Valtioneuvoston asetus STM/2021/165

« Valtioneuvoston yleisistunto 2.9.2021 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtioneuvoston asetus ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen 3 ja 4 §:n muuttamisesta

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. 029 5163341

Asia

Asetusta muutettaisiin epidemian leviämisvaiheen (Etelä-Pohjanmaan maakunta) ja kiihtymisvaiheen (koko Etelä-Savon maakunta) rajoituksiin säädettävien alueiden osalta. 3 §:ssä säädetään asiakkaiden oleskelusta ja sijoittelusta. Etelä-Pohjanmaan maakuntaan säädettäisiin asiakkaiden liikkumista koskeva rajoitus sisätiloihin ja pakollinen istumapaikkavaatimus sisätilojen lisäksi myös ulkotiloihin. 4 §:ssä säädettyjen ravitsemisliikkeiden asiakasmäärän rajoitusten piiriin lisättäisiin koko Etelä-Savon maakunta, jolloin luettelosta poistettaisiin siinä nyt mainittu Etelä-Savon sairaanhoitopiiri. Rajoituksen mukaan alkoholijuomien anniskelua pääasiallisena ravitsemistoimintanaan pitävien liikkeiden asiakasmäärä rajoitetaan sisätiloissa puoleen normaalista ja muiden ravitsemisliikkeiden asiakasmäärä kolmeen neljäsosaan normaalista. Etelä-Pohjanmaan maakuntaan nämä rajoitukset säädettäisiin myös ulkotiloihin. Etelä-Pohjanmaan maakunnassa otettaisiin käyttöön asetuksen 4 §:ssä säädetty rajoitus, jonka mukaan anniskelu sallitaan vain kello 22:een saakka ja vastaavasti sallittu aukioloaika on kello 5-23. Lisäksi 4 §:ssä Etelä-Savon maakuntaan säädettäisiin rajoitus, jonka mukaan anniskelu sallittaisiin vain kello 24:een saakka ja vastaavasti sallittu aukioloaika olisi kello 5-1. Epidemiatilanteen parantumisen vuoksi Ahvenanmaan maakunnassa ei enää sovellettaisi asetuksen 4 §:ssä säädettyjä anniskelu- ja aukioloaikarajoituksia. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 5.9.2021.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen 3 ja 4 §:n muuttamisesta

Vaikutukset

Tartuntatautilaissa tarkoitettujen ravitsemistoiminnan väliaikaisten rajoitusten taloudellisia ja muita vaikutuksia on kuvattu hallituksen esityksessä HE 32/2021 vp. Alueen epidemiatilanteen mukaan säädettävien rajoitusten on tarkoitus vähentää ihmisten sosiaalisia kontakteja sellaisissa tiloissa ja tilanteissa, joissa koronavirustaudin on todettu leviävän tehokkaasti. Asetuksessa säädetyt rajoitukset vaikuttavat alueiden epidemiatilanteita vastaavasti negatiivisesti ravitsemisliikkeiden toimintaedellytyksiin lähes koko maassa ja ehdotetut uudet rajoitukset koskevat Etelä-Pohjanmaan maakuntaa sekä Itä-Savon sairaanhoitopiiriä. Ravitsemisliikkeisiin kohdistuvaa sääntelyä tarkastellaan viikoittain ja rajoituksia muutetaan alueiden epidemiatilanteen mukaisesti.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.