Hallituksen esitys SM/2022/20

« Valtioneuvoston yleisistunto 24.3.2022 13.00

Sisäministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pelastuslain 40 ja 48 §:n muuttamisesta

HE 31/2022

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Krista Mikkonen

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Annika Parsons, p. +358 295 488 279

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia EU:n komission Suomelle antaman säteilyvaaratilanteiden hoitamista koskevan perustellun lausunnon johdosta. Kohteen omistajan olisi huolehdittava tulipalon lisäksi säteilyvaaratilanteen tai muun onnettomuuden jälkiraivauksesta ja -vartioinnista sekä säteilyvaaratilanteesta aiheutuvan altistuksen rajoittamisesta sen jälkeen, kun tilanne ei enää vaadi pelastuslaitoksen toimenpiteitä eikä tehtävää ole säädetty muulle viranomaiselle. Pelastustoiminnan johtaja tekisi jatkossakin päätöksen pelastustoiminnan lopettamisesta ja ilmoittaisi siitä myös säteilyvaaratilanteissa Säteilyturvakeskukselle. Esityksen mukaan vaarallisten aineiden kuljetukseen käytettävä ratapiha, jolle tulee laatia ulkoinen pelastussuunnitelma, määriteltäisiin sisäministeriön asetuksessa ulkoisista pelastussuunnitelmista. Vaarallisten aineiden kuljetukseen käytettävä satama-alue, jolle tulee laatia ulkoinen pelastussuunnitelma, määräytyisi uuden vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain mukaisesti. Muutoksella varmistettaisiin, että ulkoinen pelastussuunnitelma laaditaan vaarallisten aineiden kuljetusta koskevan lain uudistuksen jälkeenkin nykyisille ratapihoille ja satama-alueille, joiden kautta kuljetetaan merkittäviä määriä vaarallisia aineita. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2022 aikana. Ulkoisia pelastussuunnitelmia koskevat muutokset on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan vasta vuoden 2023 alussa yhtä aikaa vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain kanssa.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi pelastuslain 40 ja 48 §:n muuttamisesta

Vaikutukset

TALOUDELLISET VAIKUTUKSET: Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia. Ydinonnettomuustilanteessa vahingonkorvausvastuusta säädetään ydinvastuulaissa (484/1972). Tässä esityksessä ei muuteta ydinvastuulain mukaista korvausvastuuta nykytilanteesta. Ulkoisia pelastussuunnitelmia koskevalla sääntelyllä turvattaisiin nykytilan säilyminen vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lainsäädännön kokonaisuudistuksen jälkeen. Ulkoisten pelastussuunnitelmien tekovelvollisuutta ei laajenneta uusiin kohteisiin.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.