Hallituksen esitys OKM/2022/42

« Valtioneuvoston yleisistunto 30.6.2022 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi nuorisolain muuttamisesta

HE 107/2022

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Petri Honkonen

Esittelijä

Hallitusneuvos Antti Randell, p. +358 295 530 061

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nuorisolakia. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtakunnallisen nuorisoalan järjestön, valtakunnallisen nuorisoalan osaamiskeskuksen ja nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden hyväksymistä sekä niiden toimintaan tarkoitetun valtionavustuksen myöntämistä koskevia säännöksiä selkeyttämällä valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksiä ja valtionavustuksen määräytymisen perusteita. Lisäksi nuorisolakiin ehdotetaan lisättäväksi uudet säännökset Harrastamisen Suomen mallin mukaisesta nuorten harrastustoiminnasta. Laissa säädettäisiin Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastustoiminnan tarkoituksesta, kunnan tehtävistä sen järjestäessä kyseistä harrastustoimintaa sekä harrastustoiminnan toteuttamiseen tarkoitetun valtionavustuksen myöntämisestä. Tavoitteena on vakiinnuttaa Harrastamisen Suomen mallin mukainen nuorten harrastustoiminta pysyväksi toimintamalliksi kunnissa, ja tätä kautta edistää perusopetukseen osallistuvien nuorten mahdollisuutta mieluisaan ja maksuttomaan harrastukseen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi nuorisolain muuttamisesta

Vaikutukset

Esityksellä ei ole merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksen tarkoituksena on lisätä valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen, valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten ja nuorisokeskusten valtionapukelpoisuuden hyväksymiseen ja valtionavustusten myöntämiseen liittyvän menettelyn sujuvuutta ja selkeyttä. Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutuksia valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen, valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten tai nuorisokeskusten avustamiseen tarkoitetun määrärahan kokonaismäärään. Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastustoiminnan järjestäminen ja sen toteuttamiseen tarkoitetun valtionavustuksen hakeminen olisi kunnille vapaaehtoista. Koska esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi uusia velvoittavia tehtäviä kunnille, ei esityksellä olisi vaikutuksia kuntien saamaan nuorisotyön valtionosuuteen. Esityksen mukaan valtion talousarvioon voitaisiin ottaa vuosittain määräraha myönnettäväksi ehdotetussa laissa tarkoitettuun nuorten harrastustoimintaan.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.