikonen käsittelee myös Ahvenanmaata koskevat asiat oikeusministeriössä ja kaupunkikehittämistä koskevat asiat työ- ja elinkeinoministeriössä.

Henkilökuva

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen syntyi 1977 Tampereella, joka on edelleen Ikosen ja hänen perheensä kotikaupunki.

Ikonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereelta Sammon lukiosta ja jatkoi opintojaan Tampereen yliopistossa, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 2001 ja väitteli tohtoriksi 2009.

Ikosella on pitkä kunta- ja aluepolitiikan kokemus. Hän on kahteen otteeseen johtanut yhtä Suomen suurimmista kaupungeista, Tamperetta, pormestarina. Aiemmin hän on toiminut kaupungissa myös sotesta vastaavana apulaispormestarina ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Ikonen on toiminut lisäksi KEVAn puheenjohtajana, Kuntaliiton varapuheenjohtajana ja Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuuston varapuheenjohtajana.

Valtakunnallisessa päätöksenteossa Ikonen on nyt toista kauttaan kansanedustajana. Tätä ennen hän on toiminut Kataisen ja Sipilän hallituksissa valtiosihteerinä valtiovarainministeriössä ja sijaistanut niiden ministereitä ministerityöryhmissä ja kansainvälisissä ministerikokouksissa. Ikonen kuuluu Kokoomuksen puoluejohtoon puolueen varapuheenjohtajana.

Tiedemaailmassa Ikonen on toiminut työelämäprofessorina sekä tehnyt tutkimusta ja lukuisia julkaisuja niin kaupunkien ja kuntien johtamisesta, sote-uudistuksesta kuin pääministerien poliittisesta johtamisesta.

Uransa alkuvuosina ennen politiikkaan lähtöä Ikonen työskenteli kansalaisjärjestöissä, projektijohtajana konsulttiyrityksessä ja valtion aluehallinnossa kehittämispäällikkönä.

Ikonen pitää matkailusta ja puhuu sujuvasti englantia, hyvin ruotsia, kohtuullisesti saksaa ja auttavasti ranskaa. Hän harrastaa kulttuuria kirjoista musiikkiin ja teatteriin sekä liikkumista luonnossa: hiihtoa, lenkkeilyä ja avovesiuintia.

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Kansallinen Kokoomus

Kunta- ja alueministeri 20.6.2023 -

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

X
Instagram

kokoomus.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot