Pääomittaminen STM/2022/72

« Valtioneuvoston yleisistunto 16.6.2022 13.00

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtion tehtävien luovuttaminen erityistehtäväyhtiöön ja erityistehtäväyhtiön pääomittaminen Finvac

Ministeri

Aki Lindén

Esittelijä

johtaja Tuula Helander, p. 029 5163480

Asia

Suomen valtio ja Tampereen korkeakoulusäätiö ovat perustaneet yhdessä Rokotetutkimuskeskus Finvac osakeyhtiön. Yhtiön perustaminen on käsitelty valtioneuvostossa 2.12.2021. Yhtiöön yhdistetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen rokotetutkimuspalvelut yhdeksi valtioenemmistöiseksi (51 %) erityistehtäväyhtiöksi. Yhtiön perustamisen seuraava vaihe on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintojen luovuttaminen yhtiöön ja valtion pääomituksen tekeminen. Valtioneuvosto oikeuttaa: 1) Sosiaali- ja terveysministeriön tekemään 6,7 miljoonan euron sijoituksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen taseeseen, jolla laitos Suomen valtion puolesta pääomittaa oman pääoman ehtoisesti aiemmin perustettua Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy:tä; 2) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luovuttamaan kaupallisen rokotetutkimuksen toimintonsa Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy:öön, merkitsemään apporttiehdoin Suomen valtion puolesta mainitun yhtiön osakkeita 51 kappaletta liiketoimintasiirtoja ja 6,7 miljoonan euron pääomitusta vastaan ja tämän jälkeen luovuttamaan kaikki hallussaan olevat yhtiön osakkeet sosiaali- ja terveysministeriölle sekä allekirjoittamaan järjestelyyn liittyvät asiakirjat.

Esitys

Valtioneuvosto oikeuttaa: 1) Sosiaali- ja terveysministeriön tekemään 6,7 miljoonan euron sijoituksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen taseeseen, jolla laitos Suomen valtion puolesta pääomittaa oman pääoman ehtoisesti aiemmin perustettua Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy:tä; 2) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luovuttamaan kaupallisen rokotetutkimuksen toimintonsa Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy:öön, merkitsemään apporttiehdoin Suomen valtion puolesta mainitun yhtiön osakkeita 51 kappaletta liiketoimintasiirtoja ja 6,7 miljoonan euron pääomitusta vastaan ja tämän jälkeen luovuttamaan kaikki hallussaan olevat yhtiön osakkeet sosiaali- ja terveysministeriölle sekä allekirjoittamaan järjestelyyn liittyvät asiakirjat.

Vaikutukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luovuttaa rokotetutkimuspalveluihin liittyvän liiketoiminnan yhtiölle. Luovutuksella ei ole vaikutuksia THL:n viranomais- ja asiantuntijatehtäviin vaan tehtävien eriyttäminen vahvistaa THL:n riippumattomuutta. THL:stä siirtyvä henkilöstön määrä on 6 henkilöä ja luovutettavan toiminnan arvo 1,54 milj. euroa. Valtion 51 %:n omistuksen saavuttamiseksi valtio tekee yhtiöön pääomasijoituksen. Yhtiön perustamiseen on varattu vuoden 2021 talousarviossa 8 miljoonaa euroa yhtiön pääomittamiseen ja perustamiskustannuksiin momentille 33.03.87. Määrärahasta tehdään 6,7 miljoonan euron sijoitus yhtiöön.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Liitteet

  1. Liite

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.