Hallituksen esitys MMM/2022/155

« Valtioneuvoston yleisistunto 6.10.2022 13.20

Maa- ja metsätalousministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta

HE 205/2022

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Antti Kurvinen

Esittelijä

Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. +358 295 162 494

Asia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annettua lakia. Esityksen mukaan vuoden 2017 alussa käyttöönotettua toimijakohtaista kalastuskiintiöjärjestelmää tarkennettaisiin siten, että siirrettäviä käyttöoikeuksia säädettäisiin olemaan toistaiseksi voimassa niin, että niille voitaisiin vain painavasta syystä säätää voimassaolon päättymispäivä haltijan kannalta riittävällä vähintään kymmenen vuoden aikajänteellä. Silakan rysäkalastuksen käyttöoikeuksien ehdotetaan päättyvän niistä tehtyjen päätösten mukaisesti vuonna 2026. Tämän jälkeen silakan rysäkalastukseen varattaisiin riittävät yhteiset erilliset kalastuskiintiöt, joiden käyttämättömät osuudet vapautettaisiin rysäkalastuskauden jälkeen syyskuun 1 päivän jälkeen troolikalastukseen. Suomen kalastuskiintiöiden riittävyyden turvaamiseksi erityisesti rannikkokalastuksessa maa- ja metsätalousministeriölle annettaisiin valtuudet varata kiintiöistä tietty määrä muiden jäsenvaltioiden kanssa tehtäviä vaihtoja varten jo ennen toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden vuosittaista jakamista. Vastaavasti kalastusta haittaavassa poikkeuksellisessa tilanteessa valtioneuvosto voisi kotimaisen kalan tarjonnan ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi sallia päätöksellään toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden määräaikaisen ylittämisen. Valtioneuvoston valtuuksia kalastuksen säätelyyn täydennettäisiin viittauksilla yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevaan perusasetukseen. Lisäksi tiukennettaisiin säännöksiä liittyen toimijakohtaisen kalastuskiintiön käyttämättömyydestä aiheutuvasta käyttöoikeuden menetyksestä siten, että pelkästään kiintiön siirto toiselle kaupalliselle kalastajalle ei katsottaisi käytöksi. Toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijoiden välisten siirtojen edistämiseksi mahdollistettaisiin, että haltijat näkisivät kalastuskiintiörekisterin sähköisessä palvelussa toisten haltijoiden toimijakohtaiset kalastuskiintiöiden määrät ja niiden käyttämättömät määrät, jos haltija on antanut siihen suostumuksensa. Sisävesialusten rekisteritunnuksen merkitsemisestä alusten kylkeen annettaisiin puuttuvat asiaa yksilöivät määräykset. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 15.12.2022.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta

Vaikutukset

Vuoden 2017 alussa käyttöön otetun toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevan järjestelmän avulla pyritään parantamaan kaupallisten kalastajien mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa oma kalastustoimintansa mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kalan markkinoiden kannalta optimaalisesti, minkä seurauksena myös alan kannattavuus paranisi. Kiintiöjärjestelmään ehdotetut muutokset edistäisivät osaltaan edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamista. Silakan troolikalastuksen, kilohailin ja lohen siirrettävien käyttöoikeuksien muuttaminen toistaiseksi voimassa oleviksi parantaisi siirrettävien käyttöoikeuksien haltijoiden asemaa. Toistaiseksi voimassaolo antaisi varmuuden siirrettävien käyttöoikeuksien pitkäjänteisyydestä ja kiintiöjärjestelmän vakaudesta. Ehdotetut muutokset täytäntöönpanolakiin vähentäisivät merkittävästi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hallinnollista taakkaa silakan rysäkalastuksen toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakamisessa ja valvomisessa. Samoin maa- ja metsätalousministeriön osalta muutokset vähentäisivät hallinnollista taakkaa.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.