Hakemus valtionperinnöstä VM/2019/160

« Valtioneuvoston yleisistunto 14.11.2019 13.00

Valtiovarainministeriö

Hakemukset Jouko Juhani Seppäsen jäämistöstä

Ministeri

Mika Lintilä

Esittelijä

Budjettineuvos Petri Syrjänen, p. +35 8295530065

Asia

Metsähallitus on pyytänyt, että kuolinpesään kuuluvat kiinteistöt Jyväskylä, Vaajaniemi (179-401-1-69 ja Jyväskylä, Vaajaniemi 2 (179-401-1-394) pysytettäisiin valtion omistuksessa ja luovutettaisiin Metsähallituksen käytettäväksi Puolustusvoimien tarpeisiin. Ulla Tuulikki Lahtinen on pyytänyt, että hänelle luovutettaisiin läheisyyden perusteella perinnönjättäjän henkivakuutuksessa omaisille määrättyä summaa vastaa osuus pesän rahavaroista. Jyväskylän kaupunki on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin kaupungille käytettäväksi perusturvan toimialalle kulttuurineuvolatoiminnan kehittämiseen, päivä- ja hyvinvointikeskusten toiminnan kehittämiseen sekä musiikki- ja taideterapian hyödyntämiseen potilaan hoitoketjun osana (terveyskeskussairaala, kuntouttava palveluasuminen, päivätoiminta ja avokuntoutus). Karstulan kunta on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin kunnalle käytettäväksi Karstulan kuntalaisten kulttuuritoiminnan edistämiseen, joka lisää kuntalaisten hyvinvointia ja sosiaalisuutta. Espoon kaupunki on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin kaupungille käytettäväksi nuorten kesäharjoitteluun varattuihin kesäseteleihin.

Esitys

Valtioneuvosto ratkaisee Jouko Juhani Seppäsen jäämistöstä tehdyt hakemukset päätösehdotuksen mukaisesti

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Liitteet

  1. Yleismuistio
  2. Muistio *
  3. Päätösehdotus *

* Tietosuojasyistä liitettä ei jaeta verkkosivuilla. Liitteen voi pyytää kirjaamosta: [email protected]. Median edustajille liitteet jaetaan mediapalvelussa.

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.