Valtioneuvoston asetus TEM/2022/194

« Valtioneuvoston yleisistunto 1.12.2022 13.00

Työ- ja elinkeinoministeriö

Valtioneuvoston asetus kotoutumisen edistämiseen liittyvien kunnan kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun valtioneuvoston asetuksen nimikkeen ja 1 §:n muuttamisesta

Ministeri

Timo Harakka

Esittelijä

Johtava asiantuntija Mira Sinkkonen, p. +35 8295047293

Asia

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) mukaan laskennallista korvausta maksetaan kunnalle mainitun lain 2 §:n 2 ja 3 momenteissa tarkoitetun henkilön (esimerkiksi kansainvälistä suojelua saavista) ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä osa kotoutumista edistävistä tehtävistä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaan laskennallista korvausta maksetaan myös hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Asetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädettäisiin kunnalle maksettavien korvausten lisäksi myös hyvinvointialueille maksettavista laskennallisista korvauksista. Ehdotuksen mukaan nykyinen laskennallinen korvaus jaettaisiin kunnille ja hyvinvointialueille seuraavassa suhteessa: alle 7-vuotiaiden osalta kunnalle 95 % ja hyvinvointialueelle 5 %, 7 vuotta täyttäneiden osalta kunnalle 85 % ja hyvinvointialueelle 15 %. Korvauksen jakautuminen perustuu arvioihin kustannusten jakautumisesta. Asetuksen ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2023, eli samaan aikaan asetuksenantovaltuuden sisältävän lain muutosten kanssa.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen kotoutumisen edistämiseen liittyvien kunnan kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun valtioneuvoston asetuksen nimikkeen ja 1 §:n muuttamisesta (RV)

Vaikutukset

Ehdotuksen vaikutukset on selostettu hallituksen esityksessä HE 84/2022 vp eikä asetusehdotuksella ole tästä poikkeavia vaikutuksia. Esityksellä ei arvioida olevan vaikutusta julkisen talouden määrärahan yleistasoon, sillä määrärahan taso ei uudistuksen myötä muutu (momentti Valtion korvaukset kotoutumisen edistämisestä 32.50.30), vaan määräraha jakautuu sekä kunnille että hyvinvointialueille korvattaviin eri kustannuksiin. Korvausten maksatukseen liittyvät järjestelmien kehittämiskustannukset toteutetaan hankerahoituksella eikä niillä ole vaikutusta valtiontalouteen.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.