Valtioneuvoston asetus VM/2022/33
« Valtioneuvoston yleisistunto 17.2.2022 13.00
Valtiovarainministeriö
Valtioneuvoston asetus valtiovarainministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Ministeri
Sirpa Paatero
Esittelijä
Hallitusneuvos Karri Safo, p. +35 8295530223
Asia
Valtiovarainministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että ministeriön tehtäviin lisätään hyvinvointialueita koskevat tehtävät. Asetukseen ehdotetaan lisättäväksi uusi 35 a ja uusi 36 a kohta. Tämän lisäksi asetuksen 1 §:n 41 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että ministeriön tehtäviin kuuluu kunnallisen eläkejärjestelmän ja valtion eläkejärjestelmän valvonnan ja rahoituksen lisäksi hyvinvointialueiden eläkejärjestelmän valvonta ja rahoitus. Laissa tarkoitettujen työnantajien työnantajaedunvalvojana toimii julkisoikeudellinen yhteisö Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Nykyistä säännöksen 2 §:n 15 kohta esitetään muutettavaksi vastaamaan yhteisön nykyistä nimeä. Asetuksen 1 §:n 29 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että alueellistamisen termistö uudistetaan vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä ja kohdan mukaan valtiovarainministeriön tehtävänä on valtion palveluiden saatavuutta ja toimintojen sijoittamista koskevan suunnittelun, seurannan ja kehittämisen yhteensovittaminen. Lisäksi toimialaa koskevasta 2 §:stä ehdotetaan kumottavaksi Tietokarhu Oy:tä koskeva kohta.
Esitys
Valtioneuvosto antaa asetuksen valtiovarainministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Vaikutukset
Ehdotuksella ei ole olennaisia taloudellisia vaikutuksia.
Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen