Ulkoministeriö

Ulkoministeri

Elina Valtonen

Kansallinen Kokoomus

Ulkoministeri toimii ministeriön päällikkönä ja käsittelee kaikki ulkoministeriön toimialaan kuuluvat asiat, jotka eivät kuulu muille talon ministereille.

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Kansallinen Kokoomus
Syntymäaika ja -paikka: 23.10.1981 Helsinki
Kotipaikka: Helsinki

Ulkoministeri 20.6.2023 -

Ministerinä yhteensä 872 päivää

Aiemmat ministeritehtävät

Ansioluettelo ja työ eduskunnassa

Henkilökuva

Elina Valtonen (23.10.1981, Helsinki) on neljännen kauden kansanedustaja ja Suomen ulkoministeri.

Eduskunnassa hän on toiminut muun muassa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana
sekä istunut puolustusvaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja suuressa
valiokunnassa. Valtonen on toiminut Pohjois-Atlantin liiton parlamentaarisen
yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana sekä ollut varajäsenenä
Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnassa. Lisäksi Valtonen on toiminut Kansallisen
Kokoomuksen varapuheenjohtajana.

Ennen politiikkaa Valtonen on asunut ja työskennellyt yksityisellä sektorilla eri maissa,
muun muassa kymmenen vuotta rahoitusalalla Kööpenhaminassa ja Lontoossa.
Hän on entinen ohjelmoija ja ollut mukana perustamassa useita kasvuyrityksiä.

Valtosen esikoiskirja Vapauden Voitto (Otava 2018) oli usean viikon ajan Suomen
myydyin tietokirja. Valtonen puhuu suomen lisäksi ruotsia, englantia, saksaa ja ranskaa.
Valtonen on kahden lapsen äiti.

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

X
Instagram
elinavaltonen.fi

kokoomus.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot