Hallituksen esitys TEM/2021/126

« Valtioneuvoston yleisistunto 2.9.2021 13.00

Työ- ja elinkeinoministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ydinvastuulain ja ydinvastuulain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

HE 117/2021

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Mika Lintilä

Esittelijä

Erityisasiantuntija, esittelijä Mirjami Tanner, p. +35 8295047167

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ydinvastuulakia ja ydinvastuulain muuttamisesta annettua lakia. Vakuutuksella katettavat ydinlaitoksen haltijan vastuumäärät porrastettaisiin ja tapauskohtaisesta päätöksenteosta vastuumäärän alentamiseksi luovuttaisiin. Energiantuotannossa käytettävän ydinlaitoksen haltijan vastuumäärää nostettaisiin. Lisäksi säädettäisiin erityisestä vakuutustakuusta, jonka valtioneuvosto voisi säädettyjen edellytysten täyttyessä antaa sellaisen henkilövahingon korvaamista varten, joka ilmenee myöhemmin kuin 10 vuoden kuluessa mutta enintään 30 vuoden kuluessa ydintapahtumasta. Esityksessä ehdotetaan myös, että eduskunta antaisi suostumuksensa niin sanottua vastavuoroisuusperiaatetta koskevan varauman tekemiseksi Pariisin yleissopimuksen vuonna 2004 tehdyn muutospöytäkirjan ratifioinnin yhteydessä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että eduskunta antaisi suostumuksensa sille, että Suomi antaisi vuonna 2004 tehdyllä pöytäkirjalla muutetun Brysselin lisäyleissopimuksen mukaisen selityksen muutospöytäkirjan ratifioinnin yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin Pariisin yleissopimuksen ja Brysselin lisäyleissopimuksen muutospöytäkirjat tulevat Suomen osalta voimaan. Eduskunta on hyväksynyt kyseiset muutospöytäkirjat 17.5.2005, mutta ne eivät ole vielä tulleet kansainvälisesti voimaan.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laeiksi ydinvastuulain ja ydinvastuulain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta (RV)

Vaikutukset

TALOUDELLISET: Brysselin lisäyleissopimuksen kolmiportaisen järjestelmän eri portaat on lain 493/2005 18, 30 ja 32 §:ssä säädetty katettavaksi siten, että Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltija vastaa ydintapahtuman aiheuttamista vahingoista 700 miljoonaan euroon saakka, Suomi ydinlaitoksen sijaintivaltiona eli isäntävaltiona edelleen 500 miljoonaan euroon saakka ja vahinkojen ylittäessä 1,2 miljardia euroa Brysselin lisäyleissopimuksen sopijavaltioiden muodostama korvausyhteisö 300 miljoonaan euroon saakka. Suomen valtion vastattavaksi jäisi ensivaiheessa ainoastaan Brysselin lisäyleissopimuksen niin sanotun kolmannen portaan osuus eli 300 miljoonaa euroa, josta valtio perisi valtaosan takaisin muilta lisäyleissopimuksen sopijavaltioilta lisäyleissopimuksessa sovitulla tavalla. Suomen valtion vastattava osuus 300 miljoonasta eurosta olisi tammikuun 2020 tilanteen mukaisesti noin 5,9 miljoonaa euroa. Suomalaisen ydinlaitoksen haltijan vastuu on rajoittamaton Suomessa tapahtuvan ydinvoimalaitosonnettomuuden korvaamisessa Suomen alueella. Ydinenergian tuotannossa käytettävän ydinlaitoksen haltijan vastuumäärän nostaminen hallituksen esityksessä 1,2 miljardiin euroon aiemmasta vähentäisi valtion vastuita suhteessa laissa 493/2005 säädettyyn tilanteeseen, jossa sattuisi suuren mittaluokan ydinvoimalaitosonnettomuus siltä osin, kun vahinkoja ilmenisi Suomessa tai muissa Brysselin lisäyleissopimuksen sopijavaltioissa.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.