Valtioneuvoston päätös SM/2021/127

« Valtioneuvoston yleisistunto 28.12.2021 13.00

Sisäministeriö

Valtioneuvoston päätös rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta tehdyn päätöksen muuttamisesta

Ministeri

Krista Mikkonen

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Anne Ihanus, p. +358 295 421 608

Asia

Valtioneuvosto teki 17.3.2020 päätöksen eräiden rajanylityspaikkojen väliaikaisesta sulkemisesta ja liikenteen rajoittamisesta 19.3.–13.4.2020 koronaviruksen aiheuttaman covid-19-tartuntatautiepidemian laajentumisen ennalta ehkäisemiseksi ja viruksesta kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.

 

Päätökseen on tehty muutoksia ja päätöksen voimassaoloa on jatkettu useita kertoja. Valtioneuvosto teki edellisen asiaa koskevan päätöksen 16.12.2021. Päätös on voimassa 16.1.2022 asti.

 

Uuden koronavirusmuunnoksen aiheuttaman uhan vuoksi valtioneuvoston 16.12.2021 tekemää päätöstä muutettaisiin 28.12.2021 klo 15.00 alkaen niin, että Schengen-alueen ulkopuolisista EU-valtioista saapuvilla sekä neuvoston ulkorajasuosituksen 2020/912 liitteessä I mainittujen maiden ja alueiden asukkailla olisi oltava Suomeen saapuessaan mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytettäisiin todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

 

Todistuksia koskevat edellytykset koskisivat 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä. Todistuksia ei edellytettäisi Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantuloon on tässä päätöksessä tarkoitettu välttämätön syy.

 

Todistuksia koskevat edellytykset koskisivat myös EU- ja Schengen-valtioista saapuvien risteilijöiden matkustajien maissakäyntiä.

 

Muiden kuin neuvoston suosituksessa mainittujen kolmansien maiden osalta maahantulorajoitukset olisivat aiemman päätöksen mukaiset.

 

Päätöksen sisältö olisi 28.12.2021 klo 15.00 alkaen seuraava:

 

Rajanylitysliikennettä rajoitetaan 16.1.2022 asti seuraavasti:

 

Maahantulo Suomeen liitteessä mainituista maista tai liitteessä mainittujen maiden ja alueiden asukkaille on sallittua henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla, jos henkilöllä on Suomeen saapuessaan mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Edellytys koskee 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

 

Todistuksia ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantuloon on tässä päätöksessä tarkoitettu välttämätön syy. Välttämätön syy kuvataan muistion kohdassa ”Käytännön toimenpiteet”.

 

Muiden maiden osalta henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla sallittuja maahantuloperusteita ovat Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvien paluu sekä muu välttämätön syy. Muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvilla muilla kuin Suomen kansalaisilla ei kuitenkaan ole lentoliikennettä lukuun ottamatta oikeutta palata Suomen kautta asuinmaahansa, jos kauttakulku liittyy vapaa-ajanmatkustukseen.

 

Edellä mainittujen maahantuloperusteiden lisäksi Suomeen voivat saapua henkilöt, joilla on mukanaan todistus ennen Suomeen saapumista saadusta hyväksyttävästä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Edellytys koskee 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä. Edellä mainittu ei rajoita Suomen kansalaisen tai Suomessa pysyvästi asuvan ulkomaalaisen oikeutta palata Suomeen.

 

Risteilyalusten satamassakäynti on sallittua ilman matkustajien maissakäyntiä. EU- tai Schengen-valtiosta saapuvan risteilyaluksen matkustajien maissakäynti on kuitenkin sallittu, jos matkustajilla on mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Edellytys koskee 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä muita kuin Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia.

 

Ulkorajan rajanylityspaikat ja niillä sallittu liikenne ovat seuraavat:

 

lentoliikenne:

 

- asetuksen 901/2006 6 §:n 1 momentissa tarkoitetut lentoasemat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- asetuksen 901/2006 6 §:n 3 momentissa tarkoitetut merivartioasemat: henkilöliikenne (vedestä lähtevät ja veteen saapuvat lentokoneet)

 

vesiliikenne:

 

- Eckerön, Eurajoen, Färjsundetin, Förbyn, Haminan, Hangon, Haukiputaan, Helsingin, Inkoon, Kalajoen, Kaskisten, Kemin, Kemiön, Kirkkonummen, Kokkolan, Kotkan, Kristiinankaupungin, Lappeenrannan, Loviisan, Långnäsin, Maarianhaminan, Merikarvian, Naantalin, Nuijamaan, Oulun, Paraisten, Pernajan, Pietarsaaren, Pohjan, Porin, Porvoon, Raahen, Rauman, Salon, Sipoon, Taalintehtaan, Tammisaaren, Tornion, Turun, Uudenkaupungin ja Vaasan satamat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- Ahvenanmaan, Haapasaaren, Hangon ja Helsingin merivartioasemat sekä Nuijamaan satama ja Santio: henkilöliikenne (huvialukset)

 

maantie- ja raideliikenne:

 

- Kuusamon, Niiralan, Nuijamaan, Raja-Joosepin, Sallan, Vaalimaan, Vainikkalan ja Vartiuksen rajanylityspaikat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- Imatran, Inarin ja Parikkalan rajanylityspaikat: vain tavaraliikenne

 

Niiralan, Nuijamaan, Vaalimaan ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan Rajavartiolaitoksen hallintoyksikön päällikön päätöksellä hänen kuultuaan asiassa alueellisia ja paikallisia terveysviranomaisia sekä muita viranomaisia. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä eivätkä henkilöitä, joilla on välttämätön ja kiireellinen tarve rajan ylittämiseen rajoitetun aukioloajan ulkopuolella.

 

Rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittaminen ei vaikuta perustuslain 9 §:ssä turvattuun liikkumisvapauteen, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, ellei hänen matkustusoikeuttaan ole matkustuskiellolla tai muutoin lakiperusteisesti rajoitettu.

 

Päätöksellä ei loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen.

Esitys

Valtioneuvosto päättää rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta 16.12.2021 tehdyn päätöksen muuttamisesta (RV)

Vaikutukset

Päätöksellä ei ole välittömiä vaikutuksia Rajavartiolaitoksen menoihin ja määrärahatarpeeseen. Päätöksestä arvioidaan seuraavan merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia erityisesti vapaa-ajan liikenteen rajoitusten osalta. Vaikutukset kohdistuvat muun muassa liikenteen toimijoihin sekä ulkomaisen matkailukysynnän kautta myös ravintola- ja majoituspalveluihin, kauppaan, rakentamiseen ja elintarviketeollisuuteen. VIRANOMAISTEN TOIMINTA: Päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. RAJANYLITTÄJÄT: Schengen-alueen ulkorajan ylittäminen on mahdollista ainoastaan avoinna olevien rajanylityspaikkojen kautta. Muualta rajan ylittäminen ei ole sallittua ilman rajanylityslupaa. Päätöksellä ei ole vaikutusta muihin ulkorajan ylittämistä koskeviin säännöksiin. Ulkomaalaisen maahantulon edellytyksistä säädetään Schengenin rajasäännöstössä ja ulkomaalaislaissa. Jos rajanylityspaikalle saapuu henkilö, joka ei täytä säädettyjä maahantulon edellytyksiä, hänen maahanpääsynsä voidaan estää voimassa olevan lainsäädännön mukaisin perustein.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.