Valtioneuvoston asetus OKM/2019/80

« Valtioneuvoston yleisistunto 19.12.2019 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Ministeri

Hanna Kosonen

Esittelijä

Ylijohtaja Tapio Kosunen, p. +35 8295330440

Asia

Yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annettua valtioneuvoston asetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että ylemmän korkeakoulututkinnon laajuutta, rakennetta ja tutkintotodistusta koskevissa säännöksissä huomioidaan yliopistolain muuttamisesta annetun lain (1367/2018) 40 §:n 2 momentin mukainen kansainvälisenä yhteistyönä järjestettävän ylemmän korkeakoulututkinnon tavoitteellista suorittamisaikaa koskeva jousto. Kansainvälisenä yhteistyönä eli erilaisina yhteis- ja kaksoistutkintoina järjestettävään ylempään korkeakoulututkintoon vaadittavien opintojen laajuus voisi olla yliopiston päätöksen mukaisesti 120 opintopisteen sijaan myös 60 tai 90 opintopistettä. Yliopiston tulisi järjestää 60 opintopisteen laajuiseen tutkintoon johtava koulutus siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon päätoimisesti opiskellen yhdessä lukuvuodessa ja 90 opintopisteen laajuiseen tutkintoon johtava koulutus siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon päätoimisesti opiskellen puolessatoista lukuvuodessa. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2020 samanaikaisesti mainitun yliopistolain muutoksen kanssa.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Vaikutukset

Asetuksella ei ole vaikutuksia valtiontalouteen. Asetus parantaa yliopistojen mahdollisuuksia osallistua sellaisiin kansainvälisiin yhteis- ja kaksoistutkinto-ohjelmiin, joissa suoritettavan tutkinnon laajuus poikkeaa 120 opintopisteestä. Yliopistot päättäisivät itsenäisesti ylemmän korkeakoulututkinnon laajuutta koskevien joustojen käyttämisestä kansainvälisessä yhteistyössä.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Istuntojen jälkeen valtioneuvoston viestintäosasto julkaisee päätökset ja niiden liitteet kokonaisuudessaan. Päätökset ja liitteet eivät ole virallisia asiakirjoja.